Laitteistoarvio: Sandberg Mini Touchpad Keyboard

Kirjoittanut: Livegamers

11.10.2010

Viime vuosina tietokoneista ja pelikonsoleista on vaivihkaa tullut olohuoneeseenkin sopivaa elektroniikkaa. Laitteilla on uutta monikäyttöisyyttä mediakoneina ja viihdekeskuksina, joten ne kuuluvat luontevasti muuallekin kuin vain työ- tai lastenhuoneeseen. Yhä useammassa kodissa tietokonekin on kytketty LCD-televisioon ja ajatus pelkästä DVD-soittimesta olohuoneen television alla tuntuu sangen vanhanaikaiselta. Pelikonsoleillakin on uutta käyttöä esimerkiksi nettisivuja selaillessa ja vaikkapa Messenger-viestejä lähetellessä. Samaten nettipelien suosio on kasvattanut tarvetta kirjoittaa tekstiviestejä toisille pelaajille ja joskus peliohjaimella kirjainten valitseminen vain käy turhan työlääksi. Nämä muutokset tavassa käyttää konsoleita ja tietokoneita asettavat uusia vaatimuksia myös oheislaitteille, sillä harva haluaa olohuoneen pöydällensä täysikokoista näppäimistöä. Tähän tarpeeseen sopii hyvin langaton ja pienikokoinen näppäimistö, kuten nyt testattu Sandberg Mini Touchpad Keyboard.
Sandbergin näppäimistö on pienikokoinen ja tummaan olohuoneen sisustukseen hyvin sulautuva laite. Sen käyttöarvoa lisää näppäimistölaudan oikealla puolella oleva hiiren korvaava kosketusalusta. Näppäimistön pienuus on samalla toki myös haitta, sillä täysikokoisella kirjoittamiseen tottuneet sormet eivät tahdo hetkessä tottua puolta pienempään kirjoituskojeeseen. Laitteen tarkoitus ei kuitenkaan ole toimia talon ainoana näppäimistönä, jolla kirjoitetaan akateeminen lopputyö ja omaelämänkerrallinen eepos, vaan se on oikeassa roolissa nimenomaan mediakoneen tai pelikonsolin kanssa viihde- ja viestintäkäytössä.

Langaton näppäimistö toimii 2.4 GHz:n taajuudella ja muiden langattomien laitteiden täyttämässä testiympäristössä se toimi varsin ongelmitta. Mukana tulee USB-porttiin asetettava pieni vastaanotin näppäimistön langattomalle signaalille. Toimintaetäisyydeksi luvataan 10 metriä, mutta testattaessa käytännössä olohuoneen lattialla olevassa mediakoneessa jo huoneessa oleva pöytä ja sohvan rakenteet estivät signaalin kulun sohvalle. Lyhyen USB-jatkojohdon avulla näppäimistön signaalivastaanotin saatiin esteettömästi esille hieman korkeammalle paikalle tietokoneen päälle, jolloin signaali toimi ja näppäimistöä pystyi käyttämään myös sohvalla mukavasti löhöillen. USB-jatkojohtoa paketin mukana ei tullut, mikä olisi voinut olla hyvä oheistarvike. Harvassa langattomassa laitteessa näitä kuitenkaan on vakiona mukana.

Näppäimistön luvataan toimivan PC:n ohella myös PS3- ja Xbox 360 -pelikonsoleissa. Testatessa laite toimikin hyvin, mutta Xboxilla näppäimistön skandinaaviset merkit eivät toimineet, mikä osoittautui Microsoftin konsolin puutteeksi. Playstationilla merkkien kanssa ei ollut mitään ongelmia. Vaihtamalla Xboxin valikosta kielen kokonaan saksaksi skandit saa toimimaan, joten nähtävästi Microsoftilla ei pidetä skandinaavisia kieliä tukemisen arvoisina. Muuten näppäimistön käytön vaihtelu konsoleiden välillä onnistui varsin luontevasti USB-lähetinpalikkaa koneesta toiseen siirtelemällä.

Laitteen kosketusalusta on kannettavien tietokoneiden tapaan ohjauslaitteena hieman tunnoton, eikä sillä tietenkään vauhdikas pelaaminen luonnistu. Silti se riittävän hyvin korvaa hiiren kevyessä selainkäytössä. Alusta tunnistaa yhtäaikaiset sormenpainallukset, joten esimerkiksi keskimmäisen hiirennapin painalluksen korvaa kahdella sormella näpäyttäminen. Kosketuslevyn alapuolella ovat myös erikseen omat mekaaniset painikkeensa hiiren vasemmalle ja oikealle napeille.

Näppäimistö vaikuttaa melko kestävältä ja sille luvataan viiden vuoden takuu, mutta siroa laitetta tuskin kannattaisi kovin korkealta pudottaa. Virtalähteeksi laite tarvitsee kaksi AAA-patteria, ja paketin mukana tuleekin kertakäyttöparistot. Hyvänä ominaisuutena paristokotelo on riittävän tilava, joten näppäimistö kelpuuttaa myös uudelleenladattavia paristoja, mikä ei aina ole itsestään selvää. Käyttöönotto on helppoa, eikä käyttäjän tarvitse erikseen asentaa mitään ohjelmia. Kirjoitushetkellä näppäimistön hinta on 65,99 €, jolla saa vastineeksi varsin kätevän ja huomaamattoman kahvipöytänäppäimistön kosketuslevyllä, jota voi sitten tarpeen mukaan käyttää useammassakin peli- tai medialaitteessa. Suositeltava hankinta.