The Walking Dead: Ep. 4 – Around Every Corner

Kirjoittanut: Livegamers

16.10.2012

Around Every Corner on The Walking Dead -pelisarjan neljäs ja samalla toiseksi viimeinen osa ensimmäistä tuotantokautta. Tarina jatkuu Savannahin kaupungin rajoilta, jonne selviytyjät ovat matkanneet löytääkseen toimintakuntoisen veneen, jolla seilata parempaa tulevaisuutta kohden. Tämä ei ole kuitenkaan Clementinen ja Leen ainoa motiivi uskaltautua zombien asuttamaan rannikkokaupunkiin, vaan nuoren tytön vanhemmat olivat maailmanlopun puhkeamisen aikoihin lomalla kyseisessä kaupungissa. Paikalle saapuessaan selviytyjät joutuvat kuitenkin jälleen kerran kohtaamaan ihmismielen pimeän puolen ja tutkimusmatka luvattuun maahan pistetään jäähylle, kun hengissä pysymisestä tulee pääprioriteetti.

Jokaisen nurkan takana odottaa uusi yllätys

Around Every Corner ei ole pelkästään sarjan paras suoritus tähän mennessä, vaan se myös sai minut ymmärtämään sarja-konseptin nerouden. Puoli vuotta kestäneen seikkailun aikana tunnesiteet sarjan päähahmoja kohtaan ovat jakso jaksolta vain vahvistuneet, ja nyt kun loppu alkaa häämöttää, niin haikeuden tunne on yllättävän vahva. Kahden kuukauden tauot jaksojen välillä ovat kieltämättä liian pitkiä, mutta väliaikojen aikana tapahtuva omien valintojen mietiskely pitää pelin aina lähimuistissa ja ylläpitää sitä niin sanottua tunnesidettä hahmoihin.

Ettei tämä nyt ihan täysin emoiluksi mene, niin mainittakoon, että Around Every Corner on myös sarjan toiminnallisesti intensiivisin jakso. Pelaaja joutuu useampaan otteeseen tilanteisiin, joissa uhkaavasti lähestyviä eläviäkuolleita saa räiskiä näennäisesti vapaalla tähtäyksellä – FPS-pelien tyyliin siis. Ikävä kyllä tähtäysmekanismi on melko kehnosti toteutettu ja aiheuttaa lähinnä turhautumista, kun kuolema korjaa pelkästään huonon toteutuksen ansiosta. The Walking Deadin maailma ei ole koskaan ollut erityisen pelottava – ei sarjakuvana, tv-sarjana tai edes pelinä. Around Every Corner onnistuu kuitenkin yllättämään tällä osa-alueella ja pelihetkieni aikana jouduinkin säpsähtämään pariin otteeseen oikein kunnolla. Yleisesti ottaen neljännen jakson tunnelma ja tarinankerronta kaavailivat enemmän sarjakuvissa nähtyä mallia, verrattuna tv-sarjan hieman yllätyksettömään kuljetukseen.

Lopussa kiitos seisoo…?

Tässä vaiheessa sarjaa voi jo turvallisin mielin sanoa, että Telltale Gamesin The Walking Dead -pelisarja on onnistunut uudelleen määrittelemään sarjavetoisten pelien toimivuuden. Noin puoli vuotta kestänyt selviytymisseikkailu on todistanut, että oikealla toteutuksella sarjakonseptiin perustuville peleille löytyy yhtä lailla yleisönsä kuin tv:ssä pyöriville vastineille. The Walking Dead -pelisarjan loppuhuipennus nähdään näillä näkymin joulukuun aikana, ja jos Telltale Games jatkaa samaa laadukasta rataa, niin odotettavissa on ehkä yksi vuoden hienoimmista pelikokemuksista.

Alla olevasta videosta voit katsoa Around Every Corner –jakson trailerin

Alla olevien linkkien kautta voit lukea myös kolmen edellisen jakson katsaukset:

A New Day -jakso
Starved for Help -jakso
Long Road Ahead -jakso