Valokeilassa: Vuoden 2011 turnausvoittajat

Kirjoittanut: Livegamers

27.12.2011

Valokeilassa-osiossa haastatellaan Livegamersin käyttäjiä, jotka syystä tai toisesta erottuvat edukseen. Tällä kertaa haastateltavana on vuoden 2011 turnausvoittajat. Miten koota menestyksekäs joukkue? Entä onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta? Iso joukko vuoden 2011 turnausvoittajia esittäytyy ja kertoo vinkkejä hyvään turnausmenestykseen.
Autopelit:

DiRT

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Itsestäni en osaa oikein mitään kertoa. Kai minua voisi luonnehtia lieväksi autofanaatikoksi. Pelaaminen on ollut osa elämää pienestä pitäen. Ensimmäisen kerran taisin kaverin luona hakata NESsillä Super Mariota. Ennen Xboxia naputin pitkän aikaa PS2:lla.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Autopelit ovat lähellä sydäntä, suosikkina täytyy mainita Need for Speed -sarja. Vaikken hirveämmin roolipeleistä ennen tykännyt, on Skyrim kuitenkin vienyt monta tuntia mennessään.

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Ihan unelmien peli? GTA-tyyliin toteutettu selviytymiskauhu. Vähän niinkön jos Dead Island sijoittuisi kaupunkimaisemiin.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Ihan normilla 32-tuumaisella HD-telkkarilla mennään. Äänentoisto on vähän laadukkaampaa (2x200w kaiutinta+subwoofer).

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Pelaamista ei kannata ottaa liian vakavasti, sillä heti kun alkaa hermoilemaan ei pysty keskittymään. Kun ottaa rauhallisesti, syntyy tuloksia.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

DiRT 3 -turnaus oli hauskaa vääntöä alusta loppuun. Erityisesti Niccessorin kanssa tapeltiin ihan sadasosista tietyillä erikoiskokeilla. Kuten sanottu, kivaa oli ja tulevaisuudessa olisi mukavaa, jos kyseisiä turnauksia järjestettäisiin enemmänkin.

Mitä mieltä olet Livegamersista ja sen kehityksestä? Mikä on mielestäsi parasta sivustolla? Missä on vielä parantamisen varaa?

Klaanituki on Livegamersin parasta antia, ja vaihtoehdot ovat monipuolisia. Jos itse saisin valita, poistaisin mainemittarin käytöstä, sillä joidenkin pelaajien mainemittarit eivät hirveästi todellisuutta heijasta.

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Älkää haaskatko aikaanne turhiin erimielisyyksiin. Siinä ei vahingoita ketään muuta kuin itseään.

Ammuntapelit:

Call of Duty

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Peliharrastukseni alkoi joskus aikoinaan, kun hankin PlayStation 1:n, jolla tietysti mätettiin paljon Crash Team Racingiä (aivan legendaarinen peli ). Konsoleita itselläni on ollut PlayStation 1, PlayStation 2 ja nyt Xbox 360. Tulevaisuudessa tulee hommattua ehdottomasti Xbox 720.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Suosin paljon FPS-pelejä, varsinkin Call of Duty -sarjaa. Toisena taas sitten autopelit kuten Forza Motorsport 4 sekä urheilupelejä kuten NHL ja FIFA.

Tällä hetkellä en odota mitään peliä ilmestyväksi, muuten kuin uutta CoDia. 🙂

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Unelmieni peli olisi sellainen FPS-peli, jossa yhdistyisi mm. Call of Duty: World at Warin kartat sekä CoD 4:n nopeatempoisuus ja hyvät aseet.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Elektroniikalla ei ole niin väliä kun pelaat, kunhan omaat tietenkin muun kuin putkitelevision ja jonkin sortin kuulokkeet, näillä pääsee pitkälle. 🙂

Tällä hetkellä itselläni ei ole mitään kummempaa elektroniikkaa, pelaamiseen käytän:

LG:n 32″ HD-televisiota
Xbox 360 Premium (valkoinen)
Turtle Beach X11
Xbox 360 Wireless Controller

Muu elektroniikka :

Ikivanha HP:n pöytätietokone
Acer 20″ tietokoneen näyttö

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Menestyksen salaisuus on pelinlukutaito, joukkueen johtamisen taito.
Käytä järkeäsi, pelaa rennosti, paljon reeniä (klaanimatseja) – eipä tässä muuta vinkkiä antamaan. 🙂

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Turnaus oli ihan ok. Säännöt olisivat voineet olleet paremmat, liiat härpäkkeet pilasivat osittain sitä. Samoilla linjoilla kun mennään, yleisöäänestyksien kanssa luulisi saavan hyviä turnauksia lisää. Muuten kaikki turnaukset mihin on osallistunut ovat olleet hyvin järjestettyjä jne. 🙂

Mitä mieltä olet Livegamersista ja sen kehityksestä? Mikä on mielestäsi parasta sivustolla? Missä on vielä parantamisen varaa?

Livegamers on koko ajan menossa parempaan suuntaan, ulkoasu muuttunut paremmaksi. Sivustolla parasta on luultavasti liigat ja turnaukset, niiden pelaaminen on aina mukavaa. Palkinnot lisäävät motivaatiota ja porukka oikeasti haluaa silloin yrittää.

Olen myös erittäin tyytyväinen keskustelualueeseen, jossa on melkein aina pelkkää asiaa, jotka tulee luettua joka päivä. Peliarvostelut ovat olleet hyviä ja ytimekkäitä.
Enpä nyt äkkiseltään mitään parantamisen varaa keksi.

Miten vertaisit ulkomaalaisia pelisivustoja Livegamersiin?

Ulkomaalaiset pelisivustot ovat hyvää harjoitusta, turnauksiin, ja sieltä on tullut opittua ja kehityttyä paljon.

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Kiitos, terveisiä kaikille Livegamersin käyttäjille. Toivottavasti kaikilla on vielä intoa pelata yhtä aktiivisesti turnauksissa ja liigoissa.

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Aloitin pelaamisen pienenä poikana Nintendo 8-bittisellä, josta sitten ajan kanssa siirryin PS1:een ja myöhemmin PS2:een. Pari vuotta sitten päätimme ostaa veljen kanssa yhdessä Xbox 360:n.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

FPS- ja autopelit ovat aina kiinnostaneet, mutta myös RPG-tyyliset pelit ovat mukavaa vaihtelua.

Tällä hetkellä en suuremmin odota minkään pelin ilmestyvän, mutta hankitalistalla olisi Forza 4 ja mahdollisesti Skyrim.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Laitteistona minulla on:

Xbox 360 (60 Gt)
Philipsin 32 (Full HD)
Razer Onza Tournament Edition
Sharkoon X-Tatic 5.1

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Menestykseni takana on useat klaanimatsit, joista kehittynyt peliäly ja reflexit. Eli toisin sanottuna paljon matseja, niin kyllä se jossai vaiheessa rupee sujumaan.

Menestyksekkääseen joukkueeseen vaaditaan hyvä yhteishenki, jokaiselle oma paikkansa ja paljon treeniä, niin kyllä se yhteenpelaaminen rupee sujumaan ja kaikki löytävät paikkansa.

