Valokeilassa: Lantrek 14:n voittajat

Kirjoittanut: Livegamers

25.01.2014

Valokeilassa-osiossa haastatellaan Livegamersin käyttäjiä, jotka syystä tai toisesta erottuvat edukseen. Tällä kertaa haastateltavana on LanTrek 2014 CoD 4 -turnauksen voittajajoukkue PALLOPOJAT69.

Tervetuloa Valokeilaan, ja onnea LanTrek 14 Cod -turnauksen voitosta.

Kiitos, kiitos. Mukava olla välillä parrasvaloissakin. 🙂

Alkuun perinteinen urheilukysymys: miltä nyt tuntuu?

Kyllä fiilis on korkealla, altavastaajina lähdettiin koittamaan ja saatiin oma pelimme kulkemaan niin hyvin, että lopulta voitto irtosi.

Mistä saitte idean lähteä pelaamaan Lantrekeille?

Nicce ja Sweepster olivat viime vuonna jo Trekeillä kokeilemassa ja tunnelma oli niin huippua paikan päällä, että ei ollut kysymystäkään tämänkertaisesta osallistumisesta, mikäli vain joukkue saadaan kasaan.

Mikä oli joukkueen kokoonpano ja kauanko olette pelanneet yhdessä?

Joukkueemme sisälsi soturit Niccessor, Sweepster ja lanien ensikertalaiset OwNeR ja Lepadef. Nicce ja OwNeR ovat pelanneet jo pitkään yhdessä, mutta muutoin tiimi saatiin kasaan vasta vähän reilu kuukausi ennen laneja. Rosteri taisi vaihtua jopa kolmisen kertaa ennen kuin viimein saatiin lyötyä lineup lukkoon. Välillä oli jopa fiilis, ettei saada tiimiä kasaan lainkaan. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt.

Paljonko harjoittelitte ennen Lantrekkiä?

Lomien ja pyhien sekoittamat aikataulut veivät kyllä paljon aikaa treenaamiselta, mutta kyllä kuukauden sisällä ehdimme tiimillä aika hyvin treenata. Prelan-turnaus pelattiin finaalia lukuunottamatta lani-kokoonpanolla. Välillä pelit sujuivat loistavasti, välillä taas tuntui, ettei tästä tule mitään. Laneilla onneksi oma peli löytyi täydelliseen aikaan.

Tulitte Livegamersin prelan-turnauksessa niukasti toiseksi, lisäsikö se odotuksianne Lantrekiin?

Prelan-turnauksen niukka finaalitappio kyllä harmitti, varsinkin kun ei päästy sitä omalla kokoonpanolla pelaamaan. Toisaalta tästä saatiin varmasti se viimeinen boosti laneille – nyt tai ei koskaan. Kovin suuria odotuksia meillä ei laneille ollut, sillä tiesimme, että meillä on hyvä tiimi, ja jos onnistumme peleissä, tulos on varmasti hyvä.

Kuinka pelit mielestänne menivät?

Perjantaina alkulohkossa pelit vielä hakivat suuntaa, kokeiltiin pelata AR:illä, mutta meidän tiimillä ne eivät vaan jostain syystä toimineet yhtään. Lauantainakin vielä yritettiin saada Assaultit rauhoittamaan peliä, mutta eivät vaan meillä toimineet kuten SMG:t. Onneksi tajuttiin sitten hyvissä ajoin vaihtaa pelityyliä ja siitä alkoikin sitten oma peli sujua. Saatiin onnistumisia erittäin hyviin paikkoihin, esimerkiksi Sabotage oli meillä ehdottomasti heikoin pelimuoto ennakkoon, mutta Winners Bracketin ensimmäisellä kierroksella RvLt:tä vastaan saatiin siinäkin onnistuminen. Se tuntui erittäin hyvältä, ja saimme lisämotivaatiota eteenpäin.

Tiukan RvLt-pelin jälkeen olikin vuorossa Winners Bracketin finaali, jossa tarjolla oli koko turnauksen finaalipaikka. Vastaan tuli juuri Team Pontson voittanut 4 piece, jonka ajateltiin olevan aikamoisessa liekissä ison voiton jälkeen. Ensimmäinen Domination tuli ehkä yllättävänkin helposti meille, sen jälkeen erittäin tiukka SnD ja päälle varmaan tunnin Sabotage Overgrown. Olimme johdossa 2-0 ennen saboa, mutta Overgrownin syöpä ei antanut pisteitä kummallekkaan, joten vaihdettiin kartta Districtiin. Tähän tarvittiin vain yksi räjähdys. RvLt-pelin onnistuminen taustalla, saatiin jälleen kaivettua voitto Sabotagessa ja voitimme WB finaalin lukemin 3-0. Tästä oli hyvä lähteä odottamaan koko turnauksen finaaliin vastustajaa.

