Game Trip Stockholm 2006

Kirjoittanut: Livegamers

10.04.2006

Sain ystävältäni kutsun tulla testaamaan pian julkaistavan Battlefield-sarjan käännöstä Xbox 360:lle Tukholman ytimeen. Digital Illusionsin pääkallonpaikalle pääseminen oli kuitenkin vaikeampaa kuin aluksi luulin.
Perjantai

Matka alkoi sateisesta Helsingistä. Pienen kävelymatkan jälkeen saavuin satamaan selässä reppu, joka oli täynnä papereita kutsun esittäneestä firmasta. Matkalukeminen oli siis kunnossa. Laivayhtiön lupaama internet-yhteys laivalta jäi toteutumatta ja tästä alkoivat muutamat pienet ongelmani. Nautin kuitenkin kohtuullisen rauhallisesta illasta hyvän aterian merkeissä ja myöhemmin allekirjoittaneen pystyi bongaamaan laivan tanssilattialta, sekä aamuyöllä kasinon lähistöltä.

Lauantai 10.00-14.30

Laivasta poistuin tasapainoisen aamiaisen täyttämänä. Puhelinyhteyden saaminen kutsun lähettäneeseen henkilöön ei aivan onnistunut ja lisäksi uudenkarhea kamerani kieltäytyi yhteistyöstä. Maanalainen tuntui olevan ainoa, joka toimi sinä aamuna ja olinkin jo hieman ennen yhtätoista Mariatorget-nimisessä Tukholman kaupunginosassa. DICE:n studion piti olla tässä lähellä, mutta ulkona riehuva tuuli sekoitti minut täysin. Lumet olivat jo kaduilta sulaneet ja hiekkapölyä riitti niin paljon, että luulin hetken saapuneeni Abu Dhabin autiomaahan. Karttaa en omistanut, vaan pyysin hieman apua klassisen kauniilta tukholmalaisneidoilta. Angelican ja Amandan avulla löysinkin sovitun paikan helposti, mutta tapaamisen vahvistaminen ei ollut onnistunut laivalla suunnitelmien mukaan. Tästä seurasi puhelinralli jonka kesto hipoi tuntia ja lopulta löysin itseni täysin toiselta puolelta kaupunkia, yksin huoneessa konsolin ja pelin kultalevyn kanssa.

Battlefield MC vaikutti testin perusteella erinomaiselta. Kontrollit toimivat Xbox Liven Marketplacelta saatua demoa paremmin ja kenttien arkkitehtuuri oli vihdoin toivotulla tasolla. Maisemat näyttivät pehmeiltä, mutta tietenkin HD-laadun tuoma tarkkuus ja hienot yksityiskohdat näyttivät hyviltä. Kauniin ulkoasun lisäksi kenttien monipuolisuus hämmästytti alussa positiivisesti ja teki pelistä mielenkiintoisen. Pelin äänimaisema kuulosti myös erinomaiselta 5.1-kaiutinjärjestelmästä, joten ääniin on myös onneksi panostettu. Ampuminen tuntui ikävä kyllä edelleen hieman turhan keveältä ja sotilaiden rautakädet hieman vaivasivat, mutta muuten tuntuma oli hyvä. Ajoneuvojen kontrollointi oli demon tavoin hyvin arcademainen, mutta toimiva. Pelistä jäi hyvä maku, mutta kaikki hyvä loppuu aina aikanaan ja allekirjoittanut häädettiin koneen ja pelin äärestä reilun 30 minuutin testaamisen jälkeen.

Sain vielä hetkisen haastateltua kahta pelin kehittäjää ja lyhyesti sanottuna heidän mielestään Xbox 360 -versio BF2: MC:sta tulee mullistamaan Live-pelaamisen. Sen näkee vasta sitten, kun peli ilmestyy kauppojen hyllyille ja kunnon Live-mätöt pääsevät alkamaan. Potentiaalia pelissä kieltämättä on, varsinkin kun mielenkiintoa luova ajoneuvojen käyttäminen voi olla yksi ratkaisevista tekijöistä, jolla saataisiin mahdollisimman moni pelaaja pelin kimppuun.

Lauantai 14.30-16.00

Vierailuni päättyi ja minulla oli vielä hieman aikaa kiertää Tukholman keskustaa. Eteeni osui pari mielenkiintoista jalkapallokauppaa sekä pari erittäin laajat kokoelmat omaavaa pelikauppaa. Pelikaupoista ei tällä erää tullut mitään ostettua, mutta esimerkiksi todella kattavat kokoelmat eri alustojen pelejä ovat monille todellinen aarrearkku. Esimerkiksi vanhalle Xboxille löytyy useita kymmeniä pelejä joita Suomeen ei ole koskaan tuotu. Osa näistä oli Britannian ja Saksan importteja ja myös tarvikemarkkinat ovat Tukholmassa ainakin Helsinkiä laajemmat. Hintataso tuntui olevan lähes sama kuin Helsingissä.

Lauantai 16.00-04.30

Nopeasti kiitänyt päivä oli hieman neljän jälkeen pulkassa. Paljon tuli reissun aikana koettua ja se näkyi väsymyksen määrässä. Laivan ateriapöytä kutsui taas näyttävyydellään ja runsaudellaan nälkäisiä matkalaisia. Loistavan aterian ja pienen lepotuokion jälkeen allekirjoittaneen pystyi taas bongaamaan tanssilattian tuntumasta, ja loppuilta muotoutuikin jälleen legendaksi aina aamuneljään saakka.

Sunnuntai 10.00

Oma pehmeä sohva tuntuu mukavalta rankan reissun jälkeen. Katse on käännetty jo kohti ensi kesän Kalifornian matkaa, ehkä silloin tulevat tutuiksi suuriksi kehutut amerikkalaiset pelistudiot. Niitä odotellessa kiitokset Amandalle, Angelicalle sekä Livegamersin ylläpidolle. Erityiskiitos vielä Markulle Tukholman päähän.