Joulukalenterin 11. luukku: Grand Theft Auto

Kirjoittanut: Livegamers

11.12.2015

Muistatko sen pelin, jossa yksi mahdollisuuksista oli röyhtäillä ja piereskellä hahmon liikkuessa? Kyseessä on tietenkin Grand Theft Auto. Pelisarja, joka on ihastuttanut ja vihastuttanut ihmisiä vähintään 50/50 skaalassa. Pelimaailman ykkösnyrkki, pelisarja jonka nimen jokainen tietää. Kuten arvata saattaa, tie huipulle ei ollut itsestään selvä. Vastassa oli milloin pelin kehitysaika tai budjetti, milloin valtio, poliitikot ja vanhemmat.
Direct Mind Access

Olipa kerran vuosi 1988 Skotlannissa. Muuan opiskelija David Jones muutti harrastuksensa uraksi perustaessaan DMA Design -studion. Jonesin ja DMA Designin ensimmäisiin peleihin ja niihin syihin, miksi Grand Theft Auto on tänä päivänä olemassa, lukeutuvat muun muassa Menace, Blood Money, sekä Lemmings. DMA Design mukanaan julkaisija Psygnosis julkaisi Lemmingsin AtariST:lle, Amigalle ja PC:lle vuonna 1991. Lemmings oli pulmanratkontaa sadistisella kierteellä, jota myytiin enemmän kuin Jonesin aiempia pelejä, Menacea ja Blood Moneytä yhteensä. Lemmingsin suosio varmisti DMA Designin työllistämisen vuosiksi jatkuvilla jatko-osilla ja lukuisilla porttauksilla, kunnes julkaisija Psygnosis siirtyi Sonyn omistukseen ja Amiga haudattiin Commodorin konkurssin myötä.

David Jones tarvitsi uuden julkaisijan ja hyväksyi kutsun liittyä muun muassa LucasArtsin seuraan Nintendon tiimiin, joka tuottaisi pelejä tulevalle Ultra 64 -konsolille. Syntyi Body Harvest, DMA Designin ensimmäinen 3D-tuotos, jossa pelaaja istutettaisiin raskaasti aseistetun sotilaan saappaisiin, tehtävänään pelastaa maailma alieneilta keinoja kaihtamatta. Blood Harvest kuitenkin hyllytettiin, sillä Nintendon Entertainment Analysis and Development -osaston pää, Marion luoja Shigeru Miyamoto ei pitänyt pelin raakuudesta. Olihan pelissä mahdollista lopettaa siviileiden henki nykyiseen Grand Theft Auto tyyliin. Vertakin oli Miyamoton mukaan liikaa. Haluttiin lisää pulmanratkontaa, vähemmän raakuutta. Jones oli jälleen samassa tilanteessa.

Race-n-Chase

Pääsemme tarinassamme vaiheeseen, jossa kuvaan astuvat pahamaineiset Houserin veljekset. Sam ja Dan Houser työskentelivät BMG Musicille singeeraten uusia artisteja mukaan BMG Musicin talliin. Veljekset eivät kuitenkaan tyytyneet rooliinsa, vaan hyppäsivät vuonna 1993 BMG:n videopeliosastolle, BMG Interactivelle, sen avatessa ovensa. BMG Interactive julkaisi muunmuassa Off-World Interceptorin Sega Saturnukselle. Peli ei julkaisualustan huonon suorituskyvyn takia vastannut Houserin veljesten odotuksia. He halusivat luoda videopeleille kulttuurin, joka olisi hullu ja vaarallinen.

Houserin veljesten onneksi kuvaan astui David Jones, jolla oli DMA Designin kanssa valmiina pelimoottori, joka simuloi ylhäältä kuvatun kaupungin, keskittyen liikkuvaan hahmoon. Jones esitteli veljeksille idean PC-pelistä Race-n-Chase: poliisi ja rosvo -pohjainen peli elävässä kaupungissa, jossa pelaaja voisi mennä minne tahansa ja tehdä kaikkea mitä mieleen tulee. Hetki, jolloin Grand Theft Auto sai alkunsa sijoittuu jonnekkin 90-luvun loppuun, jolloin David Jones sai ajatuksen: Mitä jos tuon poliisi ja rosvo -pelin päähahmo ei olisikaan poliisi?