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

No en varsinaisesti harjoittele, mutta päivästä riippuen tulee pelattua yleensä se muutama tunti. Välillä taas on päiviä ettei pelaa ollenkaan.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Turnaus sujui mallikkaasti, mutta säännöissä olisi ollut vielä hiottavaa. Mutta muistaakseni tämän turnauksen tarkoituksenahan oli olla hiukan avoimempi sääntöjen suhteen.

Mitä mieltä olet Livegamersista ja sen kehityksestä? Mikä on mielestäsi parasta sivustolla? Missä on vielä parantamisen varaa?

Livegamers on kokoajan kehittynyt positiiviseen suuntaan. Olihan muutos vanhasta uuteen melko raju, mutta hetken totuttelun jälkeen uusi LG alkoi vaikuttamaan mukavalta.

Parasta Livegamersissa on turnaukset ja liigat. Kiitos tästä ylläpitäjille ja turnausvastaaville ja -avustajille, kun jaksavat niitä ahkerasti järjestää.

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Kiitos ja terveiset kaikille Livegamersin käyttäjille.

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Olen 18-vuotias lukiolainen Helsingistä. Pelaan paljon ja lähes päivittäin, mutta pyrin silti pitämään prioriteettini kunnossa eli kouluhommat ja kaverit > pelaaminen. Pelaamisen aloitin PS2:lla. Muistan kun kävimme vanhempieni kanssa ostamassa sen pian sen julkaisun jälkeen, kun vielä oli markka valuuttana. Kaupassa kysyttiin, että minkä pelin haluaisin pakettiin mukaan ja samalla myyjä esitteli minulle mm. Gran Turismo 3:a, joka oli aivan tuore uutuus PS2:lle. Sanoin kuitenkin haluavani erään vanhan Formula-pelin. Siis PS1-pelin. Myyjä siinä sitten katsoi vähän pitkään minua ja yritti vielä suostutella ottamaan tämän uudemman ja paremman pelin, mutta olin silloin niin kova Formula-fani, että lopulta myyjä luovutti ja pisti haluamani pelin pakettiin. Aikaisemmin olin toki pelannut kavereiden luona vanhemmilla pelikonsoleilla, mutta tämä oli ensimmäinen oma alustani.
Sitten ilmestyi Final Fantasy X. Tämä peli on vielä nykyäänkin all-time-favorite -pelini, jonka olen pelannut useampaan otteeseen läpi ja jokaisella pelikerralla kuluttanut vähintään 100 tuntia. Siksi olinkin hyvin innostunut kun kuulin, että ko. pelistä tehdään HD Remake. Toivon vain, ettei peli koe liikaa muutoksia sillä peli kuulemma käyttää FF XIII:n pelimoottoria (oikea sana? :D).
Seuraava chapter ”peliurallani” on Crash Team Racing. Kyseessä siis PS1:n klassikkopeli. Tätä ensin pelattiin paljon kaverin luona, ja sitten eräänä syntymäpäivänäni sain pelin lahjaksi kaveriltani. Huhhuh kuinka paljon sitäkin peliä tuli silloin pelattua. Time Trial -aikojen parantaminen oli ja on edelleenkin CTR:n suola. Sewer Speedway laptime 33:90 muistaakseni 😀 Beat that! Tolla ajalla päästiin silloin joskus maailman top 30 -joukkoon, jos en ihan väärin muista. Tämän jälkeen joukko muita PS2-pelejä ja sitten kaverilla X360:lla ja GameCubella (xD) kaikenlaista. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt Halo 2&3, Gears of War ja XIII.
Vuonna 2007, noin puoli vuotta PS3:n julkaisun jälkeen sain omani. Ensimmäisinä peleinäni Motorstorm ja Warhawk. Hyviä aikoja ja pelejä nekin olivat, mutta sitten tuli Call of Duty 4. Klaanitoiminta käyntiin melkein heti ja tiimi kasaan. Tiimini nimeksi tuli Team Arctica, jonka olin ottanut käyttöön jo Warhawk-aikoina. Nimen keksin jostakin Sonata Arctican julisteesta :D. Eri CoDit tulivat ja menivät, ja aina oli paluu CoD4:ään. Myös monet turnaukset, liigat, cupit, ConsoleGamingit ja GB:t tuli koettua.
Oman X360:n hankin vasta Halo: Reachin julkaisun aikoihin ja Reachin flopattua aloitin boxilla suomalaiseen ”codi sceneen” tutustumisen.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Minulle ei niinkään ole väliä, onko pelillä tunnettu nimi tai tekijät vaan se, että pelissä voi pelata kavereiden kanssa. Esimerkkinä Red Dead Redemption. Minulla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä pelistä, mutta kun kuulin, että pelissä on kahdeksan pelaajan online free-roam ja että monet joiden kanssa usein pelaan oli ostamassa sen, niin peli pomppasi korkealle ostoslistalla.
Toki välillä tulevat hyvät yksinpelitkin tarpeeseen ja siksi odotankin jo Final Fantasy XIII-2:ta sekä tosiaan FF X HD Remakea. Odotan myös Gotham City Imposterssia, sillä beta iski ja kovaa.

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Nyt kun olen pitkään jo pelannut kilpailullisesti, niin toivon tulevaisuuden tuovan enemmän fiilistelypelejä eli siis grafiikoiden viemistä uusille tasoille ja uusia syviä tarinoita. Unelmien peli? Peli joka tarjoaa lähes loputtomasti uutta tekemistä, upeita ympäristöjä ja grafiikoita, mahdollisuuden pelata monen kaverin kanssa samassa pelissä ja pelaajille mahdollisuuden muokata peliä haluamallaan tavalla.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Peliluolani eli siis tämä kuuluisa oveton huoneeni, joka estää minua välillä käyttämästä mikkiä, koska kovaääniset callouttini CoDia pelatessa häiritsee muita :D. Sisältää BenQ:n 24”:n näytön, VAIO:n läppärin, PS2&3:n, X360:n, Steelseries Siberia V2 – ja Creative SoundBlaster Sigma360 -kuulokkeet ja nyt joulun jälkeen myös Hauppauge HD PVR:n.
Mielestäni ainoa väline, välttämättömyyksien kuten pelikonsolin, ohjainten ja näytön lisäksi, jonka oikeasti tarvitsee on kuulokkeet, sillä niillä vain yksinkertaisesti saa enemmän pelistä irti riippumatta siitä pelaako kilpailullisesti vai nauttien muuten vaan pelien äänistä.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Menestyksen salaisuus on tietenkin harjoittelu. Silloin kun on harjoitellut paljon, niin eri tilanteiden toimintatavat tulevat mieleen kuin itsestään ja peli sujuu.
Menestyksekästä joukkuetta ei ainakaan nykypäivänä enää koota vain sillä tavalla, että kerätään parhaat yksilöt saman nimen alle, vaan joukkuehenki ja toisten tuntemus on tärkeää. Ennen tämä oli paljon helpompaa, kun oli kunnon klaanit, joissa oli paljon väkeä ja pelattiin useita eri pelejä yhdessä ja myös hupi-mielessä. Nykyään on tiimit, jotka pelaavat vain yhtä peliä ja lähes aina tosissaan kilpailullisesti. Tiimeissä myöskin on yleensä vain se 4–5 pelaajaa. Tämä voi olla hyvä siinä mielessä, että on helpompi opetella muiden pelityyli ja tavat, mutta toisaalta oikean toimintamallin näkemyksestä voi muodostua hyvin suppea. Kun pelaa isommalla porukalla, niin näkee myös useamman vaihtoehtoisen tavan selvittää eri tilanteet. Lisäksi mitä enemmän on ihmisiä mukana, niin sitä helpompi on säilyttää sopu.

