Nathan Drake – kartoittamattomien korpimaiden sankari

Kirjoittanut: Livegamers

04.05.2016

Varoitus – tämä artikkeli sisältää lieviä spoilereita.
Oli vuosi 2007, Radio Rock aloitti lähetyksensä, Hanna Pakarinen edusti Suomea Euroviisuissa ja PlayStation 3 julkaistiin PAL-alueella. Naughty Dog -pelitalo oli jo aikaisemmin alkanut ahertaa uuden pelin parissa, joka tultaisiin julkaisemaan yksinoikeudella uudelle Sonyn konsolille. Loppuvuodesta peli olikin valmiina julkaisuun ja myynti alkoi Pohjois-Amerikassa marraskuussa. Muu maailma seurasi perässä joulukuussa, ja näin oli kaikkien ulottuville saatu peli, jonka tunnemme nimellä Uncharted: Drake’s Fortune.

Jokaisella tarinalla on alkunsa

Uncharted-peliin oli heti alusta lähtien ladattu paljon odotuksia, olihan pari kuukautta aikaisemmin Microsoftin Xbox 360 -konsolin yksinoikeuspeli Halo 3 tehnyt historiaa myymällä ensimmäisen julkaisuvuorokautensa aikana 170 miljoonalla dollarilla. Unchartedin ensimmäinen osa ei tuottanut pettymystä; niin arvostelijat kuin pelaajat ottivat pelin omakseen, ja sarjan jatkuminen oli taattu.

Ensimmäinen osa esitteli pelisarjan tärkeimmät elementit: kolmannen persoonan pelaamisen, näyttävät maisemat, maltilla etenemisen ja pulmat. Uncharted: Drake’s Fortune toi myös pelihahmojen galleriaan miesmaailman vastikkeen Lara Croftille, seikkailijan pilke silmäkulmassa, Sir Francis Draken jälkeläiseksi itseään väittävän onnenonkijan, Nathan Draken. Pääsankari Nathanin lisäksi mukana seikkailevat sivuhahmot toimittaja Elena Fisher ja Victor ”Sully” Sullivan, Nathanin ystävä ja yhtiökumppani. Molemmat hahmot jäivät elämään myös jatko-osissa.

Niin peliin kuin sen hahmoihin oli panostettu, ja tarinavetoinen pelaaminen miellytti pelaajia. Grafiikkaa vertailtiin julkaisun aikaan enemmän elokuviin kuin peleihin, ja uusi konsoli pääsi näyttämään parastaan. Peli on seikkailu, joka kuljettaa päähenkilöitä pitkin poikin Väli- ja Etelä-Amerikkaa ja muihin eksoottisiin kohteisiin jahtaamaan Sir Francis Draken päiväkirjan avulla El Doradoa ja sen legendaarista aarretta. Päiväkirjaa tarvitaan apuna, kun selvitetään monenlaisia vastaantulevia pulmia. Pelissä on monia mieleenpainuvia kohtauksia, yhtenä vaikuttavimpana käyskentely hylätyssä saksalaisten U-boot -sukellusveneessä keskellä viidakkoa.

Voittajan on helppo hymyillä

Parin vuoden kuluttua, vuonna 2009, julkaistiin seuraava osa, Uncharted 2: Among Thieves. Peli jatkoi jo hyväksi havaitulla konseptilla pitäen peruspelaamisen elementit ykkösosan mukaisina. Uutena toimintona esiteltiin suoran toiminnan lisäksi hienovaraisemmat hiljaiset hyökkäykset. Pieni ripaus mystiikkaa ja todellisuutta on muodostunut Unchartedien reseptiksi, ja siinä missä Drake’s Fortune ammensi tarinansa Sir Francis Drakesta ja El Doradon myytistä, hyödynsi Among Thieves toista tunnettua myyttiä. Yhdessä uusien ja vanhojen hahmojen kanssa etsinnän kohteena on Marco Polon Shambhala eli tutummin Shangri-La.

Kakkososa syvensi Nathanin hahmoa, tuoden mukaan hahmoja tämän menneisyydestä. Vanha kaveri, Harry Flynn, kaipaa Nathanin apua. Harryn salaperäinen työnantaja tarvitsee vanhan öljylampun – ongelmana vain on, että öljylamppu on näytteillä turkkilaisessa museossa. Harryn kumppanina on Chloe Frazer, joka myöhemmin paljastuu Nathanin vanhaksi heilaksi. Tähän soppaan kun lisätään vielä Sully ja Elena sekä Harryn työnantajaksi osoittautuva serbialainen sotarikollinen, Zoran Lazarević, saadaan aikaan seikkailu, jota useammat lähteet listaavat yhdeksi kaikkien aikojen parhaista videopeleistä.

Pelin aloitus vie suoraan toimintaan ja antaa pelaajalle enemmän kysymyksiä kuin vastauksia siitä, miten pelin alkuasetelmaan onkaan päädytty. Aloituksen lisäksi Nepalin kylän taistelut ja monet muut kohtaukset ovat aineksia, jotka kohottavat pelin kauas pois keskinkertaisuudesta. Peli sisältää yksinpelin lisäksi myös kolmen pelaajan co-op -mahdollisuuden sekä moninpelin. Molemmat osiot, peruspelin lisäksi, on toteutettu laadukkaasti, ja pelin yli kuuden miljoonan kappaleen myyntiluvut ovat siitä osoituksena.