Sivusta seurattiin sitten meidän vastustajan ratkeamista. RvLt voitti ensin Team Pontson 3-2 ja eteni semifinaaliin 4 piece -tiimiä vastaan. RvLt näytti olevan hävyttömän kovassa tikissä ja voittikin semifinaalin 3-0. Näin ollen saimme vastaamme aivan liekeissä olevan RvLt:n finaaliin. Lähdimme kuitenkin peliin etulyöntiasemasta, koska olimme jo kerran kohdanneet.

Itse seurasin turnausta streamin välityksellä, ottelut olivat yllättävän tiukkoja, miltä se pelaajan silmin vaikutti?

Streamissa piti olla meidänkin pelejä, mutta jotenkin aikataulut taisi mennä puihin eikä saatu niitä eetteriin. Niccessorin kanavalta kuitenkin löytyy meidän kaikki pelit (youtube.com/Niccessor), alla myös linkit peleihin.

Tiukkoja oli pelit, ehdottomasti. Kyllä sen huomasi, kuinka pari kuukautta ”pelkkää codi nelosta” vaikutti kaikilla. Scrimmejä pelailtiin lähestulkoon joka päivä, ja uudetkin pelaajat pääsivät peliin sisälle erittäin hyvin. Ennen laneja mietittiinkin, että tästä jengistä kuka tahansa voi voittaa – erot ovat loppupeleissä niin pieniä. Meininki oli aivan toinen kuin viime vuonna, jolloin ei scrimmejä oikein meinannut saada ollenkaan. Iso kiitos scrimmit-skyperyhmälle, jonka takia laneista saatiin niin hyvät ja tasokkaat!

Finaali oli todella tiukka, kävikö takaraivossa ajatus että RvLT tulee takaa ohi turnauksen voittoon?

Finaali oli erittäin tasaväkinen ja tiukka. Lähdimme finaaliin 3-1 tilanteesta, edellisen kohtaamisemme perusteella. RvLt:llä oli erittäin hyvä pelivire päällä ja koitettiin tsempata oma joukkue pitkän tauon jälkeen keskittymään jokaiseen peliin. Ensimmäiseksi pelattiin Domination Backlotissa, jonka veimme nimiimme tiukasti. Seuraavaksi oli SnD, jossa viimeksi RvLt:lle hävittiin. Mappina toimi Overgrown. Erittäin tiukan pelin jälkeen voitimme kuitenkin 6-2. Tässä kohtaa tarvitsimme enää yhden karttavoiton ja finaali olisi meidän. Tämän jälkeen alkoikin sitten peli vähän rakoilla, johtuiko sitten väsymyksestä vai mistä, mutta RvLt tosiaan räväytti kolme karttavoittoa putkeen. Yksi näistä oli muun muassa Domination Crash, joka on ollut meidän vahvin pelimuoto & kartta -kombo. Kolme mappia suoraan yyleviin, jolloin päätettiin käydä happihyppelyllä, sillä erittäin pienet yöunet alkoi haitata pelaamista. RvLt oli erittäin kovassa iskussa ja selvästi löytänyt myös pelinsä. Tiimin kanssa kuitenkin tsempattiin toisiamme ja muistutettiin ettei mikään ole ohi ennenkuin luovutetaan.

Happihyppelyn jälkeen lähdettiin kohti Sabotage Strikeä. Alku oli edelleen hankalaa, RvLt pääsi pistejohtoon kartassa ja ylämäki alkoi näyttää vaikealta. Jostain kuitenkin kaivettiin vielä se herätys peliin ja saatiin myös räjähdys RvLt:n päätyyn. Tästä motivoituneena hakattiin tiemme vielä RvLt:n pommille ja pistettiin paikat palasiksi. Riemu repesi ja väsymyskin yllättäen kaikkosi hetkeksi kokonaan. Tiukaksi meni ja oli ehdottomasti lanien arvoinen finaali!

Kuinka suuri yllätys oli että Team Pontso ei yltänyt finaaliin saakka? Oli kuitenkin turnauksen ykkös seedin omaava joukkue.