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

Vielä vähän aikaa sitten harjoittelin paljon, mutta nykyään pelaan CoDia suunnilleen yhtä paljon kuin mitä tahansa muutakin peliä. Vapaa-aika kuluu pelaamisen lisäksi musiikkia kuunnellessa, kouluhommia tehdessä ja kaverien kanssa chillaten. Niin ja tuleehan sitä netissäkin pyöriskeltyä silloin kun ei ole muuta tekemistä.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Turnaus ja sen organisointi oli mielestäni onnistunut ja haastetta riitti. Finaalien streamauksesta myös plussaa. On se vain hienoa kuulla omaa nimeänsä huudettavan streamissä.

Mikä on mielestäsi parasta sivustolla?

Parasta sivustolla on etusivulle ilmestyvät uutiset, jotka mielestäni tulevat hyvin nopeasti julkistuksien jälkeen. Tämä pätee ainakin minulle eli henkilölle, joka ei seuraa sataa eri verkkosivua rämpyttäen päivitä-nappia viiden sekunnin välein ;).

Miten vertaisit ulkomaalaisia pelisivustoja Livegamersiin?

Ulkomaalaisilla pelisivustoilla voi nähdä monia sivuja putkeen trollaamista, muille avautumista, typerää huutelua, tilanteeseen sopivia muka hauskoja kuvia, uMAD bro? -settiä ja kaikkea muuta turhaa, mutta mielestäni LG:ssä on homma kohtuu hyvin hanskassa.

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Ei sota vaan rauha… ainakin näin joulun aikaan 😉 Hyviä lomia niille joilla sitä on ja jaksamista muille! Joulun jälkeen sitten takasin sotapelien maailmaan, mutta siihen asti suosittelen ihmisten pitävän taukoa. Itse ainakin teen näin.

-Lolleer

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Alotin pelaamisen noin 5v sitten PS1:llä, ja sen jälkeen hommasin PS2:n ja PSP:n. Sitten uppouduin Xboxin ihmeelliseen maailmaan :).

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Itse pidän CoDeista paljon ja pelailen niitä suurimman osan.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Minun peliluolaani kuuluu 24 tuuman tv, kuulokkeet ja Xbox 360. Minun mielestä kunhan on hyvä tv ja kuulokkeet, niin se riittää pelaamiseen hyvin.

Mitä mieltä olet Livegamersista ja sen kehityksestä? Mikä on mielestäsi parasta sivustolla? Missä on vielä parantamisen varaa?

LG on kehittynyt parempaan suuntaan kokoajan. Minun mielestä ulkoasun uudistaminen oli loistojuttu ja sivustosta tehtiin selkeämpi.

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

LG:n väelle ja jäsenille toivotan railakasta Uutta vuotta :).

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Mitä tässä itestä kertois, 19v ja asun Rovaniemellä ja pelaan salibandyä.

Ensimmäinen pelikonsoli oli Nintendo ja sitten PS1. PS2 tuli omistettua muutamia vuosia, mutta kun tahtoi aina hajota, niin tuli ostettua Xbox ja sit siitä uudempi versio Xbox 360, joka on tullu omistettua jotain 4–5 vuotta.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Pelailen CoDeja ja tietenkin urheilupelit (Fifa, NHL, Top Spin jne.) Pelit mitä odotan, ainahan nuo samat tulee ostettua eli Fifa, Änäri ja Codi.

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

En ole oikeastaan ajatellut. Olen tyytyväinen mitä nyt on.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Pitkään tuli pelattua 28″ putki-tv:llä, ja viime Lantrekin jälkeen innostuin ostamaan pelinäytön.
Joo eli itellä on jo edellä mainittu näyttö ja sit löytyy vanhat SteelSeriesin kuulokkeet.
Tuskin tuo elektroniikka niin hirveästi pelaamista helpottaa, ei ole niin tärkeää ostaa kaikkea mahdollista pelaamista.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Pitää löytää porukkaa, jotka ei kokoajan vaihda tiimiä, ja siinä kun tarpeeksi pelaa yhdessä alkaa tietämään miten kaverit pelaa ja menestystäkin alkaa tulemaan.

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

Ns. ”kilpapelaaminen” on nyt jäänyt vähemmälle ja pelaaminen yleensäkin. Vapaa-ajalla pelaan salibandyä ja kohta tuleekin lähtö armeijaan.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Ainahan nämä turnaukset on hyvin järjestetty.

Mitä mieltä olet Livegamersista ja sen kehityksestä? Mikä on mielestäsi parasta sivustolla? Missä on vielä parantamisen varaa?

Onhan sitä kehitystä tullu; en osaa perustella tarkemmin.
Sivustolla tulee aina luettua etusivulta itseä kiinnostavat keskustelut, seuraan miten turnaukset menee ja klaanialue ja yhteisöt tulee katsottua läpi.

Miten vertaisit ulkomaalaisia pelisivustoja Livegamersiin?

LG saisi vauhdittaa turnauksien läpivientiä, kun yksi turnaus kestää yleensä sen 2 kk ja ulkomailla ne viedään läpi paljon nopeammin. Lähinnä odottaisin enemmän turnauksia ja enemmän päivä/vkl turnauksia.

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Suosin FPS-pelejä, muista ei niin hirveesti ookkaan kokemusta, aika ykspuolista ollu mun boksilla pelaaminen, tietty änärit on kans kivoja seurapelejä.

Täl hetkel, kun CoDit toistaa niin paljon itseään, niin joku uus hyvä FPS-peli ois kiva homma – niin toi Counter Strike: Clobal Offensive kuulostaa mielenkiintoselta. Oon aikoinaa aiempaa boksin CS:ä pelannut ja tykkäsin. Toinen on Halo 4, mut siitä nyt voi taas tulla ihan mitä vaan, koska Halo 2 ja Halo 1 voittanutta ei ole, puhutaa sitte yksinpelistä tai moninpelistä.

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Yleensä, että niiden valmistamiseen käytettäis enemmän aikaa. Nää codit esim.: joka vuosi tulee uus, ja tuntuu ettei melkein mikään muutu.

