Viisi epäonnistuneinta Xbox 360 -peliä

Kirjoittanut: Livegamers

19.12.2012

Xbox 360 -pelien kirjoon mahtuu ties minkänäköistä kehitelmää ja yritystä. Tässä artikkelissa perehdymme peleihin, joiden kehityksessä on mennyt sormi enemmänkin kuin niin sanotusti suuhun – toisin sanoen pelit, jotka saavat isonkin miehen itkemään, tavalla jolla niiden ei missään nimessä ollut tarkoitus itkettää. Seuraavassa on lyöty yhteen viisi surkeinta pelituotosta, olkaapa hyvä:
5. Rock Revolution

2000-luvun loppupuolisko oli soittopelien kulta-aikaa. Ensiksi ilmestyi Guitar Hero, seuraavaksi Rock Band ja sitten valitettavasti Rock Revolution. Konami löi paljon rahaa likoon uuden soittopelin puolesta. Rock Revolutionin piti olla menestys, sitä se ei kuitenkaan ollut. Kun vertaa Rock Revolutionia kilpatovereihinsa, sen pelaaminen on suorastaan kidutusta. Pelaaminen oli yhtä säheltämistä, peliin suunniteltu rumpuohjain epämääräinen kummajainen, ja kaiken pilasivat peliin lanseeratut, suorastaan naurettavan paskat cover-kappaleet. Näin yhtenä päivänä Rock Revolutionin Rovaniemen Prismassa hintaan 2,95 € – en ole ihan varma, kannattaako pelistä maksaa edes sen vertaa.

4. Dragon’s Lair

Tähän kaninloukkuun törmäsin vasta viime kesänä. Sain alkukesästä Don Bluthin alunperin väsäämän Laserdisc-klassikon, Dragon’s Lairin uudelleen lämmitellyn arcade-version arvosteltavaksi. Pelissä kaikki oli kuin ”ennen vanhaan” – paitsi että alkuperäisteokseen oli lisätty mukaan Kinect-tuki.

Ensimmäiseksi: Dragon’s Lair on niin alkeellinen peli, että sen tuominen 2010-luvulle ei ollut mikään kuningasidea. Ja toiseksi: pelin Kinect-tuki on pelaamiskelvottomin, johon olen koskaan törmännyt. Päänsärkyä, turhautumista ja jatkuvaa säätämistä – sitä tarjoaa Dragon’s Lair!

3. Duke Nukem Forever

Sitten vihdoin ja viimein: se kaikista järjettömin ja kamalin peliprojekti, mitä koko pelihistorian aikana kukaan on ikinä saattanut loppuun saakka. Sehän on tietenkin yli vuosi sitten julkaisun saanut Duke Nukem Forever. Peli on ollut läppä jo monia vuosia pelaajien keskuudessa, koska sen valmistumiseen meni aikaa huikeat 14 vuotta. Ja mitä meille jäi käteen? Ihan helvetin rumat grafiikat, surkea pelattavuus, ylipitkät lataustauot, idioottimaiset viholliset, hirvittävä äänimaailma… Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Hauskinta on se, että menin ostamaan kesällä pelin GameStopista käytettynä kolmella eurolla ja myyjä kysyi kassalla: ”Hei, ootko nyt ihan varma tästä?”.

2. Vampire Rain

Xbox 360:n ilmestyessä julkaistiin jonkin verran laadullisesti hyvin kyseenalaisia pelejä. Kun uuden boksin peliskaala ei ollut seitsemisen vuotta sitten vielä niin laaja kuin nykyään, saattoivat nälkäisimmät saavutustenmetsästäjät ottaa kaupasta mukaan joskus myös b-tason peliviihdettä.

Tällöin kaupanhyllyillä kummitteli myös AQ Interactiven Vampire Rain. Sanotaanko, että kyseessä on edelleen surkein peli, jonka voit pelikaupasta koteloineen uuden sukupolven konsoleille hankkia. Vampire Rain on ruma, hirvittävä ja tekoälyllisesti täysin nolla peli.

Arvostan ihmisiä, jotka ovat menneet pelin oikeasti läpi, koska minulle teki tiukkaa läpäistä edes ensimmäinen kenttä. Pelin tekoäly huijaa, ja vastaan tulevat vampyyrit vain hyppivät silmille – aseista ei ole minkäännäköistä hyötyä. Vampire Rain on todellakin niitä pelejä, joissa ohjain lentää oikeasti seinään puhtaasta kiukusta. Olen alkanut miettiä, että tekikö kyseessä oleva pelistudio pelin vain kiusatakseen ihmisiä ja kostaakseen pahalle maailmalle? Ei voi tietää.

Kyseessä on niin surkea vampyyrihiiviskelypeli / Splinter Cell-kopio, että veikkaan Ubisoft-studion nauravan edelleen tälle pelille.

1. Yaris

Yaris on peli, jota ei olisi pitänyt koskaan julkaista Xbox 360:lle. Vaikka kyseessä onkin ilmainen, lähinnä mainostusmielessä julkaistu autorymistely, on se niin surkea, ettei sille löydy vertaistaan. Yaris todistaa sen, että mitä tahansa sontaa voidaan kutsua nimellä ”peli” ja että periaatteessa mitä tahansa voidaan julkaista Xboxin markkinapaikalla, kunhan vain rahaa lyödään tarpeeksi pöytään.

Pelissä Yaris-autolle on lisätty iso tykki, jolla pelaaja sitten ammuskelee raiteilla vastaantulevia vihollisia. Periaatteessa pelaaja ei tee mitään muuta kuin ohjaa tattia ja ampuu tyhjästä teleporttaavia vihollisia. Ja kerää kolikoita. Pelaaminen on typerää ja tyhjänpäivästä.

On olemassa huonoja pelejä ja sitten on tämä – Pitäisikö Yariksen perusteella koko Toyotan tuotantoarvot kyseenalaistaa?

Jäikö top-vitosesta jokin hännänhuippu mainitsematta? Sana on vapaa!