Jos se toimii, älä korjaa

Kakkososa vakiinnutti Uncharted-sarjan aseman, ja seuraavaa osaa alettiin odottaa onnistuneen pelin jälkeen. Julkaisutahti jatkuikin hyvänä, ja vuonna 2011 pelattavaksi saapui Uncharted 3: Drake’s Deception. Tällä kertaa juonen pohjaksi on otettu Sir Francis Draken matkan sivujuonne, ja etsinnän kohteena oli maaginen Pilarien Iram, joka tunnetaan myös Hiekkojen Atlantiksena. Aiemmista osista poiketen, osa pelaamisesta tapahtuu nuorella Nathanilla. Sullyn ja Nathanin yhteinen historia onkin yksi pelin kantavista voimista.

Lontoolaisesta pubista alkava tarina tuo heti mukaan muutaman uuden pelin mukana kulkevan hahmon, kovanaama Charlie Cutterin, pahan rikollisen Talbotin sekä tarinan taustan ja nykyhetken yhdistävän Katherine Marlowen, Sullyn kanssa yhteisen historian jakavan naishahmon. Pubista siirrytäänkin sitten ajassa taaksepäin ja paljastetaan, miten Nathan sai haltuunsa yhden sarjan ikoneista, Sir Francis Draken sormuksen, ja miten Sullyn ja Nathanin yhteistyö alkoi. Sullyn lisäksi mukana ovat vakiokaartista Elena ja edellisestä osasta tutuksi tullut Chloe.

Pelillisiä muutoksia uusin osa ei juuri tuonut. Hiljaiset hyökkäykset vahvistivat asemiaan, ja edellisessä osassa mukana olleet co-op -pelaaminen sekä moninpeli olivat molemmat mukana. Peli on ollut myös kaupallinen menestys edellisten osien tapaan, jo julkaisupäivänä peliä toimitettiin 3,8 miljoonaa kopiota ympäri maailmaa.

Pienellä ruudulla

Pääsarjan lisäksi, Nathan ja kumppanit ovat seikkailleet myös PlayStation Vitalla. Uncharted: Golden Abyss vuodelta 2011 kehitettiin pitkälti esittelemään Vitan ominaisuuksia. Mukana on kaikki Unchartedin tunnusmerkit höystettynä Vitan elementeillä. Niin kosketuslevyä kuin liiketunnistinta hyödynnetään liikkumisessa ja pulmissa. Aikaan ennen Drake’s Fortunea sijoittuva peli ammentaa tarinansa perusjuonteen espanjalaisen tutkimusmatkailijan Francisco Vázquez de Coronadon tarunomaisten seitsemän kultaisen kaupungin etsinnästä. Tutuista hahmoista mukaan pääsi nyt Sully, mutta hänenkin roolinsa jää pelissä melko pieneksi.

Vitalla nähtiin myös vuonna 2012 valmistunut Uncharted: Fight for Fortune, vuoropohjainen korttipeli. Kahden pelaajan peli oli linkattavissa Golden Abyss -pelin kanssa. Eteneminen tarinassa avasi uusia kortteja korttipakkaan. Kortit edustivat pelisarjan hahmoja, ja alkujaan mukana oli Drake’s Fortunen, Golden Abyssin ja animoidun sarjakuvan, Uncharted: Eye of Indran, hahmoja. Myöhemmin peli sai pari laajennusta, joissa mukaan tuotiin lisää hahmoja pääsarjan muista pelistä.

Varsinaisten Uncharted-pelien lisäksi, Nathan on ollut pelattavana hahmona myös PlayStation All-Stars Battle Royal -pelissä, ja onhan hän esiintynyt myös mainosmannekiinina Coca-Colan sponsoroimassa mobiilipelissä PlayStation All-Stars Island

Nathanin monet olomuodot

Uncharted-universumi on jatkanut elämäänsä myös pelikonsolien ulkopuolella. Sarjaan on julkaistu tähän mennessä kaksi animoitua sarjakuvaa, Uncharted: Eye of Indra ja Uncharted: Drake’s Fortune. Lautapelinä Uncharted tuli markkinoille Bandai-pelitalon tuomana vuonna 2012. DC Comics on julkaissut peliin perustuvaa sarjakuvaa, ja romaanin muodossa löytyy Uncharted: The Fourth Labyrinth -teos.

Vuonna 2007 pääsi myös pelaamaan web-pohjaista seikkailua Uncharted: Drake’s Trail, joka toimi täydennyksenä ensimmäiselle pääsarjan pelille. Peli oli yksinkertainen osoita ja klikkaa -peli, jossa pelaaja jäljitti Nathan Draken olinpaikaa Elenan palkkaamana yksityisetsivänä. Uncharted-elokuva on ollut suunnitelmissa jo pitkään, vuodesta 2008 lähtien. Viimeisin tieto tällä hetkellä on, että Nathan Drake ystävineen nähtäisiin suurella kankaalla vuoden 2017 aikana.

Kärsivällisyys palkitaan

PlayStation 4 on saanut re-masteroidut versiot sarjan pääpeleistä Uncharted: The Nathan Drake Collection muodossa. Uusin Uncharted perheen tulokas, Uncharted 4: A Thief’s End saapuu pitkän odotuksen jälkeen pelattavaksi 10.5.2016.