Unelmien peli ois sellanen, jonka moninpeli olis erilainen kuin muissa peleissä; peli vaatis paljon taitoa, olis paljon mappeja, erilaisia aseita ja asetasapaino kunnossa. Uskon, että tällaisessa pelissä sais Suomessaki skenen kasaan. Toki hyvä yksinpeliki on aina plussaa.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Ei tätä oikein peliluolaksi voi kutsua, mustassa nahkanojatuolissa istuskelen ja pelaan Samsungin 23 tuuman HD-telkulla, jonka aikoinaan sain ilmaseks, hyvä telkka on ollut. Sanomattakin selvää on myös se, että hyväl telkal on parempi pelata, ku näkee vastustajan ja ympäristön paremmi.

Kuulokkeita en täl hetkel omista, enkä oo kyl pitkää aikaa omistanukkaa, esim. Black Opsin viimeset turnaukset pelasin ilman mitään kuulokkeita.

Yleisesti oon sitä mieltä, että aikamoista välineurheilua nykyään tää. Itelläki ois rahaa kuulokkeisiin, mutta ei nyt niin tärkee juttu oo mulle, että tilaisin 200 e luurit. Tähän mennessä kalleimmat, joista oon maksanu on +90 e ja ihan hyvin oon mun mielest pärjänny. Mut kyl sen huomaa, että hyvillä kuulokkeilla on niin erilainen pelata, esim. CoDit: vaikka askeleet ei juurikaa kuuluis tai kuuluis ollenkaa, ni kaikki muut äänet mitä pystyy kuulee on tärkeitä juttui, jos haluu oikeesti pärjätä.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Omasta menestyksestä en ala puhumaa tai itteäni kehumaa, mut menestyksekäs joukkue koostuu hyvin kommunikoivista, suht samantasosista ja periksiantamattomista pelaajista. Tietty hyvät laitteet kuten kuulokkeet, telkut jne. on aina plussaa ja on niillä monia rundeja / tilanteita ratkastukkin.

Sit kun on pitkään ollut sama porukka ja jengi tuntee toisensa, niin sekin on hyvä juttu.

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

Kokoajan on mennyt vaan vähemmäks ja vähemmäks harjottelu ja ollut tosi ykspuolista. SnD:n hakkaamiseks se on jääny ja tosi vähäiseks seki, vaikka oon ite sanonu et pelattais jotai muutaki, mut en sit toisaalt tiiä oisko kauheesti aikaakaan, et näil eväil mennää täl hetkel. Joskus tulee tiiminä reenattua enemmän, joskus ei ollenkaa. Nyt se on ollu tosi vähäistä verrattuna aikoihin ennen Black Opsia.

Töiden lisäks vapaa-aikana tulee oltua Santun kanssa, en omista muita kavereita.. Harrastus mulla on eli harrastan bleidausta (en tarkota sitä suksilla laskemista) ja muutenki tykkään oikeestaan melkeen mistä vaan liikunnasta, vaikka ei niitä nyt tuu sit loppujenlopuks oikee harrastettu, pyöräiltyy tulee ympärivuotisesti ihan bleidauksenkin ohella. Syksyn/talven harrastuksena on ollu myös lätkäpeleissä käynti, sm-liigan sarjataulukon kolmas sija, sieltä se joukkue löytyy! Kai viteopelitki on edellee harrastus, vaikka nykysin vähäistä onki.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Pelattin turnauksessa vähän sekalaisella kokoonpanolla omien klaanilaisten kiinnostuksenpuutteen takia, eli Papa ja Laku oli apuna ja itseasiassa olivat kummatkin tiimissä korvaamattomia. Hyvä turnaus, ja puhun nyt tässä ehkä kaikkien meidän puolesta, että oltiin suht varmoja turnauksen voittamisesta.

Eipä näissä turnauksissa hirveesti valittamista oo ollut, aina on jotain juttuja, mutta ei kaikkia voi tyytyväiseks tehdäkkää. Aikataulutus on sopiva. Muutenki hieno homma, että yleensä näinkin paljon turnauksia LG järjestää.

Mitä mieltä olet Livegamersista ja sen kehityksestä? Mikä on mielestäsi parasta sivustolla? Missä on vielä parantamisen varaa?

Parasta on turnaukset. Oikeestaan nykyää ei tuu yhtää pelattua noita perus LG-matseja, jotka ennen oli se iso juttu täällä. Turnauksia on siisti pelata.

Klaanisivut on kanssa yks miellyttävimmistä jutuista, aika kauan on meiänkin klaani ollut pystyssä, enkä tiiä oisko enää jos tollasta klaanisivumahdollisuutta ei edes olis.

Miten vertaisit ulkomaalaisia pelisivustoja Livegamersiin?

En oo juurikaa viimeaikoina ulkomaalaisilla sivustoilla käynyt, paitsi GB:ssä. Aikoinaan tai monta vuotta sitten olin Decerton vakiokäyttäjiä (tiimiläinen perusti kyseisen sivuston), ja jos silloisen perusteella pitää Decertoa verrata Livegamersiin niin onhan siel nyt aika erilaista, tietenkin säännöt vedetään ihan viimesen päälle aina, porukka on enemmän naama näkkärillä ja yleinen kuva paikasta on kilpailullinen. Decertosta saa hyväntasosia tiimejä vastustajiksi. Jos Gamebattlesiin vertaa, niin rennompaa meinikiä kuitenkin, koska ei pelata minkään GB-rankin, Recordin tai XP:n takia.

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Ei tässä kai erikoista, hyvää vikaa viikkoa 2011 kaikille, Santulle terveisiä ettei lässytä ja koittakaahan selvitä UV:n yli!

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Moro, moro! Olen kohta 17-vuotias heebo Jyväskylästä ja opiskelen lukiossa ensimmäistä vuotta.
Pelaamiseni alkoi vanhalla SEGA:n konsolilla joskus ensimmäisellä luokalla, jolla pelasin Sonicia ja muita tasohyppelyitä. Olen pelannut SEGAn lisäksi myös PlayStation 1 & 2:lla sekä Xboxilla ennen XBOX360:a.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Lempigenret ovat ehdottomasti FPS- ja urheilupelit. Tällä hetkellä odotan ainoastaan UFC Undisputed 3:n julkaisua.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Näyttönä toimii vanha Finluxin 21” putkitelkkari, konsolina Xbox360 Pro ja kuulokkeina SteelSeries Spectrum 4XB. Ei elektroniikalla ole muuten niin väliä, kunhan löytyy edes jonkinlaiset kuulokkeet.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

”Ne jotka treenaavat, myös pärjäävät, vaikka aluksi olisivatkin huonoja. Iirocod on tästä loistava esimerkki.”

Menestyksekkään joukkueen tärkein elementti on ehdottomasti treenaaminen. Siksi joukkueeseen tulisi ottaa pelaajia, jotka oikeasti haluavat menestyä ja ovat valmiita tekemään työtä sen eteen – pelkästään neljä hyvää yksilöpelaajaa ei riitä.
Tietenkin koko ”videopeliurani” menestys lähti drop_shotin harjoittelemisesta Shipmentissä!

Miten vertaisit ulkomaalaisia pelisivustoja Livegamersiin?

