Haastattelussa Chris Satchell – XNA Studio Express

Kirjoittanut: Livegamers

10.09.2006

Kuka? Chris Satchell, General Manager for Game Developer Group, Microsoft.Milloin? Torstai, elokuun 29.
Missä? Leipzig Games Convention 2006, Saksa.

Kertoisitko aluksi mikä on työtehtäväsi Microsoftilla?

Toki. Hallinnoin kaikkea millä on tekemistä Microsoftin pelinkehityksen kanssa. XNA on iso projekti ja vaikuttaa kaikkiin käyttämiimme alustoihin ja jos se sivuaa pelien kehittämistä niin silloin se kuuluu myös minulle. Siksi XNA Games Studio Expressiin kohdistuu tällä hetkellä suuri osa huomiostani.

Mikä on XNA Game Studio Express?

XNA Game Studio Express on työkalu jolla voi kotikonsolia käyttäen kehittää, testata, pelata ja jakaa pelejä ystävien kanssa. Se on Microsoftin uuden sukupolven kehitystyökaluja, tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi käyttää, jotta jokaisella on mahdollisuus sen hallintaan. Se on samalla myös alustasta riippumaton työkalu, joten sillä voi luoda ja pelata pelejä sekä Windowsilla että Xbox 360:lla.

Mikä sen merkitys on pelaajille?

XNA:n ansiosta voivat tuoreita näkemyksiä omaavat uudet tekijät voivat ensi kertaa jalostaa ideansa peleiksi. Luultavasti tulemme vielä näkemään hämmentäviä pelejä ja ideoita, sellaisia joita emme koskaan näkisi ilman XNA Game Studio Expressiä. Kykyä ja tekijöitä on jo olemassa, mutta tähän mennessä kehitystyökalut ovat olleet hankalia käyttää ja pelin saaminen julkaistuksi on ollut liian kallista. XNA Game Studio Express muuttaa kaiken tämän antaen tilaa luovuudelle.

Työskentelet yhdessä yliopistojen kanssa viedäksesi XNA Game Studio Expressin luokkahuoneisiin. Kuinka tämä tulee vaikuttamaan peliteollisuuteen?

Sen ansiosta peliteollisuus tulee saamaan runsaasti uutta lahjakkuutta käyttöönsä. Työskentelemme yhdessä 15 yliopiston kanssa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Iso-Britanniassa ja Saksassa. Ja se on vain jäävuoren huippu. Mielenkiinto on ollut suurta, mutta parasta tässä kaikessa on se, että lukiolaiset ja korkeakouluopiskelijat saadaan kiinnostumaan teknologiasta ja pelaamisesta. Se johtaa uusiin lahjakkuuksiin ja innovaatioihin peliteollisuudessa.

Kuinka merkittävä XNA Game Studio Express tulee olemaan?

Onko Garage Gamesin Marble Blast Ultra tuttu? Minulla on siitä uusi versio joka pohjautuu täysin XNA Game Studio Expressiin. Siinä on täydet heijastukset, täydet varjostukset, täysin kolmiulotteinen maailma ja uudet visuaaliset tehosteet. Ja se pyörii vasta debug alpha kitissämme. Garage Games teki sen koska he eivät olleet varmoja, pystyisivätkö luomaan alkuperäisen Marble Blastin veroisen pelin XNA Game Studio Expressillä. Saamiemme tietojen mukaan tämä versio on suorituskyvyn mukaan mitattuna vain viiden prosentin päässä ammattilaistyökaluilla kehitetystä versiosta. Estettä vaativille 3D-tuotoksille ei siis ole.

Miten täysin kokemattoman pelinkehittäjän tulisi aloittaa työskentely XNA Game Studio Expressillä?

Xbox 360:lle on tulossa ns. Creators Club. Siihen liittyvät pääsevät käsiksi aloituspakkauksiin. Puhtaalta pöydältä aloittamisen sijasta saa käyttöönsä siis esimerkiksi aloituspakkauksen autopelejä varten ja siinä on kaikki tarvittava kyseistä pelityyppiä varten – autoja, ratoja sekä peruskoodi mistä lähteä liikkeelle. On myös muitakin pakkauksia, kuten RPG-paketti ja niin edelleen. Aiomme myös luovuttaa pelinkehittäjien käyttöön joidenkin Xbox Live Arcade -pelien koodin ja oheistarpeet, jotta he voivat tutkia ja muutella niitä. Päämääränämme on saada mahdollisimman moni liittymään Creators Clubiin, sillä se tulee helpottamaan heidän työtään pelejä kehitettäessä.

Ovatko nuo paketit maksullisia Xbox Liven Markkinapaikalla?