Race-n-Chase sisälsi kaiken, minkä Grand Theft Autona tunnemme. Näe auto, varasta se, jos haluat. Palkkamurhia, tolkutonta ylinopeutta, sekä armotonta tottelemattomuutta auktoriteetteja kohtaan. Mikä tärkeintä, pelaaja voisi liikkua vapaasti kaupungeissa ja niiden välillä. Race-n-Chase sisälsi kolme kaupunkia: Liberty Cityn, Vice Cityn, sekä San Andreaksen.

Race-n-Chase oli kehittäjä- ja julkaisutiimin osapuolille ensimmäinen laatuaan. Pelin kehitysajaksi arvioitiin aluksi 18 kuukautta, lopulta sitä kehitettiin 30 kuukautta.

Tuu rokkaa mun tanssilattiaa

Sam ja Dan Houser saivat vihdoin mitä halusivat ja allekirjoittivat Race-n-Chasen BMG Interactiven talliin muuttaen teoksen nimen. Grand Theft Auto saapui kauppoihin vuonna 1997.

Saksan, Ranskan, sekä Britannian virkamiehet tuomitsivat GTA:n jo ennen sen saapumista myyntiin. Brasilia kielsi pelin ennen kuin sitä oli edes myyty ainuttakaan kappaletta.

Vuoden 1997 pelaajat olivat toista mieltä. Avoin ja vapaa maailma puri vanhanaikaisista grafiikoista huolimatta. Sam ja Dan Houser saivat hittinsä, joka esitteli veljesten näkemyksen videopelien mahdollisuuksista ja niiden kulttuurista. Media puolestaan sai syntipukin pahuuksille, joita videopelit aiheuttavat.

DMA Design ja BMG Interactive alkoivat työstää Grand Theft Autolle jatko-osaa. Jones oli myynyt DMA:n Gremlin Interactivelle ja ottanut luovan ohjaajan tittelin Psygnosiksen siirryttyä Sonyn omistukseen. DMA Designin myynti monimutkaisti sopimuksia BMG:n kanssa, eikä tilannetta auttanut Ranskalaisen Infogramesin ostos. DMA Desingin ostanut Gremlin Interactive siirtyi Infogramesin haltuun. David Jones ei ollut tyytyväinen kauppaan, joten Grand Theft Auton yksi isä päätti jättää firman antaen kuitenkin luvan jatkaa pelisarjaa. David Jones on työskennellyt sittemmin muunmuassa Crackdown-pelisarjan parissa.

Muutaman kuukauden kuluessa Grand Theft Auton julkaisuoikeudet saatiin kuitenkin suoristettua, kun amerikkalaiselle julkaisijalle, Take-Twolle, etsittiin laajennusta. Infogrames ja BMG Interactive siirtyivät molemmat Take-Twon omistukseen ja näin Take-Twon hallussa olivat Grand Theft Auton avaimet. Yrityskauppojen myötä Sam ja Dan Houser muuttivat ihailemaansa New Yorkkiin ja vaihtoivat oman osastonsa BMG Interactiven nimen. Syntyi Rockstar Games.

Anywhere City, USA

Grand Theft Auton jatko-osa, Grand Theft Auto 2 näki paivänvalon lokakuussa 1999. Toinen osa julkaistiin PlayStationille ja PC:lle ja myöhemmin vuonna 2000 Dreamcastille. Grand Theft Auto 2 nosti panoksia tekemällä pelialueesta entistä eloisamman sekä tuomalla äänitetyn dialogin peliin. Grand Theft Auto 2:n grafiikka oli huolitellumpaa, mutta Matti Meikäläiselle silti samaa kuin ensimmäisessä osassa. Ulkonäön sijasta toisessa osassa oli keskitytty parantamaan sisältöä. Seuraukset pelaajan toimille pelissä olivat kauheammat, sekä tarina oli kattavampi. Grand Theft Auto 2 sijoittui lähitulevaisuuteen, vuoteen 2013 Anywhere Cityyn, joka oli eloisampi ja satunnaisempi kuin edeltäjänsä. Grand Theft Auto 2 ja Grand Theft Auto V muuten sijoittuvat samaan vuoteen.