Livegamers on minun makuuni aivan liian casual-painotteinen muihin sivustoihin verrattuna.

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Toivottavasti nähdään LanTrekissä! 🙂

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Peliura alkoi Nintendo 64 -konsolilla pelillä Goldeneye (paras peli koskaan).

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

CoDit, GTA 5 ois jees.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Näyttö, läppäri, boxi, kuulokkeet ym. normisälät. Toki ne auttaa, mut ei ne niin oleellisia ole.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

1 hyvä kämpperi, 1 helium, 1 työtön ja 1 jolla on kestävä selkä.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Turnaus oli liian helppo, varsinkin domination-pelimuoto oli joukkueemme vahvuus.

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Tere!

Olen Kimi, parhaiten tunnetaan Kimbona täällä viihdemaailmassa. Pelaaminen alkoi kylläkin jo Playstation ykkösen aikaan, kun faijan kanssa rallipeleissä olivat kovat väännöt aina menossa. Mutta ”virallisesti” pelaaminen alkoi, kun sain hommattua Playstation 3 -konsolin pari vuotta sitten, ja olihan se huikee kokemus päästä verkossa pelailemaan toisia vastaan ja siitähän se sitten lähti!

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

CoD-pelisarja on aina ollut lähellä sydäntäni. Joka peliä on tullut mätettyä tarpeeksi, myös NHL on ollut kova suosikki lätkän ystävänä.

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Seuraava peli toivottavasti ei ole CoD, joka tulee hommattua. Toivon seuraavalta peliltä mahdollisuutta enemmän kilpailemiseen, koska CoD-pelisarja ei vaan toimi verkossa.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Pelinurkkaani kuuluu kaksi 24″ näyttöä, toinen PC:n ja toinen Xboxin sekä Playstationin käytössä. Steelseries v2 -kuulokkeet, HD-kuvankaappauslaite sekä muut oheissälät. Onhan se mukavampi pelata, kun on vehkeet ja laitteet millä räplätä.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Joukkuepeli on ykkössana joukkueen luomisessa. Toinen asia on aktiivisuus, Jos ei ole aktiivinen, niin ei joukkuepelistäkään tule mitään. Siinä on kaksi tärkeää pointtia. Noista kahdesta lähdetään rakentamaan tiimiä ja sitten treenailemaan tiimin kesken ja kasvamaan joukkueena!

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

Vapaa-ajalla tietenkin harjoitellaan sitten, kun oma tiimi on paikalla/pystyy. Koulu rajoittaa jokaisen pelaamista paljon, mutta olemme joukkueena yleensä sopineet ajat koska pelailla yhdessä.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Turnaus oli hauska, nopea sekä selkeä. Todella hyvä, että näitä päivän turnauksia järjestetään. Enemmän vaan tiimejä ensi kerralla mukaan. Palkinnot on Livegamersin vahvuus!

Mitä mieltä olet Livegamersista ja sen kehityksestä? Mikä on mielestäsi parasta sivustolla? Missä on vielä parantamisen varaa?

Sivustolle kun rekisteröidyin, niin sivu näytti hyvältä. Sivusto ei ole paljoa muuttunut ja hyvä niin! Täällä on ollut mahtavaa porukkaa, monet naurut ja raivot on saatu sivustolla koettua. Sivustolla on parasta ehdottomasti turnaukset, koska järjestelyt ovat todella hyvät.

Miten vertaisit ulkomaalaisia pelisivustoja Livegamersiin?

Eiköhän ne oo tuossa yllä mainitut palkinnot, jotka pitää tätä sivustoa korkealla. Kyllähän ulkomaisetkin sivustot ovat hyviä, mutta niin kuin nimi sanoo, ne ovat ulkomaalaisia.

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Toivon koko Livegamersin puolesta, että pidetään sivusto asiallisena, jotta konsoliskene pääsisi eteenpäin!

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Aloitin pelaamisen Xbox 360:lla. Pelasin ensin Halo 3 -peliä publalla, minkä jälkeen siirryin CoD 4 publalle. Siitä sitten pelasin eri CoDeja, silloin kun niitä tuli.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Suosin sitä perus codi-mättöä ja odottelen uutta CoDia ja Halo 4:ä.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Pelaan Samsungin 28-tuumaisella näytöllä, ja kuulokkeet on Steel Series v2 (vihreet) ja normi ohjain.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

IiroCOD, siinä on menestyksekkään joukkueen salaisuus.

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

Sanotaan vaan, että paljon. :rolleyes:

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Jos puhutaan siitä Black Ops Decerto -turnauksesta, ni se oli ihan hyvin järjestetty ja on noi muutki turnaukset sujunu ihan kivasti.

Mikä on mielestäsi parasta sivustolla?

En aio valehdella: eniten LG:ssä nautin trolleista ja GB-pelaajista, jotka ei tiedä oikein missä mennään.

Miten vertaisit ulkomaalaisia pelisivustoja Livegamersiin?

Laitetaan näin lyhyesti: Decerto>LG>GB

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Aloitin pelaamisen jo Pleikka ykkösellä, sillä nyt ei paljoo tullu pelattua, kunnes sain Pleikka kakkosen. Siitä lähtien pelannut räiskintäpelejä. Xboxille siirryin vasta vähän ajan päästä; sitä ennen pelasin kaverilla (mersu) Halo 3:a ja päätin ostaa oman. Eli ura lähti Halo 3:sta ja siitä sitten CoD 4, ja sen jälkeen tullu noita CoDeja hakattua.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

CoDeja, Rainbow Sixejä ja myös Haloja, eniten odotan uutta Rainbowia.

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Olisi vähän kilpailullisempia pelejä / peli joka tehtäisiin vain siihen tarkoitukseen. Josta Halo on jo hyvä esimerkki, mutta voisi olla CoDin tapainen.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

21″:n näyttö. Toki ennen tuli pelattua 32-tuumaisella, mutta piti muuttaa tätä mun luolaa vähäsen.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Menestyksen salaisuus on dropshot, jonka Iirocod opetti. Menestyksekkään joukkueen saa Iirocodilla.

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

Ennen tuli harjoiteltua paljon, mutta nyt jääny vähemmälle.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Hyvä turnaus. Saisi olla vähän nopeempia – yksi peli viikossa vähän liian hidas.

Mitä mieltä olet Livegamersista ja sen kehityksestä? Mikä on mielestäsi parasta sivustolla? Missä on vielä parantamisen varaa?

Hyvin on kehittynyt. Parasta sivulla on turnaukset.

Miten vertaisit ulkomaalaisia pelisivustoja Livegamersiin?

Livegamerssi pärjää hyvin suurimmilta osin palkintojensa ansiosta.

Gears of War

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Olen lukiolainen ja pelailen Xbox 360 -konsolilla ja pc:llä. Pelaamiseni on alkanut, kun sain Xboxin joululahjaksi, silloin kun Halo 2 julkaistiin (en muista milloin). Ennen Xboxia sain pelata silloin tällöin veljeni PS1-konsolilla.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Lähinnä räiskintäpelejä, mutta kyllä muutamat roolipelitkin maistuu. Darksiders 2, Prototype 2, Halo 4 ja Cabal 2.

