Tubecon 2015 – enemmän kuin tapahtuma

Kirjoittanut: Livegamers

16.08.2015

Tubeconeilla piipahti yli 10 000 kävijää (Kuva: Niko Pihlström, Pelimuruset)

Jo etukäteen loppuunmyyty Tubecon oli kasvanut viime vuodesta ihan valtavasti. Tänä vuonna Hartwall Arenan käytäviä kulutti yli 10 000 kävijää – tätä isompaa päivätapahtumaa ei oikein enää voi Hartwall Arenassa järjestää. Olin jo viime vuonna, reilun 5000 kävijän Tubeconin jälkeen, todella vaikuttunut tapahtumasta ja sen suosiosta. Tämän vuoden tapahtuma onnistui ylittämään kaikki sille asettamani odotukset. Se myös osoitti, että tubettaminen ei ole enää pelkästään tulevaisuuden, vaan ihan oikeasti tämän päivän juttu, ja luonnollinen ja olennainen osa lasten, nuorten – ja useiden aikuistenkin elämää.

Tubeconissa erityisen hienoa on se, että sitä ei ole järjestetty ylhäältäpäin, vaan tubeyhteisö on itse järjestänyt itselleen sellaisen tapahtuman, kuin haluaa. Se ei myöskään ole “lasten” tai “nuorten” tapahtuma, vaan tapahtuma, johon osallistuu paljon lapsia ja nuoria. Ihan tasavertaisina osallistujina ja kävijöinä. Tubecon onkin enemmän kuin tapahtuma, se on maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen yhteisö ja ilmiö, joka nyt viimeistään osoitti, että tubettaminen on tullut jäädäkseen.


Tubettajien tapaamista (Kuva: Niko Pihlström, Pelimuruset)

Tapahtuman yhteishenki ja sen välittämä sanoma on todella hieno – kaikista pidetään huolta, ketään ei kiusata – ja se näkyi eilenkin Hartwall Arenassa. Minuuttiaikataululla paikasta toiseen porhaltaneet, huippusuositut ammattitubettajatkin jaksoivat hymyillä, halailla, jutella ja kirjoittaa nimmareita ranteet hellinä. Jonotusta ja tungosta oli tarjolla joka kulman takana, eikä paikasta toiseen siirtyminen ollut koskaan ihan yksinkertainen temppu, mutta se ei tuntunut ketään sen suuremmin haittaavan. Päällimmäisenä fiiliksenä välittyi kävijöiden ilo ja innostus. Hyvä meininki ja välittäminen konkretisoituivat, kun Tubeconin päälavalla lanseerattiin Pienempikuinkolme ry, tubettajien perustama hyväntekeväisyysyhdistys. Kipinä yhdistyksen perustamiselle oli saatu katsojien tubettajille lähettämistä viesteistä, joissa he kertovat kamppailustaan erilaisten vastoinkäymisten, kuten koulukiusaamisen, masennuksen tai yksinäisyyden kanssa, ja kuinka he ovat löytäneet piristystä tai uusia ystäviä tubeyhteisöstä.

Iso käsi ja hatunnosto vielä kaikille teille, pöllämystyneen ja totaalisen pihalla olevan näköisille vanhemmille ja isovanhemmille, jotka jaksoitte olla jälkikasvunne mukana Tubeconissa; metsästämässä maailman tärkeimmän tubettajan nimmaria, pelaamassa Minecraftia, jonottamassa Heseen. Se ei varmasti mennyt hukkaan. Päivä oli todennäköisesti yksi heidän elämänsä tärkeimmistä – päivä, jonka he kyllä tulevat muistamaan. Vähintään yhtä iso käsi myös lapsille ja nuorille, jotka jaksoitte kärsivällisesti selittää, mitä eroa on bloggaamisella ja vloggaamisella, miksi tubettaja olisi hyvä ammatti tai mitä tarkoittaa M&G. Itse en lasten kasvatuksesta tai lapsiperhe-elämästä tiedä yhtään mitään, mutta uskaltaisin väittää, että yhdessä vietetty päivä Tubeconissa oli varmasti kaiken sen hämmennyksen, sekavuuden, kuumuuden ja ihmismassoissa vellomisen arvoinen.


Tungoksesta huolimatta näkyy vain vihreää (Kuva: Niko Pihlström, Pelimuruset)

Ylläriarvonta! Kommentoi artikkelin kommenttikenttään ”arvonta”, niin voit voittaa itsellesi ylläripelin Xbox Onelle tai Xbox 360:lle! Arvonta on avoinna 19. elokuuta saakka. Arvontaan voivat osallistua kaikki Suomessa asuvat Livegamersin käyttäjät, joilla ei ole aktiivista turnaus- tai kilpailukieltoa.