Ennakkoon RvLt ja Pontso olivat toki ennakkosuosikkeja menestyksensä perusteella. Oli kuitenkin enemmän kuin tiedossa, että kaikki laneille tulleet tiimit ovat päässeet erittäin hyvin sisälle peliin ja onnistuessaan kuka tahansa näistä olisi voinut yltää korkealle. Tietysti se vähän yllättää, että viime vuoden voittajat eivät päässeet tänä vuonna edes TOP 3:een, mutta tämä kertoo vain ja ainoastaan tämän vuoden kovasta tasosta.

Mitä mieltä olitte turnauksen tasosta?

Kuten edellä mainittu, oli taso varmasti tämän tapahtuman historian kovin CoD4:n puolella. Lani-kommuuni aloitti scrimmailut jo hyvissä ajoin, ja jengi treenasi oikeasti päivittäin. Niin tiimeillä kuin sekaporukallakin. Ennestään CoD4:ää pelaamattomatkin pääsivät alkuun jopa huvittavan näköisen sotkemisen jälkeen peliin mukaan ja haastoivat vanhoja partoja oikein urakalla. Yksikään peli ei ollut itsestäänselvyys, ja tämän vuoksi oli ilo seurata myös muiden otteluita.

Listatkaas mielestänne turnauksen parhaat pelaajat (omia pelaajia ei saa listata)?

Kyllä varmasti titteleitä jaellaan RvLt:n puolelle. Misbeli ja Tuoppi eivät taida koskaan pelata huonosti, ja varsinkin Tuopin SnD:t jäivät mieleen. Hävytön äijä. Propsit myös Pupulle ja Evolle, jotka pääsivät tosi hyvin peliin mukaan, vaikkei treeniä tainnutkaan ihan hirveästi olla tänä vuonna. Pete ja Kepsu pelasivat myös tosi hyvin. 4 Piecen äijät väläyttelivät hekin välillä tosi hyvää peliä.

Mitä mieltä olette muuten Lantrekistä?

Ehdottomasti isot plussat kun järjestävät tiettävästi ainoina konsolipuolellekkin turnauksia laneille. Ehdottomasti kaipaisi lisää näitä eventtejä, sillä samaa fiilistä ei vaan saa millään online-turnauksia pelatessa. Jos ei ole vielä kokemusta laneista, niin ehdottomasti kokeilemaan ihan vaan sen fiiliksenkin takia!

Aiotteko osallistua myös ensi vuoden Lantrekiin?

Riippuu minkälainen tapahtuma tulee olemaan. Mikäli konsolipuoli vielä on, riippuu paljon mitä peliä pelataan. Jos CoD4 vielä löytyy, niin uskoisin että meidät setillä nähdään. 🙂 Ghosts on täyttä ******, joten siihen ei tahtotila taida riittää.

Loppuun terveiset käyttäjillemme.

Kiitoksia haastattelijalle! Terkut faneille ja kiitokset kaikille laneille osallistuneille, te teitte tästä eventistä helvetin hauskan! Kaikki tiimit ja järjestäjät, GG’s. Erikoispihvit tyttöystäville jaksamisesta, kun pojat vaan reenaa. Keksit myös henkisestä tuesta Ollivix & Koopra. Muistakaa käydä tsekkaamassa meidän pelit youtubesta. Tässä vielä linkit peleihin:

Perjantai, alkulohko

Pallopojat vs Zyge Gaming:
Domination – District (part 1)
Domination – District (part 2)
Sabotage – Strike

Pallopojat vs Team Pontso:
Domination – Strike (part 1)
Domination – Strike (part 2)
Sabotage – District

Lauantai, Winners Bracket kierros 1

Pallopojat vs RvLt Gaming:
Domination – District (part 1)
Domination – District (part 2)
Search and Destroy – Crossfire
Sabotage – District
Domination – Backlot (part 1)
Domination – Backlot (part 2)

Winners Bracket Finaali

Pallopojat vs 4 Piece:
Domination – Crash (part 1)
Domination – Crash (part 2)
Search and Destroy – District
Sabotage – District

Grande Finale

Pallopojat vs RvLt Gaming:
Domination – Backlot (part 1)
Domination – Backlot (part 2)
Search and Destroy – Overgrown
Sabotage – District
Domination – Crash (part 1)
Domination – Crash (part 2)
Search and Destroy – Strike
Sabotage – Strike