Xbox Liven käyttöliittymän päivitys

Kirjoittanut: Livegamers

16.10.2012

Xbox Liven käyttöliittymän eli Dashboardin ulkonäkö muuttui viime joulukuussa radikaalisti. Tämän vuoden päivitys pysyy ulkonäöllisesti lähestulkoon samanlaisena, vaikka valikoita onkin lisätty. Heti Home-valikossa on nähtävissä lisää ruutuja, kun juuri tulleet isoimpien nimikkeiden julkaisut ovat hyvin esillä. Esimerkiksi suurempi ruutu näyttää ison nimikkeen kuvan ja lisämateriaalijulkaisut joutuvat tyytymään pienempiin osuuksiin ruututilasta. Löytyypä mainostilaakin nurkasta, kun aiemmin betaversion aikana suomalainen matkapuhelinoperaattori DNA pääsi mainostamaan tuotteitaan. Tähän asiaan joutuu tarttumaan ihan senkin vuoksi, että varsinkin kyseinen mainos piti melkoista älämölöä, mikäli liikutti ohjaimella valinnan kyseisen ruudun kohdalle.

Uusista ominaisuuksista My Pins -valikko on kätevästi heti aloitusvalikossa. Kyseessä on eräänlainen kirjanmerkkitoiminto, jolla voi ”nastoittaa” kiinnostavat tuotteet. My Pins osoittautui vallan mainioksi ominaisuudeksi allekirjoittaneelle, kun demoja ja pelejä tulee aina silloin tällöin latailtua. Kun joskus pelaamaan mennessä huomaa tai muistaa jonkin tietyn tuotteen saapuneen Kauppapaikalle, voi kyseisen tuotteen lisätä My Pinsiin ja ladata myöhemmin. Tämä ominaisuus voi tuntua osalle käyttäjistä turhalta, mutta tämä nimenomainen lahopää usein unohtaa, mitä myöhemmin pitikään ladata. Myös Recent-valikko – eli viimeisimpänä ladatut tiedostot – vastaa hyvin tarpeisiin, ottaen huomioon, ettei aina edes muista mitä muisti ladata aiemmin.

Viimeinkin nettiselain

Yksi ominaisuuksista on pysynyt visusti poissa Xbox Livestä, nimittäin verkkoselain. Tähän vaivaan Microsoft on viimein tarjonnut laastaria oman Internet Explorer -selaimen muodossa. Ennakkoon ajateltuna ei selaaminen verkossa Xboxin ohjainta käyttämällä tuntunut kovinkaan kutkuttavalta, mutta selain täyttää tarpeensa lähes täysin. Selailu tosin on melko kankeaa ohjaimella, kun pitäisi valita jokin pieni linkki tai vastaava kursorilla. Tähänkin auttaa zoomaaminen, mitä ei kuitenkaan juurikaan muuten tarvitse käyttää, mikäli käytössä on kookkaampi televisio. Osoiterivi yrittää automaattisesti tunnistaa käyttäjän kohteeksi joutuvaa nettisivua täyttämällä valmiiksi ehdotuksia. Jälleen kerran osio on kohdistettu enemmänkin Amerikkaan tai ainakin englanninkielisiä sivuja käyttävälle. Iltapäivälehtien sivuille mentäessä ehdotuksena tulee Illinoislottery.com ja sitä rataa.

Kopioi/liitä -ominaisuutta en onnistunut löytämään, mistä pienoinen miinus. Mikäli copypasteaminen kuitenkin onnistuu, on artikkelin rustaajalla perustavanlaatuinen ongelma huomiokyvyssä. Nettisivujen selaamisessa tai videoiden toistamisessa ei löytynyt suurempia ongelmia. Välillä tosin osa sivuista jäi lataamatta, kuten kuvat uutissivuilla, joita testimielessä eniten selailin. Tämäkin ominaisuus jäänee hieman vähemmälle huomiolle, mikäli samassa huoneessa tai lähellä on tietokone tai tabletti selailua varten. Myös SmartGlass-ominaisuutta sivutaan Explorerin valikoissa, muttei SmartGlassia ymmärrettävistä syistä saatu testattua tässä vaiheessa. Kenties loppuvuodesta Livegamers testaa myös SmartGlassin toimivuuden.

Xbox suosittelee…

Tv and Movies- ja Games-valikot yhdistyivät, minkä myötä on tullut lisää osioita ja uusi Recommended-ominaisuus, joka nimensä mukaisesti suosittelee käyttäjälle tuotteita. Suositeltavat tuotteet määritellään muun muassa aiemmin pelattujen pelien tai katsottujen elokuvien perusteella. Mikäli elokuvia ei ole tullut Xboxin kautta katseltua, niin suositeltujen listassa nähdään muiden käyttäjien suosiossa olleita elokuvia. Esimerkkinä Modern Warfare 3:a suositellaan Black Opsin ja Battlefield 3:n perusteella, Shift 2 Unleashedia taas Dirt Showdownin kautta. Jokaisella aihealueella on omat suositellut-ruutunsa, jotka myös vinkkaavat ja muistuttavat tiettyjen pelien lisäosiosta tai samankaltaisista peleistä.

