Fallout 3: The Pitt

Kirjoittanut: Livegamers

21.04.2009

The Pitt on toinen kolmesta yksinoikeudella Xbox360:lle julkaistavasta Fallout 3 –laajennuksesta. Tällä kertaa kutsu käy pelialueen pohjoislaitaan, josta matka jatkuu resiinalla Pennsylvanian Pittsburghiin. Teollistunutta kaupunkia hallitsee orjatyövoiman turvin pieni eliittijoukko, joka samalla koettaa löytää parannuskeinoa aluetta vaivaavaan säteilysairauteen. Kalvava tauti muuttaa ajan kuluessa merkittävän osan kansasta zombimaisiksi hirviöiksi ja kaupungissa syntyneet lapset taantuvat sadan prosentin todennäköisyydellä ilkiöiksi. Tästä syystä The Pitt tarvitsee jatkuvasti uutta orjatyövoimaa ja pelaaja joutuukin sellaiseksi pikapuoliin: alkaa 4-5 tuntia kestävä matka yhteiskunnan hierarkiassa ylöspäin. Aikanaan saa tai joutuu myös valitsemaan, auttaako orjat kapinaan vai toimiako vallitsevat olot palauttavana rauhanturvaajana.

The Pitt on merkittävästi parempaa roolipeliä kuin aiempi ladattava lisäosa Operation Anchorage. Tehtävät valinnat eivät ole suoraviivaisen yksinkertaisia, vaan ratkaisujaan joutuu ajoittain todella punnitsemaan tai kokeilemaan. Räiskintä ei myöskään ole pääosassa ja suurin osa ajasta käytetään paikkojen tutkimiseen ja ihmisten kanssa keskustelemiseen.

Kuuma teollisuuspätsi

Graafisesti The Pitt on Operation Anchoragen tavoin vakuuttavaa vaihtelua emopelin harmauteen. Teollisuuskaupungin rakennukset ovat niin korkeita ja kadut ahtaita, että päivälläkin aurinko paistaa vain vähän maahan asti. Värit ovat punaisen ja ruosteenruskean dominoimat ja ajoittain tunkkaisen metallinkatkun voi melkein haistaa. Äänimaailma tukee tunnelmaa loistavasti, sillä melkein jatkuvasti jostain päin kuuluu kalketta ja sihinää orjien tehdessä työtään. Audiovisuaalisesti The Pitt on siis vahva esitys, mutta jostain syystä ruudunpäivitys tökkii välillä pahasti, vaikka ei tekisi muuta kuin kävelisi eteenpäin autiolla kujalla.

Menehän jo lataamaan siitä

Jostain syystä pelaajan matka alkaa hitaasti ja tylsästi, mutta ajan kanssa pääsee nuuskimaan kaikenlaisia paikkoja ja tekemään pieniä sivutehtäviäkin siinä samalla. Siinä missä Operation Anchoragen halusi vain juosta mahdollisimman nopeasti läpi niin The Pittin maisemia jää katselemaan pidemmäksikin aikaa ihan mielellään.

Kokonaisuutena Fallout 3:n toinen ladattava lisäpaketti on ehdottomasti kokemisen arvoinen myös niille, jotka ovat jo kehittäneet oman hahmonsa tasolle 20 asti. Persoonallinen ja ahdistava orjakaupunki vaativine valintoineen ovat asioita, joita pohdiskelee vielä silloinkin, kun käyskentelee jälleen Washingtonin joutomaalla.