Eivät, ne tulevat Creators Clubiin liittymisen mukana, ollen siis ilmaisia kaikille jäsenille. Kyseinen palvelu tulee myös laajenemaan. Tarjolle tulee järjestelmäpäivityksiä, uusia paketteja sekä myös aihetta koskevia artikkeleita ja ohjeita. Ennustamme myös, että Windowsille syntyy kokonainen oma ekosysteemi liittyen ihmisten luomiin uusiin paketteihin. Koko sisällön tuottaminen peleihin on nyt muuttumassa. Garage Gamesiltä meille on kerrottu, että kun pelit liikkuvat heidän yhteisönsä sisällä niin joku saattaa ensin tehdä äänitehosteet, pari päivää myöhemmin joku toinen onkin jo parantanut grafiikoita jne. Maltan tuskin odottaa vastaavaa yhteistyötä ja niitä pelejä, jotka sen tuloksena syntyvät.

Voiko pelinkehittäjä luoda omat grafiikat ja äänet vai tarvitaanko siihen valmiit paketit?

Ei tarvita, kukin voi luoda omansa mutta tarvittavia työkaluja emme kuitenkaan toimita. Käyttämämme tiedostomuoto on .fbx ja se mahdollistaa äänen ja grafiikan tuomisen kehittäjän luomista ääni- ja kuvapaketeista XNA Game Studio Expressiin. Se toimii yksinkertaisena siirtotienä ja tämähän on aiemmin ollut erittäin vaikea toteuttaa.

Ovatko XNA Game Studio Expressillä kehitetyt pelit pelattavissa Xbox Liven kautta?

Eivät Expressillä kehitetyt. Se on mahdollista ammattityökaluilla mutta ei Expressillä.

Jos siis kehittää pelin XNA Game Studio Expressillä niin se pitää hyväksyttää Microsoftilla ennen kuin sen voi jakaa ystävilleen?

Tämä seuraava saattaa sitten kuulostaa hieman tekniseltä: olemme siis luoneet XNA Game Studio Expressillä uudestaan Windows CLR:n (Common Language Runtime) Xbox 360:lle siten, että se on erittäin turvallinen. Siihen päästäksemme olemme uhranneet paljon aikaa. Koska voimme nyt olla varmoja, että pelit ovat turvallisia, meidän ei tarvitse varmistua ulkopuolisten tuotoksista ennen niiden ajamista Xbox 360:ssa. Kaikki turvallisuustekijät on jo sisällytetty itse CLR:een, joten kenenkään ei tarvitse enää hyväksyttää pelejään meillä.

Kuinka tulee toimia, jos haluaa antaa XNA Game Studio Expressillä kehitetyn pelin ystäviensä pelattavaksi Xbox 360:lla?

Pelien jakaminen tulee tapahtumaan kahdessa vaiheessa. Tänä vuonna pelit jaetaan esimerkiksi nettisivujen tai sähköpostin kautta. Kaikki tuo tapahtuu Windows-ympäristössä, sillä siellä tapahtuu myös pelien kehittäminen. Pelin voi siirtää Xbox 360:lle ja työstää siellä kuten ammattikehittäjäkin tekisi, mutta pelin luomiseen tarvitaan näppäimistöä ja hiirtä. Näin siis vielä kuluvana vuotena. Tavoitteenamme on luoda pelimaailman oma YouTube tai MySpace – paikka, jonne voit lähettää pelisi, jakaa ne muiden kanssa, saada niistä arvioita, koko paletti siis. Vielä emme kuitenkaan ole niin pitkällä. Ja jossain vaiheessa tulee mahdolliseksi jakaa omat pelit Xbox Liven kautta.

Entäpä virukset? Jos ilkeä pelinkehittäjä haluaisi tuhota pelillään jonkun Xboxin, niin olisiko sellainen mahdollista?

Luonnollisesti haluamme suojella Xbox 360:a ja kaikkein viimeiseksi haluamme nähdä konsolien vaurioitumisia vahingollisen koodin vuoksi. Siksi olemme sijoittaneet CLR:n hallitun kielen rinnalle, jotta viruksille ja haittakoodille olisi paljon pienempi hyökkäyskohde. Eritoten grafiikkakoodi on riskialtista ja siksi me olemme työstäneet sitä osa-aluetta turvallisemmaksi. Otamme turvallisuustekijät hyvin vakavasti ja olemme kuluttaneet paljon aikaa varmistuaksemme siitä, etteivät käyttäjät saa viruksia konsoliinsa.

Ei siis voi olla 100 % varma etteikö konsolille ladattu koodi vahingoittaisi sitä?

Kuten sanoin olemme tehneet konsolin vahingoittamisen mahdollisimman hankalaksi. En usko, että saamme koskaan järjestelmää sataprosenttisen turvalliseksi, mutta olemme tehneet kaikkemme maksimaalisen turvallisuuden saavuttamiseksi. CLR antaa käyttäjälle vapaan alueen, jossa leikkiä, mutta koska olemme sulkeneet tiettyjä osioita järjestelmäresursseista, ei haitallisten ohjelmien tekeminen ole mahdollista.