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Peleistä voitaisiin tehdä vapaampia, ja jos saataisiin suurimmat lagit ja bugit pois ennen julkaisua, niin olisihan sekin mukavaa. Unelmien pelistä jos alkaisin kertomaan, niin menisi loppu viesti siihen. GoW 3 ilman ongelmia olisi kyllä lähellä täydellisyyttä.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

23-tuumainen Full HD -tv, Xbox 360 ja tietokone, Turtle Beach x11 -kuulokkeet ja Razer Onza Tournament Edition -ohjain. Kaipa välineet vähän vaikuttaa, esim. kuulokkeilla kuulee joissain peleissä vihollisten askeleet.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Menestyksen salaisuus on varmaan vaan se, että olemme pelanneet Gearsseja paljon ja pelaamme usein yhdessä. Eipä taida olla vinkkejä.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Turnaus oli hyvä ja organisointi toimi ihan hyvin.

Mitä mieltä olet Livegamersista ja sen kehityksestä? Mikä on mielestäsi parasta sivustolla? Missä on vielä parantamisen varaa?

Livegamersistä en löydä moitittavaa eli sivu on erittäin hyvä. Parasta on turnaukset, kilpailut ja ajankohtaiset artikkelit.

Miten vertaisit ulkomaalaisia pelisivustoja Livegamersiin?

En käy pahemmin ulkomaalaisilla sivustoilla, joten en voi verrata.

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Moi!

Olen 21v opiskelija Vantaalta, aloitin pelaamisen Super Nintendolla viisivuotiaana. Peleinä Super Mario ja Donkey Kong, siitä se sitten lähti. Siitä pelaamiseni siirtyikin Nintendo 64:n kautta tietokoneelle ja CS 1.5:n pariin. Wowin ilmestyttyä juutuin sen pariin viideksi vuodeksi; ensimmäiset kolme vuotta olivat parasta pelaamisesta saadun nautinnon suhteen, loput lisäosat tuntuivat pakkopuulta. Katsoessani erään wowiturnauksen streamia eksyin Gears of War 2 -turnauksen streamille, innostuin pelistä niin, että päätin ostaa Xboxin.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Tällä hetkellä vietän aikaa Starcraft II:n, Dota2:n ja Gears of War 3:n parissa. Odotan GTA Vitosta, en yleensä innostu esim. yksinpeleistä tai normi FPS-peleistä.

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Toivon tulevaisuuden peleiltä haasteita ja kilpahenkisyyttä. En halua, että joudun juosta pitkän putken toistaen samoja mekaniikoita tai että peli pitää minua kädestä kiinni alusta loppuun. Haluan itse tutkia ja löytää, pelit ovat turhan helppoja aloittaa tänä päivänä. Aloituskynnys ja ”noobina pysyminen” ainakin ekan kuukauden ajan on vain hyvä asia ja antaa perspektiiviä pelien oppimisvaiheessa. Vihaan myös FPS-peleissä ”tutkaa”. En ymmärrä, miksi nykyään kaikkiin FPS-peleihin ängetään tutka, jos tilanne- ja tilantajusi ovat niin huonot että tarvitset karttaa, et ansaitse voittaa tai onnistua missään.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

”Peliluolani” on aika mitäänsanomaton. 24″ Led-näyttö toimii niin PC:n kuin Xboxinkin monitorina. Kuulokkeina boxille minulla on ihan perus Fatalityt ja PC:lle minulla on langattomat kuulokkeet, jotka päässä yleensä häärin pitkin kämppää ja juttelen kavereille Skypessä. Tuolina minulla on rullaava nahkatuoli Ikeasta parin vuoden takaa – siitä en luopuisi mistään hinnasta, sikamukava! Elektroniikan pitää olla sitä tasoa, etteivät pelit lagaa ja että kaikki tuntuu luonnolliselta. Tarkoitan sitä, ettei pitkänkään pelaamisen jälkeen paikat ala särkeä, esim. kuulokkeet painavat epämukavasti tai hartiat jumittuvat oudosta asennosta. Hyvät kuulokkeet ovat pakko, jotta pystyy vihollisten askeleita seuraamaan. Usein minulla on ongelmallista pelata ystävien konsoleilla, koska he pelaavat kaiuttimilla enkä voi paikantaa vihollisia äänen perusteella.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Joukkueen kokoamiseen voin antaa vain yhden vinkin: Pelaa porukassa jossa kemia on hyvä ja kaikki viihtyvät hyvin kaksin tai koko porukan voimin. Tavoitteena on pitää hauskaa ja mikä mukavampaa kuin pistää haisemaan ystävien kanssa.
Tietenkin helpottaa jos ystäväsi ovat mahtavia pelaajia! 😉

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

Vapaa-aika kuluu joko läksyihin, pelatessa tai puntilla. Eli tulee päivässä varmaan pelailtua noin 5 h. Turnaukseen ei varsinaisesti harjoiteltu, pelattiin vain perkeleesti porukalla ladderia.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Turnaus tuntui vähän liian helpolta, Suomen Gears-pelaajia taitaa olla niin vähän, että tasokaan ei taida olla kovin korkea :/ Livegamersin turnaukset organisoidaan todella hyvin, ei mitään valittamista.

Mitä mieltä olet Livegamersista ja sen kehityksestä? Mikä on mielestäsi parasta sivustolla? Missä on vielä parantamisen varaa?

Livegamers on liian pieni; toivoisin, että kaikki suosittelisivat sivustoa ystävilleen. Saataisiin lisää tuoretta verta ja isompia turnauksia.

Toivoisin, että Livegamers panostaisi turnauksiin ja liigoihin esim. raha tai pelipalkinnoilla, olisi enemmän motivaatiota osallistua!

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Hyvää vuotta 2012 kaikille! Onlinessa nähdään!

-John ”RuBB3RNiNJA”

Halo

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Gamertagini on apeX ZaoC ja olen 19-vuotias pieni suuri mies Helsingistä. Toimin myös Livegamersin turnausjärjestäjänä. Konsoliskenen Obi-Wan. Pelaamiseni alkoi joskus 4-vuotiaana Duck Hunt -pelin ääressä. Aiempiin omistaamini pelikonsoleihin kuuluu ainakin: Sega MegaDrive, Nintendo 64 ja PS One.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

FPS-, RTS- ja RPG-pelit ovat lähellä sydäntäni. Halo 4:ä odotan ehkä kaikkein eniten. Haluan tietää, pystyykö Halo-sarja enää nousemaan Reachin jälkeen vai onko monttuun jääty kokonaan kiinni.

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Toivoisin, että pelintekijät yrittäisivät tehdä mahdollisimman hyvän pelin, eikä miettisi sitä, mitä valtayleisö haluaa. Tuntuu, että nykyään mietitään peleissä liikaa miten ne laineet liplattaa ja onko nyt tämä koristeseinä hieno etc.