Musiikkikokoelma pelin radiokanavilla oli laaja. Musiikki oli hankittu Houserin veljesten kontaktien kautta, jotka veljekset olivat hankkineet työskennellessään BMG Musicille. Peli ja idea olivat oikeat, mutta grafiikka oli pahasti vanhentunutta. Pelit alkoivat muuttua 3D:ksi 90-luvun puolivälissä, Grand Theft Auto 2 julkaistiin vuoden 1999 lokakuussa. Grand Theft Auton oli aika siirtyä kävelytasolle.

Respect my authority!

Seuraava askel Grand Theft Auton kehityksessä oli tuoda peli nykyaikaan, olihan nyt vuosi 2000. DMA Designsin tiimi kaivoi takataskustaan edesmenneen Body Harvestin pelimoottorin vain huomatakseen sen olleen jo pahasti jäljessä nykyajasta. Pelisarja tarvitsi uuden 3D-pelimoottorin, mutta sen itse rakentaminen kestäisi liian kauan. Lopulta uusi pelimoottori päätettiin vuokrata. Pelinkehitys edistyi nopeasti ja jo vuoden 2000 kesällä pystyssä oli alpha-vaiheen Liberty City, jossa sää vaihtui ja kellonaikaa merkkasi päivä-yö sykli. DMA:n tiimi pelkäsi avoimen maailman rakentamisen lähtevän käsistä, mutta toisaalta juuri sitä kaivattiin. Avoin 3D-maailma, jossa pelaajaa rajoittaisi vain hänen oma mielikuvituksensa.

Sam Houser otti vakituisen paikan Grand Theft Auton vastaavana tuottajana, kun Dan Houser ja James Worrall alkoivat kirjoittaa tarinaa, pelimaailmassa näkyviä mainoksia, sivukulkijoiden huudahduksia ja puheita, sekä radiospiikkejä apunaan radiojuontaja Lazlow Jones, joka nähtäisiin myös itse pelissä vuosia myöhemmin. Miehet täyttivät kaiken terävällä satiirilla, joka aika-ajoin ylittyi jo liiallisuuksiin. Syntyi se Grand Theft Auton särmä, jota pelaajat rakastavat.

Grand Theft Auto III:n julkaisu viivästyi World Trade Center -tornien sorruttua 11. syyskuuta. Päätettiin, että on olemassa asioita joiden kanssa ei pelleillä, joten pelistä poistettiin muunmuassa LCPD-autojen liika yhdennäköisyys New Yorkin poliisiautojen kanssa, ensimmäistä kertaa Grand Theft Autossa nähtäviä lentokone-tehtäviä siistittiin, kaduilla kulkevat lapset ja vanhukset poistuivat, eivätkä ole tähän päivään mennessäkään palanneet.

Kaikki johti päivämäärään, jolloin kukaan ei ollut turvassa. Grand Theft Auto III saapui kauppoihin lokakuussa 2001. Tämä vanhempien kauhu oli kasvanut leikkikenttien räkänokasta esiteiniksi. Auktoriteettejä halvennettiin ennennäkemättömällä tavalla pelissä, jossa seksi ja väkivalta tuotiin näkyvästi esille. Pelissä, jossa ääninäyttelyn hoitivat nimekkäät näyttelijät. Pelaaja pystyi sijoittamaan rahansa prostituoituun ja saamaan hyvityksen heti aktin suoritettuaan, kunhan muisti pistää naisen kylmäksi. Pelaaja pystyi suorittamaan massamurhan keskellä vilkasta risteystä musiikkia kuunnellen. Grand Theft Auto III tarjosi pelaajalle vapaaehtoisesti kaiken, mitä muut pelit pakottaisivat pelaajan tekemään.

Kaksi kuukautta pelin julkaisusta Grand Theft Auto III oli vuoden 2001 myydyin peli ja on tänäkin päivänä yksi kaikkien aikojen myydyimmistä ja arvosteluissa menestyneimpiä pelejä. Miten tästä voitaisiin enää parantaa? Palaamalla aikaan, joka sopi Grand Theft Autolle kuin nenä päähän. Rockstar oli viemässä meitä 80-luvulle.

Tommy Vercetti doesn’t even own a gun!