Sovellusvalikko itsessään on surullisen tyhjä näin Suomesta Liveen yhdistäessä. Uutta on oikeastaan ainoastaan Explorer, videovuokraamo Headweb sekä lisänä Xbox Video. Viimeiseksi mainitussa on näppärästi niputettuna kaikki videot: käyttäjän jo ladatut videot, seuraavilla välilehdillä suosituimmat videot sekä tv-osio, jossa ainakin betan aikana näkyi vain GamerTV ja Web Videos, jossa sielläkin vain yksi ohjelma. Elokuvia sentään on laidasta laitaan. Suosituksiin liittyy myös uusi arvostelujärjestelmä. Käyttäjä voi arvostella haluamansa tuotteen asteikoilla yhdestä viiteen tähteä, ja tämä yhdistettynä Rotten Tomatoes ja Metacritic-sivustojen arvosteluihin antaa lopullisen tähtimäärän. Tämä taas auttaa Xboxia antamaan oikeansuuntaisia suosituksia esimerkiksi pelien ja elokuvien suhteen.

Musiikkia korville

Xbox Music saapuu 23.10. Xbox 360:lle, Windows 8:lle ja Windows Phone 8:lle puhelimien saapuessa kauppoihin. En päässyt sitä vielä testailemaan, mutta Microsoft kertoo palvelusta seuraavaa:

Xbox-musiikki on ensimmäinen all-in-one-musiikkipalvelu, jossa voi tilata kaiken haluamansa musiikin, ladata suosikkikappaleet omaksi tai suoratoistaa musiikkia *veloituksetta. Tehokkaita pilvipalveluja hyödyntämällä Xbox-musiikki yhtenäistää musiikkikokemuksen vaivattomasti eri laitteissa, kuten tabletissa, PC:ssä, puhelimessa ja televisiossa. Palvelun maailmanlaajuinen valikoima sisältää yli 30 miljoonaa kappaletta. Xbox-musiikin julkaisu käynnistyy Xbox 360 -konsolilla 23. lokakuuta. Julkaisu Windows 8 -PC:lle ja -tableteille tapahtuu 26.10. Xbox-musiikki käynnistyy Windows Phone 8 -alustalla puhelinten saapuessa kauppoihin, ja muilla alustoilla myöhemmin.

*Veloitukseton suoratoisto ei ole saatavana Suomessa. Xbox Music Pass –tilauksen hinta Suomessa 9,99 €/kk tai 99,90 €/vuosi.

Uudistuksia kiillotuksen vuoksi?

Peliosio on jaoteltu aikaisempaa monipuolisemmin ja pelejä voi etsiä monella tapaa: jo julkaistuja ja kohta kauppoihin tulevia – arcadepuolella myös esimerkiksi suosituimmat ensiksi listattuna. Allekirjoittanutta jo aiemminkin häirinnyt pieni yksityiskohta silti pysyy mukana kuin tervattuna, eli guide-näppäimellä valikkoon siirtyessä latausaika on häiritsevän pitkä. Ei se pari sekuntia muuten olisi katastrofi, mutta jossain pelin tiimellyksessä party-kutsua hyväksyessä tai viestiä lukiessa se muutamakin sekunti ylimääräistä tuntuu pitkältä ajalta.

Toista isompaa Microsoftin Xboxiin sisällytettyä tuotetta eli Bing-hakukonetta ei kannata muuta kuin mainita tässä yhteydessä, koska edelleen kyseinen ominaisuus on suhteellisen kömpelö ohjainta käyttäessä. Myöskään Kinectin äänitunnistusta ei voi vieläkään käyttää täällä Pohjolan perukoilla. Jos jotain tarvitsee tietää boxilla pyöriessä, voi Bing pikaisen tarpeen täyttää. Uudella dashboardilla Bing sentään löytää myös Explorerin kautta hakusanoja vastaavat verkkosivut. Kaapissa pölyä keräämässä ollut Kinect tuli kannettua esille ihan vain mielenkiinnosta uusia ominaisuuksia kohtaan. Taas kerran Suomi jää paitsioon, kun edes Bingiä ei voi käyttää äänikomennoilla ja käsiä heiluttelemalla se on yhtä turhan kanssa, joten Kinectiä ei tarvitse yhtään sen enempää dashboardilla nyt kuin aikaisemminkaan.

Loppupuheenvuoro barrikaadeilta

Taas kerran täytyy manata, kun ei kaikki ominaisuudet tule myös Suomeen. Muun muassa NHL Gamecenterin ja Youtuben Suomen rajojen ulkopuolelle jääminen harmittaa, kuten myös edelleen paitsioon jäävä ääniohjaus. Potentiaalia ääniohjauksella on ja varmasti kelpaisi myös suomalaisille. Juuri puuttuvien ominaisuuksien vuoksi uudesta päivityksestä jää hieman pakollisen päivityksen maku, mutta myös hyviä uusia ominaisuuksia löytyy. Nyt vain varpaat ristiin, että myös me saamme uusia ja hienoja ominaisuuksia pakkaspäivien ratoksi myös jatkossa.