eSports konsoleilla ennen ja nyt

Kirjoittanut: Livegamers

19.12.2014

Mistä kaikki alkoi?
Livegamersin perustaminen vuonna 2003 aloitti vahvasti Suomen konsoliskenen rakentamista paikkana, jossa Xbox-pelaajat kokoontuivat yhteen. Nopeasti sivuston turnauksista ja sen klaanitoiminnasta alkoi tulla se tärkein asia pelaajille, jotka halusivat mitellä toisia vastaan ja kisata Suomen parhaan tittelistä. Kilpailulliset säännöt alkoivat rantautua Suomeen ja suomalaisten Halo 2 -pelaajien keskuuteen vuonna 2005, kun Major League Gaming (MLG) alkoi kasvattaa suosiotaan Pohjois-Amerikassa. Kun kyseistä akronyymiä lähti Googlesta selvittämään, sieltä tuli jotain aivan muuta kun kyseinen peliliiga, joten joillekin se säilyi mysteerinä. Suomi-customeissa aloitettiin huhuilla jostain ”mälgistä” ja kaikki parhaat pelaajat halusivat vain pelata kyseisillä säännöillä. Säännöt loivat tasapainoisen sekä kilpailullisen ympäristön pelaamiselle, mikä houkutteli paljon pelaajia.

Huonommat pelaajat idolisoivat parempia pelaajia ja kehittivät oman näkemyksen siitä kuka tai minkälainen henkilö on ruudun toisella puolella. Suurin osa huonoimmista pelaajista halusi näyttää mihin pystyvät ja päästä samanlaiseen arvostettuun asemaan, mikä varmasti omalta osaltaan edesauttoi suuria osallistujamääriä turnauksissa. Livegamersin vanhaan turnausalueeseen ei ole enää pääsyä, mutta suurinpiirtein joukkueita oli yli neljäkymmentä ensimmäisissä Halo 2 -turnauksissa. Nyt kun tuota lukumäärää ajattelee, niin se tuntuu käsittämättömältä. Call of Duty 4:n ensimmäisissä turnauksissa joukkueiden osallistujamäärä heittelehti samoissa lukumäärissä. Kuten taas Gears of Warin Livegamersin ensimmäisessä ”Gears of Live ’07” -turnauksessa toisista otti mittaan 43 joukkuetta. Näissä kaikissa turnauksissa ’GoWia’ lukuunottamatta ei ollut mitään palkintoja, eikä hyvin monessa niitä seuraavissakaan turnauksissa. Silti näiden turnauksien voittoa pidettiin erittäin arvokkaana ja turnausmerkintä itsessään oli hieno meriitti pelaajille. On tärkeää ottaa huomioon, että näinä aikoina sivuston käyttäjämäärä oli paljon alhaisempi, kuin mitä se nykyään on.

Tämä kaikki tuokin esiin kysymyksen; missä mentiin pieleen?

Missä ollaan nyt?

Turnauksien radikaalisti vähentynyt osallistujamäärä sekä skenen heikentyminen konsolipuolen FPS-peleissä on monen asian summa. Huonot ja epäkilpailulliset pelit ovat tietenkin vaikuttaneet asiaan jossain määrin. Tämä on huomattu etenkin Halo-pelisarjassa. Suomen CoD-skeneä on repinyt Hardcore ja Normal -väännöt sekä yhdessä vaiheessa olleet monet eri turnaukset toisilla sääntövariaatioilla; oli herrasmiesturnauksia sekä kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä.

Livegamersin kasvun ja yhteiskumppanien ansioista on pystytty tarjoamaan aika moneen järjestettäävään turnauksiin palkintoja. Silti, pelaajia ei kiinnosta lähteä edes havittelemaan voittoa tai pitämään hauskaa turnauksiin. Halutaan kyllä voittaa, mutta se pitää tapahtua minimaalisin vaivoin. Naurettavin esimerkki on tästä suomalaisten Halo-pelaajien ehdotus, että takavuosien Lantrekeille olisi tehty joukkueet satunnaisilla kokoonpanoilla, koska voittajasuosikki oli niin ylivoimainen.

Ennen lähdettiin kaikkiin turnauksiin innolla mukaan ja pelaajat rakensi ahkerasti joukkueet tyhjästä, vaikka ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia voittoon. Näin pelaajat ja joukkueet alkoivat vähitellen olla samalla tasolla voitosta pelaavien kanssa ja se vasta tuntuikin hyvältä. Ylivoimaisen ja voittamattomaksi tituleeratun joukkueen voittaminen nähtiin haasteena, eikä syynä laittaa hanskat tiskiin. Turnauksiin osallistujat taas eivät enää samalla tavoin markkinoi turnauksia Livessä niin kuin ennen oli tapana, eikä ulkopuoliset välttämättä edes tiedä, että mitään turnauksia järjestetään.

Yksi suuri asia, mikä on myös syönyt osallistujia laneilta ja turnauksista, on suomalaisten pelaajien tarpeeton elitismi. Elitismi on ollut vaivana jo alusta asti ja suomalaisten pelaajien perustamat kuppikunnat ovat vain tiivistyneet, kun pelaajat ovat vähentyneet. Uudet pelaajat saavat kuvannollisesti paskaa niskaansa, kun pelaavat huonosti tai sanovat jotain hölmöä. Tämmöinen käytös varmasti syö kanssapelaajien innostusta lähteä pelaamaan turnauksia tai ylipäätään edes lanittamaan kilpailuihin.

Mihin ollaan menossa?

Lantrekkien konsolipuoli on ollut erittäin käänteentekevä vaihe Suomen kilpailullisessa konsoliskenessä. Sellaisesta tapahtumasta konsolipuolelle ei kehdannut edes unelmoida pikkupoikana, koska se tuntui niin saavuttamattomalta. Harmillisesti niin moni aktiivinen pelaaja on jättänyt tulematta laneille syyn tai toisen takia. Jos saisimme myös ensi vuonna sinne konsolipuolen, niin olisi skenelle elintärkeää, että sinne tulisi mahdollisimman moni joukkue ja pelaaja. Täten voisimme varmistaa tapahtuman olemassaolon konsoliskenelle myös tulevaisuudessa. CoDissa että Halossa on suomalaisilla pelaajilla potentiaalia vaikka mihin. Rakentamalla vankan pohjan skenelle nyt edesauttaa joukkueita saavuttamaan potentiaalinsa ja auttaa skeneä pääsemään takaisin jaloilleen. Tämä artikkeli toimii myös eräänlaisena avunhuutona suomalaisille konsolipelaajille; tukekaa skeneä ja osallistukaa turnauksiin sekä laittakaa sanaa kiertämään. Yhdessä saavutamme enemmän.

Artikkelin kirjoittaja aloitti pelaamaan Halo 2:sta kilpailullisin säännöin 13-vuotiaana ja nyt 22-vuotiaana jostain kumman syystä edelleen tekee samaa asiaa.