Isojen hiuksien aika oli käsillä kun DMA Design, joka oli jo tässä vaiheessa nimetty uudelleen Rockstar Northiksi, rakensi GTA III:n pelimoottorilla auringossa kylpevän 1980-luvun Miamin ennätysajassa. Grand Theft Auton lelukirjastoon tuotiin mukaan helikoptereita, moottoripyöriä ja nopeita veneitä. Pelaajalle annettiin myös mahdollisuus hypätä ulos liikkuvasta autosta, sekä ampua kulkuneuvojen renkaat puhki. Mukaan kutsuttiin myös Lazlow Jones, joka osallistui radiokanavien rakentamiseen. Grand Theft Auto: Vice Cityn ääniraitaa pidetään edelleen yhtenä pelimaailman parhaista.

Pelin ääninäyttelijöihin lukeutuivat muunmuassa Ray Liotta, Jenna Jameson, sekä Philip Michael Thomas.

Grand Theft Auto: Vice City saapui kauppoihin lokakuussa 2002, vain vuosi Grand Theft Auto III:n julkaisusta. Pelin lyhyt kehitysaika ei kuitenkaan pelaajia haitannut. Grand Theft Autoa haluttiin lisää. Nopeasti. Jos Grand Theft Autoa pidettiin ennen Vice Cityn julkaisua raakana ja naurettavana, Vice City nosti rimaa jälleen kerran. Satiirin ja mustan huumorin määrä oli käsinkosketeltava. Kohuista, haukuista, oikeusjutuista ja halveksinnasta huolimatta, Grand Theft Auto: Vice City on maailman neljänneksi eniten myyty videopeli PlayStation 2 -konsolilla.

Grove Street, Home

Grand Theft Auton fanit spekuloivat jo ennen uuden pelin julkistamista seuraavan pelin sijoittuvan San Andreakseen, sillä Liberty City sekä Vice City oli nyt nähty. Yllätyksenä faneille kuitenkin tuli San Andreaksen koko. San Andreas ei olisi vain yksi kaupunki, vaan kokonainen osavaltio, joka sisältäisi 90-luvun Los Angelesin lisäksi San Fransiscosta ja Las Vegasista pohjautetut kaupungit. 90-luvun Los Angeles tunnetaan Hip hop -musiikin nousukautena, joka näkyy myös Grand Theft Autossa. Pelaaja päästettiin tutkimaan San Andreaksen osavaltiota Carl Johnsonin saappaissa. Oli luvassa jengitaisteluita ja Hip hoppia.

Yksi isoimmista Grand Theft Auton uudistuksista nähtiin San Andreaksen aikakaudella. Peliin tuotiin mukaan roolipelielementtejä, kun pelaaja sai itse valita CJ:n vaatetuksen ja hiustyylin ja pelityylillään vaikuttaa hahmon ruumiinrakenteeseen. Grand Theft Auton pääsankari oli myös oppinut uimaan, joka mahdollisti entistä vapaamman liikkumisen pitkin suurta San Andreaksen osavaltiota. Joidenkin suruksi prostituoidut eivät tällä kertaa päässeet mukaan peliin. Näiden sijasta pelaaja sai viedä ulos tyttöystäviä, jotka saattoivat päästää treffien päätteeksi nauttimaan kuumasta kahvista. Myös lisää leluja oli luvassa: yli 200 ajoneuvoa, joihin lukeutuivat muunmuassa ajettava juna sekä hävittäjä. Vice Citystä tuttu minigun teki myös paluun.

Tarjoilija, kahvini on liian kuumaa

Grand Theft Auto: San Andreas muistetaan ehkä jo surullisenkuuluisasta tapahtumasarjasta. San Andreaksen PC-julkaisu nosti modauskulttuurin päätä, kun pelaajat loivat San Andreakselle moninpelin, omia kulkuneuvoja ja aseita. Kesäkuussa 2005, kahdeksan kuukautta San Andreaksen julkaisusta, eräs Hollantilainen modaaja, Patrick Wildenborg sattui löytämään käyttämättömän tiedoston pelin koodista. Tiedosto oli nimeltään Hot Coffee. Tiedosto sisälsi minipelin, joka oli alunperin tarkoitettu pelattavaksi tyttöystävän kutsuessa CJ:n peremmälle onnistuneiden treffien jälkeen. Minipeli seksiaktista päätettiin kuitenkin pudottaa pois valmiista pelistä, mutta iedosto säilyi ja Wildenborgin päivitys mahdollisti Hot Coffeen pelaamisen.