Pystyykö XNA Game Studio Expressillä muuttamaan suurten julkaisijoiden ammattimaisesti kehittämiä pelejä?

Ei, XNA Game Studio Express on tarkoitettu vain omien pelien luontiin. Toivon kuitenkin, että pelitalot hieman avaisivat pelejään, jotta pelaajat pääsisivät tekemään niihin omia hienosäätöjään, säilyttäen silti järjestelmän turvallisuuden. Tällaista ei ole vielä tapahtunut, mutta uskoisin asioiden etenevän tuohon suuntaan etenkin, kun saamme kaiken rullaamaan ja pelitalot ymmärtävät moisen olevan erittäin turvallista.

Amatöörikoodarin unelma olisi tietysti luoda upea peli ja saada se tarjolle Arcadeen kaikkien ulottuville. Onko tällainen mahdollista, ja jos on niin milloin?

Siihen totisesti pyritään. Ajoitusta emme vielä tiedä mutta tutkimme mahdollisuutta perustaa jonkinlainen yhteisövetoinen Arcade (Community-Powered Arcade), kuten minä sitä kutsun. Samanlainen kuin YouTube tai MySpace mutta pelaajille, jonne voi lähettää oman pelinsä. Sitten toiset voivat pelata ja kommentoida sitä. Mielestäni olisi hienoa, jos pelitalot huomioisivat asian myös. Sieltä ne näkisivät kuka on seuraava suuri lahjakkuus ja kenellä on hienoimmat ideat. Yhteisöstä saisi paljon muutakin irti – ajatellaan vaikka parhaiden koodaajien, taiteilijoiden ja äänimaailmojen luojien leaderboardeja! Tällainen on visiomme, siihen saattaa kulua aikaa, mutta etenemme pikkuhiljaa.

Onko mahdollista, että Expressin ympärille kehittyisi jonkinlaisia kilpailuja ja haasteita?

Garage Gamesilla on jo käynnissä jotakin sen kaltaista, jossa peli pitää kehittää 24 tunnin aikarajan sisällä. Eri puolilla maailmaa sijaitsevat kaverit tekevät yhteistyötä luodakseen pelin lyhyessä ajassa, osan työskennellessä grafiikan ja osan työskennellessä koodin parissa. Vastaus on siis kyllä, vastaava toiminta tulee varmasti lisääntymään.

Kuinka ammatikseen pelejä kehittävät suhtautuvat XNA:han, kun he kuitenkin ovat uhranneet paljon aikaa ja rahaa omiin työkaluihinsa? Ovatko he huolestuneita?

On syytä muistaa, että ammattimaiset pelinkehittäjät ovat alansa huipulla. Heille natiivikoodi ja valtavat teknologiset sijoitukset takaavat toimivuuden. He ovat varmasti kiinnostuneita näkemään kuinka XNA Game Studio Express voi toimia jatkeena joillekin heidän omista työkaluistaan. Tiedämme, että Garage Games on portannut kaikki työkalunsa XNA:han ja he ovat asiasta niin innoissaan, etteivät halua palata entiseen. Heidän mielestään nykytilanne on vanhaa nautittavampi ja tuottavampi. Vastaava ei tietysti sovellu kaikille, XNA Game Studio Express on ennemminkin tarkoitettu riippumattomille pelinkehittäjille ja harrastajille.

Onko luultavaa, että merkittävien tuotantojen parissa työskentelevät ammattimaiset pelinkehittäjät käyttäisivät XNA Game Studio Expressiä saadakseen omia ideoitaan toteutetuiksi?

Aivan varmasti! Kehitysstudioiden ihmisten keskuudessa on havaittavissa suurta innostusta asiaan. Heillä saattaa olla paljon ideoita, joita he eivät nyt ehdi toteuttaa päivätyössään, mutta XNA Game Studio Expressillä he voivat kehittää pelin vapaa-ajallaan. Luultavasti tulemme näkemään enemmänkin Geometry Warsin kaltaisia hienoja pelejä, jotka pelinkehittäjät tekevät sivutuotteinaan. Useimmat näistä kavereista aloittivat koodaamisen kotioloissaan, joten tämä on hieno tapa palata uudestaan niihin tunnelmiin.

Milloin XNA Game Studio Express on saatavilla Xbox 360:lle?

Jouluun mennessä. Windowsilla toimiva beta-versio on jo nyt saatavilla ilmaiseksi jouluun saakka ja sillä tehdyt tuotokset voi helposti portata Xbox 360:lle.

Suurkiitokset ajastasi Chris!