Unelmieni peli on Shadowrun, jossa olisi vain enemmän karttoja.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Pelaaminenhan on kauan ollut välineurheilua. Omaan peliluolaani kuuluu Samsung T220 -näyttö ja Tritton AX Prot.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Menestykseni salaisuus on teräshermoissani. Nämä teräshermot ovat joutuneet kestämään tiimiläisiä laidasta laitaan. 🙂

Yrittäkää kasata semmoinen joukkue pelaajista, joiden kanssa tulette toimeen ja pelaaminen on hauskaa. Olisi myöskin suotavaa, jos tavoitteenne olisi samalla tasolla. Myöskin vineeminen kesken pelin ei auta ketään, vaan vahingoittaa vaan peliänne.

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

En harjoittele enää, mutta ennen ECL Blackpoolia tuli pelattua n. 3 tuntia päivässä tiimin kanssa. Nykyään kun kaikki vapaa-aika ei mene pelaamisen tulee käytyä salilla.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Turnaus oli mukava ja kivuton. Turnauksen organisointi oli loistavaa, etenkin kun minä sen tein. 🙂

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Hyvää joulua kaikille!

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Oon 17v Halo: Reach -peluri Järvenpäästä. Gamertagini on Mersu. Olen Halo-skenen ”Anakin Skywalker”. Alunperin tuli pelailtua veljen ja kavereiden kanssa Xbox Ykkösellä Halo 2:a laneilla. Myöhemmin Xbox 360 tuodessa Halo 3:n markkinoille, nousi kiinnostus entisestään.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Kilpaillulliset ja hyvät FPS-pelit, sekä rikkaat tunnelmalliset pelit. Odottelen Halo 4:ä ja GTA V:tä.

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Pelitekijöiden tulisi keskittyä grafiikan parannuksen sijasta pelien sujuvuuteen, kuunnella ihmisten mielipiteitä ja ideoita. Eikä tuoda markkinoille keskeneräinen peli, johon alle kuukauden päästä tulee jo lisäosa täyttämään jäljelle jääneet kohdat… esim. kentät.

Unelmien peli olisi joku selviytymispeli. Todella iso kenttä ja multiplayer. Ja zombeista pitää selviytyä. Wuhuu.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Peliluolassani on Benq E2200 -näyttö, Astro Mixamp ja Sennheiser PC350 -kuulokkeet. Itse tykkään pelata hyvällä äänenlaadulla. Näyttö ei ole niin tärkeä.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Menestykseni salaisuus on rauhallisuudessani. Koitan vain rauhallisesti ja kärsivällisesti oppia uusia juttuja pelistä.

Koittakaa saada joukkue, jossa on hauskaa ja kaikki on samalla aaltopituudella. Kaikki tulevat toimeen eikä turhaa vineemistä tiimin sisällä.

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

Noin 2–4 tuntia päivässä (riippuu päivistä tottakai). Vapaa-ajalla olen perheeni ja kavereiden kanssa.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Turnaus oli hyvä. Mutta säännöt oli tuolloin erittäin huonot.
Organisointi oli loistava, thanks to Juho!

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Onnellista uuttavuotta! Ja muistakaa kaikki tulla LanTrekkiin! :turned:

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Nimeltä Robin ”Robba” Touray ja olen 18-vuotias Halo maestro Turusta ja konsoliskenen musta ritari. Pelaamisen aloitin PS Onen parissa. Crash Bandicoot oli kova peli ja sen jälkeen omistukseen tuli PS2. Xboxin hankin Halo 3:n julkaisun jälkeen.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Kilpailulliset FPS:t, eeppiset mättöpelit ja hyvät RPG:t. Tällä hetkellä odotan eniten Halo 4:ä ja GTA V:tä. Toivotaan, että Halo 4 on onnistuneempi peli kuin Halo: Reach.

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Pelintekijöiden pitäisi tehdä yhteistyötä pelaajien kanssa jotka ymmärtävät kilpailullista pelaamista. Kaikki pelit ei olisi massalle suunnattuja ja kilpailun taso tulisi varmasti nousemaan.

Unelmien peli on Halo, joka on parempi kuin H1–H3 😛

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Jos haluaa pärjätä, pitää kyllä olla luurit ja näyttö. Itelläni on BenQ 24” ja Tritton AX Prot.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Menestykseni salaisuus on halu kehittyä paremmaksi pelaajaksi ja hyvä asenne.

Suosittelen että hakee tiimiläisiä, joiden kanssa tulee toimeen ja kenellä on samat tavoitteet kuin itsellään.

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

Ennen turnauksia yleensä 3–5 h päivässä. Vapaa-ajallani yleensä kavereiden kanssa ja jonkinmuotoista urheilua silloin tällöin.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Turnaus sujui hyvin ja organisointi oli perfect.

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Hyvää uuttavuotta kaikille! LANtrekissa nähdään 🙂

PC-turnaukset (Starcraft 2 1v1 Kickoff):

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Ensimmäiset pelimuistot löytyvät NES- ja Amiga-ajoilta eli sieltä tämä harrastus on peräisin. Lähes kaikilla NESsin jälkeen tulleilla pelikoneilla on tullut pelailtua enemmän tai vähemmän.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

RTS- ja RPG-pelit uppoavat yleensä parhaiten, mutta muutkin genret menevät kunhan peli on tarpeeks hyvä. Diablo 3:a odottelen, vaikkakin varauksella.

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Toivoisin, ettei nyt täysin unohdettaisi vanhaa pelaamista ja korvattaisi sitä Kinect- tai Move-tyylisellä pelaamisella. Unelmien peli taitaa olla jo Brood Wars. Siinä ei paljoa korjattavaa löydy.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Telkan alta löytyy NES, SNES, N64, GC, Wii, PS1, Xbox ja Xbox 360. Lisäksi löytyy vielä Amiga ja DS varastosta. Kaikilla tulee joskus pelailtua, mutta lähinnä käytössä ovat PC ja Xbox 360. Mielestäni elektroniikalla ei ole väliä pelaamiseen.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Kyllähän se on armoton harjoittelu. Jos haluaa pärjätä jossain isommassa pelissä, pitää olla valmis uhraamaan vuosia treenaamiseen. Joukkuetta en ole koonnut, joten siihen ei paljoa vinkkejä löydy.

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

Nykysin en enää pelaa mitään tosissani, joten en harjoittele ollenkaan. Pelaan enää vain omaksi iloksi. Vapaa-ajalla katson myös paljon elokuvia.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Turnaus oli kaikinpuolin ihan mukava. Pelaajat joustivat hyvin otteluiden aikatauluissa, ja kaikki omat pelini ainakin saatiin sovittua todella helposti.

Mitä mieltä olet Livegamersista ja sen kehityksestä? Mikä on mielestäsi parasta sivustolla? Missä on vielä parantamisen varaa?

Ihan pätevä sivusto. Parasta on sivuston aktiivisuus. Parannettavaa en tähän hätään osaa sanoa.

Miten vertaisit ulkomaalaisia pelisivustoja Livegamersiin?

Aika samanlaisia ovat mielestäni.

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Ei muuta kun hyvää uutta vuotta ja peli-iloa vuodelle 2012!