Syntyi ensimmäinen kohu, jota Rockstar ei voinut vain sivuuttaa ja kohauttaa hartioitaan. Grand Theft Auto oli mennyt liian pitkälle koeteltuaan rajoja kahdeksan vuotta. Pelin myynti ja paino lopetettiin ESRB:n muuttaessa San Andreaksen luokituksen M:stä (Mature) AO:ksi (Adults Only). Syntyi ajojahti, jossa USA:n suurimmat poliitikot ottivat kohteekseen Rockstarin. Senaattori Hillary Clinton ehdotti peliteollisuuden rajoittamista lailla, sekä sen asettamista valtion valvontaan. Kumpikaan edellämainituista ei toteutunut, mutta Take-Two joutui tarkan tutkimuksen kohteeksi. Lopulta San Andreaksesta julkaistiin uudelleenpainos PlayStation 2:lle, josta tuli kaikkien aikojen parhaiten myynyt peli Sonyn historiassa.

Niko, it’s your cousin! Want to go bowling?

Eletään vuotta 2006, uuden konsolisukupolven aikaa. Microsoftin varapresidentti Peter Moore käärii hihansa E3-messuilla. Hihan alta paljastuu tatuointi: Grand Theft Auto IV. Tämä tarkoittaa, että Grand Theft Auto ei ole pelattavissa enää ainoastaan PlayStationilla.

Rockstar oli rakentanut oman pelimoottorinsa, jota studio pääsi testaamaan 2006 julkaistussa pingispelissään. GTA IV tulisi siis pyörimään Rockstarin omalla RAGE-pelimoottorilla, joka mahdollistaa yhdessä uusien konsoleiden kanssa muunmuassa tarkan ajoneuvojen vaurionmallinnuksen, sekä hahmojen ragdoll-efektin.

Grand Theft Auto IV määritteli pelisarjan uudelleen lukuisilla muutoksilla. GTA IV erottui edeltäjiensä seasta jo ulkonäkönsä ansiosta. Ulkonäön lisäksi poliisin vastaus pelaajan tekemisiin muutettiin täysin, asuntojen ostaminen laimennettiin, sekä peliin tuotiin todellisuutta hakevia yksityiskohtia. Peliin oli lisätty myös mahdollisuus ajaa autoa humalassa, mikä puolestaan herätti keskustelua. Peli sijoittui nykyaikaan, joka tarkoitti internetin ja puhelimen lisäämistä peliin. Grand Theft Auto IV julkaistiin kauan odotettuna huhtikuussa 2008, eivätkä pelaajat panneet pahakseen muutoksista, sillä tuttu Grand Theft Auto tyyli säilyi.

Grand Theft Auto IV:tä voitaisiin kuvailla pelkistetyksi Grand Theft Auto -kokemukseksi, sillä se sai paljon kritiikkiä sen lukuisista puutteista. Ottaen huomioon edellisen täysverisen Grand Theft Auto -julkaisun, San Andreaksen, joka tarjosi pelaajalle kolme kaupunkia, sekä suuren temmellysalueen aina metsiköistä aavikkoon, mukanaan kulkuneuvoja, joita ei Grand Theft Auto IV:ssä koskaan nähtäisi, kuten lentokoneet, armeijan kalusto, sekä jetpack, on pelaajien närkästys ymmärrettävää. Grand Theft Auto IV:n pelialue oli tiivis betoniviidakko asiaankuuluvilla kulkuvälineillä.

GTA IV kuitenkin lisäsi mukaan jotain, mitä ei aiemmissa peleissä nähty, ainakaan itse kehittäjätiimin ansiosta. Moninpeli saapui vihdoin Grand Theft Autoon. Mukana oli Grand Theft Auto -tyylisiä pelimuotoja aina aluesodista autojen varasteluun, kuin perus deathmachistä free roamiin. Grand Theft Auto IV:n pelatuin moninpelimuoto olikin juuri Free Roam, joka mahdollisti kaiken mistä Grand Theft Auto on tunnettu, mutta mukana olisi nyt viisitoista kaveria.

Grand Theft Auto IV:lle julkaistiin myös kaksi ladattavaa lisäosaa, The Lost And The Damned sekä The Ballad Of Gay Tony, jotka molemmat toivat emopeliin mukaan uuden pelattavan hahmon, sekä lyhyen tarinan ja uusia ajoneuvoja sekä aseita.

