Laitearvio: Sound Blaster Tactic3D Omega

Kirjoittanut: Livegamers

20.10.2011

Creative toi syksyllä audiotuotteistaan tunnetulle Sound Blaster -tuoteperheelle neljä uutta kuulokemallia. Malleista kaksi on suunnattu Xbox 360 -pelikonsolille, yksi PC:lle ja Macille. Neljäs ja samalla sarjan lippulaivamalli, Sound Blaster Tactic3D Omega Wireless Gaming Headset, on yhteensopiva Xbox 360 ja PlayStation 3 -pelikonsoleiden sekä PC- ja Mac-koneiden kanssa. Livegamers sai kyseisen kuulokemallin testattavakseen. Koska kuulokkeet ovat langattomat, on aluksi tietysti edessä armottoman pitkä neljän tunnin latausaika. Lopulta kun kuulokkeiden punainen valo vaihtuu vilkkuvasta pitkään palavaksi, voi ensitesti alkaa.
Kuulokepaketin mukana tulee kuulokkeiden lisäksi koottava, tukeva ja tyylikäs kuulokejalusta, usb-johto, laturijohto sekä irrotettava mikrofoni ja Xbox 360:lle tarkoitettu mikkijohto. Mukana tulee myös lyhyt ohje siitä, miten kuulokkeet yhdistetään konsoliin. Valkoinen ja punainen johto kytketään adapterista televisioon ja television kautta konsoliin. USB-johto laitetaan kiinni adapterista konsolin USB-koloon ja adapterista valitaan ”Console”. Lopuksi kuulokkeista painetaan virta päälle. Jos mielii puhumaan pelikavereiden kanssa Liven välityksellä, tulee kuulokkeisiin iskeä kiinni mikrofoni, sekä Xbox 360 -pelikonsolilla pelatessa myös johto, joka laitetaan kuulokkeista ohjaimen kuulokereikään. Johdossa on tuttu mute-nappula sekä äänenvoimakkuuden säädin. Ironista kuulokkeissa onkin se, että Xbox 360:llä pelatessa eivät kuulokkeet ole täysin langattomat, vaan vaativat johdon toimiakseen mikrofonin kera.

Monopoly Streets arvostelu 1

Kuulokkeet ovat päässä hyvin tiukasti ja tukevasti, ne ikään kuin painautuvat vasten korvia ja tuovat mahdollisimman nautinnollisen äänielämyksen. Tiukassa painalluksessa on kuitenkin myös varjopuoli: pienehköt korvakupit aiheuttavat pienimuotoista kipua korvien lehtiin ja vähän väliä kuulokkeiden asentoa pitää muokata mukavammaksi. Karu totuus onkin omien korvieni kohdalla se, että ne eivät mahdu kuppeihin kunnolla sisälle, eivätkä ne myöskään jää kunnolla ulkopuolelle. Tuloksena ovat käytön jälkeen ikävät painaumat korvalehdissä.

Itse pääasia kuulokkeissa, eli äänentoisto, on aivan mahtavan tasoista. Äänet eivät tule liian läheltä, vaan luovat hienon etäisen tunnelman. Kuppien painautuessa syvälle päähän myös basson mahtava jylinä tulee upeasti esille. Parhaimman nautinnon sain itse musiikin kuuntelussa, etenkin jos musiikissa oli paljon bassoa mukana. Peli- ja elokuvakuulokkeina ne toimivat myös erinomaisesti: hiljaiset äänet olivat tarkkoja ja selviä ja räjähdykset tosiaan tuntuivat räjähdyksiltä. Minkäänlaista taustasurinaa ei kuulunut. Tosin itse pelikäytössä kuulokkeet saavat hieman miinusta, sillä pelaajien puhe tuntuu jäävän peliäänien jalkoihin. Xbox 360:llä pelaajien ääntä voi toki säätää, mutta PlayStation 3:lla pitää laskea pelin äänet miltei nolliin jotta muiden puhe kantautuisi korviin asti.

Itse en henkilökohtaisesti ole koskaan ollut langattomuuden ystävä, sillä aina tulee tilanne, kun tuotetta ei voi käyttää akun loppumisen takia, tai vaihtoehtoisesti pitää koko ajan olla mahdolliset varapatterit hollilla. Langattomuudessa on kuitenkin muutama positiivinen asia. Sylissä ei ole mitään raskasta johtoläjää, eivätkä kuulokkeet näin ollen vedä päätä alaspäin johdon jäätyä johonkin jumiin. Toinen plussa on se, että langattomien kuulokkeiden kanssa voi liikkua ympäri taloa. Eli siis jääkaapilla voi käydä musiikin yhä soidessa korvissa. Koin kuitenkin suunnattoman pettymyksen, kun Sound Blaster Tactic3D Omegan signaali katkesi jo miltei heti huoneesta poistuttuani.

Monopoly Streets arvostelu 1

Ulkonäöltään kuulokkeet ovat kauniit. Päävärinä toimii tuttu musta, mutta kuppien toisella puolella on muovin alla mäsevät siniset valot, jotka näyttävät erittäin tyylikkäiltä pimeämmässä valaistuksessa. Tuttuun tapaan myös sankoja voi säädellä oman pää koon mukaan. Kokonaisuudessaan Sound Blaster Tactic3D Omega Wireless Gaming Headset on erittäin toimiva kuulokesetti niin pelaamiseen, musiikin kuunteluun kuin myös elokuvien katseluun. Hinta on kuitenkin melkoisen korkea, sillä näistä nimimonsterikuulokkeista saa pulittaa noin 150 euroa. Toki jos haluaa panostaa äänentoistoon, niin ei tämä kuulokemalli ole suinkaan huono sijoitus.

Monopoly Streets arvostelu 1

Tekniset tiedot

Kuulokkeet
• Elementit: 50 mm:n neodyymimagneetti
• Taajuusvaste: 20 Hz–20 kHz
• Impedanssi: 32 ohmia
• Herkkyys: 102 dB/mW

Mikrofoni
• Mikrofonin tyyppi: häiriöääniä poistava kondensaattori
• Taajuusvaste: 100 Hz–6,5k Hz
• Impedanssi: < 2,2 kilo-ohmia • Herkkyys: -40 dBV/Pa Käyttöliittymä • Pakkaamaton 2,4 GHz:n langaton teknologia