Urheilupelit:

FIFA

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Olen 18-vuotias, ja pelaaminen alkoi vuonna 1998 Playstation 1:llä, sen jälkeen sitten tuli Gameboy Color ja sen jälkeen ensimmäinen Xbox vuonna 2003.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Pidän erittäin monipuolisesti ja pelaankin kaikkea Rpg:stä fps-peleihin ja urheiluun, odotan eniten julkaistavaksi GTA 5:ä ja Hitman Absolutionia.

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Toivon peleiltä tulevaisuudessa enemmän valinnanvapautta ja sitä että perinteistä pelaamista ei unohdeta kokonaan liikkeentunnistuksen tieltä. Unelmien peli olisi sellainen, että siinä olisi koko maailma ja pystyisi itse vapaasti päättämään mitä tekee, tuskin ikinä mahdollista. 😀

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

Peliluolana toimii oma huone ja sieltä löytyy Xbox 360, LG:n 32 tuumainen tv ja läppäri. Ei elektroniikalla ole niin hirvittävästi väliä, mutta onhan se mukavampi pelata HD-tason tv:stä kuin vanhasta putkitöllöstä.

Mikä on menestyksesi salaisuus?

Menestyksen salaisuus on varmaan se, kun tullut seurattua ja pelattua futista aika pitkään niin tietää paljon lajista.

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

En ole ikinä ottanut pelaamista harjoitteluna, vaan mukavana vapaa-ajan vietteenä. Vapaa-ajalla tykkään muuten chillailla kavereitten kanssa ja katsoa vaikka jotain hyvää leffaa.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Livegamersin turnaukset ovat olleet aina hyvin järjestettyjä, ja niissä on ollut mukava pelata.

Mitä mieltä olet Livegamersista ja sen kehityksestä? Mikä on mielestäsi parasta sivustolla? Missä on vielä parantamisen varaa?

Kehitys on ollut loistavaa sen kolmen vuoden ajan, jonka olen täällä ollut. Parasta sivulla on keskustelualueet, sieltä löytää aina vinkkejä. Jonkunlainen mobiilisivu olisi kiva.

Miten vertaisit ulkomaalaisia pelisivustoja Livegamersiin?

En ole hirveästi ollut ulkomaisilla pelisivuilla.

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Hyvää uutta vuotta 🙂

NHL

Kerro hieman itsestäsi ja peliharrastuksestasi. Mistä pelaamisesi on alkanut? Millä pelikoneilla olet pelannut ennen Xboxia?

Olen 27v Keravalta ja vielä opiskelen sen hetken ammattikorkeassa. Meikäläinen aloitti tietokoneella pelaamiset jo Quakesta, ja siitä siirryinkin CTF:ään, ja sitten aloin enemmän pelaa Counter-Strikeä 1999 vuodesta. Ja sitä tuli hakattua monta, monta vuotta. Pelasin klaanissa nimeltään iDLES ja myöhemmin Astralis ”huippuaikani”, ja voitimme Suomessa turnauksia ja kävimme pelaamassa Ranskassa, San Franciscossa ja Ruotsissa. Käväisin myös sekatiimillä Saksassa pelaamassa ENC-finaaleissa Team Finlandin kapteenina, ja tulimme kolmanneksi. Sitten astui kuvioihin intti, jonka ajaksi tuli taukoa. Tämän jälkeen kävin vielä yhden klaanin kanssa Hollannissa yhdessä turnauksessa, siinä tulimme kolmanneksi. Muuten ei tuota ”kansainvälistä menestystä” pahemmin tullut, mutta hienoja kokemuksia muistella näin jälkikäteen ja hyviäkin tiimejä voitettiin.
Ennen tietokonetta omistin kivenkovan Sega Mastersystem 8-bittisen.

Mitä pelejä suosit ja mitä pelejä odotat ilmestyväksi?

Olen aina ollut innostunut sotapeleistä ja urheilupeleistä. Joten kyllä NHL ja CoD on lähellä sydäntä. Tuosta BF3:sta en digannut tuuman vertaa, kun betaa testailin. Mutta toisaalta välillä tulee pelattua Blurria (kyyyllä) ja mitä kaikkea muita kaapista löytyy 🙂

Mitä toivoisit peleiltä tulevaisuudessa? Millainen olisi unelmiesi peli?

Bugit veke. Nettipeleissä on se huono puoli, ettei kaikilla välttämättä ole ne samat lähtökohdat pelata peliä. Kaikki ihmeen glitchit ja bugit, joilla saavutetaan etua toiselle, saisi kadota turun syövereihin. Unelmien pelissä ei vain yksinkertaisesti olisi näitä bugeja.

Entä millainen on peliluolasi? Millaisilla laitteilla pelaat ja onko elektroniikalla väliä pelaamisen kannalta?

En tarvi muuta kuin mukavan sohvan ja hyvän tv:n, ja ne löytyykin. Totta kai hyvältä LCD tv:ltä on kivempi pelaa kuin vanhalta putkimallilta, joten siinä mielessä on vähän väliä tällä asialla. Tietokoneena on pöytäkone, vihaan läppäreitä.

Mikä on menestyksesi salaisuus? Onko sinulla antaa vinkkejä, miten koota menestyksekäs joukkue?

Kai se on se hyvä tiimihenki ja että pitää siitä pelaamisesta. Ei tarvi veren maku suussa puristaa ohjainta. Eli ihmisten pitää tulla toimeen ja tietty määrä v*ttuilua tiimin sisällä piristää kummasti.

Kuinka paljon harjoittelet vapaa-ajallasi? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?

Pelailen aina silloin tällöin nykyään. Ennen tuli pelattua enemmänkin, mutta tyttöystävän astuttua kuvioihin en ihan niin paljoa enää aikaa pelaamalla vietä. Muuten vapaa-ajalla käyn punttisalilla 5–6x viikossa, joskus 7x. En siis peräkkäin, mutta esim. pari kertaa päivässä, jos siltä tuntuu. Se on suurin intohimoni ”harrastuksien” puoleen.

Kerro lyhyesti, millainen turnaus oli. Olitko tyytyväinen turnauksen organisointiin?

Turnaus tuntui menevän todella nopeasti. Muuten olin tyytyväinen, mutta tiimien poisjääminen vähän harmitti. Olisi ollut mukava pelaa kaikki pelit.

Mitä mieltä olet Livegamersista ja sen kehityksestä? Mikä on mielestäsi parasta sivustolla? Missä on vielä parantamisen varaa?

Sivusto on hyvä, ja olen pitkään näillä sivuilla ollutkin rekisteröityneenä. Parasta on lukea foorumeita, oon saanut monet naurut sieltä. Hakutoimintoja taasen voisi ehkä vähän parantaa, ne näyttää jotenkin oudolta.

Miten vertaisit ulkomaalaisia pelisivustoja Livegamersiin?

Vaikea verrata. Sivustot keskittyvät pääpiirteittän ehkä eri asioihin kuin Livegamers.

Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluat lähettää käyttäjillemme?

Ei midist. H*lvetin hyvää Joulua ja newikselle terkkuja.