Welcome to Vinewood. Again.

Kuten pelimaailmassa on totuttu, välittömästi pelin julkaisun jälkeen alkaa spekulaatio seuraavasta pelistä. Niin tässäkin tapauksessa. Rockstar oli pitänyt tiukkaa radiohiljaisuutta, kysymyksiin seuraavan Grand Theft Auton julkistuksesta vastattiin vain tiukasti ”ei”. Lokakuussa 2011 Rockstarin kotisivut muuttuivat. Etusivulla komeili kaikessa yksinkertaisuudessaan logo: Grand Theft Auto V.

Viikko logon paljastuksesta Rockstar kertoi Grand Theft Auton matkaavan jälleen Los Santosiin, San Andreaksen osavaltioon. Pelin ensimmäinen traileri antoi faneille ensimmäisen katselmuksen nykyaikaiseen Los Santosiin. Välittömästi trailerin nähtyään fanit ryhtyivät spekuloimaan, tultaisiinko uudessa GTA:ssa näkemään vanhoja hahmoja, kuten Carl Johnson tai Tommy Vercetti. Fanit onnistuivat myös rakentamaan lähes identtisen pelikartan ennen sen julkistusta, lähteinään Grand Theft Auto V:stä julkaistut trailerit ja kuvat.

Ensimmäistä kertaa Grand Theft Autossa olisi yhden päähahmon sijasta kolme, joiden välillä pelaaja voisi liikkua niin halutessaan. Jälkeenpäin haastateluissa on käynyt ilmi Rockstarin suunnitelleen samanlaista kolmen hahmon takiikkaa jo Grand Theft Auto IV:n aikoihin, mutta suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin. Sen sijaan GTA IV sai yhden päähahmon ja kaksi lisää kahden lisäosan muodossa.

Fanit rohmusivat kaiken mahdollisen informaation syyskuussa 2013 julkaisunsa saavasta Grand Theft Auto V:stä. Kyllä, siitä on jo yli kaksi vuotta. Rockstar kertoi tulevan GTA:n tarinan keskittyvän isojen ryöstöjen ympärille, sekä liikkuvan eteenpäin kuin elokuva. Samaan hengenvetoon Rockstarilta kerrottiin Grand Theft Auto V:n sisältävän GTA IV:stä poikkeavan moninpelin, joka ei kuitenkaan olisi pelattavissa pelin saapuessa kauppoihin. Moninpeliä pääsisi pelaamaan vasta kahden viikon päästä julkaisusta.

Grand Theft Auto

Lopun jokainen varmasti muistaa myös itse. Grand Theft Auto V julkaistiin 17. syyskuuta 2013, rikkoen ennätyksiä välittömästi. Moninpelikin julkaistiin kaksi viikkoa myöhemmin, ei niin upeasti. Kun miljoonat moninpeliä odottaneet pelaajat rynnivät laumoittain näkemään tämän Rockstarin graalin maljan, se särkyi. Lopulta GTA: Onlinea pääsi pelaamaan noin viikon-kahden päästä sen julkaisusta. Rockstarin suunnitelma oli yksinkertainen: GTA: Online ei olisi osa Grand Theft Auto V:tä, vaan oma pelinsä, jota tultaisiin päivittämään jatkuvasti, myös tulevien Grand Theft Auto julkaisujen myötä. Ja kyllä, seuraava Grand Theft Auto oli Rockstarin mukaan jo työnalla.

Saavumme tarinassamme nykyhetkeen. Ensimmäisen Grand Theft Auton julkaisusta on kulunut kahdeksantoista vuotta, Grand Theft Auto V:n julkaisusta kaksi. Olemme katvealueella. Spekulointi seuraavasta Grand Theft Autosta käy kuumana, mutta virallista julkistusta tuskin tulemme kuulemaan vielä ainakaan vuoteen, jos toiseenkaan.

Rockstar onnistui kertomaan maailmalle, etteivät videopelit ole pelkästään lapsille ja sen miltä aikuisille suunnattu videopeli oikein näyttää. Yhtiön onnistui kääntää kohut edukseen ja pilkkaamaan niitä peleissään.

On selvää, ettei Grand Theft Auto ole poistumassa pitkään aikaan.