Xbox Next Generation

Kirjoittanut: Livegamers

21.05.2013

(23.5.2013) Pophead pisti kynän sauhuamaan
Pelikonsoli ja vanhentunut etuliite

Pelikonsolien rooli viihdelaitteina on muuttunut ninjan hiljaisin askelin. Suomessa muutoksen huomasi viimeistään leffapalvelujen rantautumisen myötä. Kaverilistoilla alkoi näkyä yhä enemmän leffan katsojia pelisessioiden seassa. Marsmönkijä Curiosity ja tiistainen Xbox Onen julkaisutilaisuus keräsivät suoran lähetyksen ääreen valtavat massat katsojia. Molemmat olivat tapahtumia, joissa konsolin rooli oli jotain muuta, kuin alunperin suunniteltiin. Olohuoneen elektroniikka on perinteisesti tarkoitettu viihteen ahmimiseen. Laitteet ovat perinteisesti olleet varsin tarkasti tiettyyn toimintaan tarkoitettuja, mutta rajat alkoivat hämärtyä jo vuosia sitten. Pelikonsolit ovat korvanneet joitakin laitteita ja tuoneet myös kommunikoinnin ja muut tietoverkon edut olohuoneeseen.

Mun huone on olohuone

Monella tulee mieleen läppäri, kun puhutaan olohuoneen älykkyydestä. Tabletti tai pieni läppäri tarjoaa monia niistä ominaisuuksista, jotka tulevat ryminällä olohuoneisiin. On kuitenkin hyvä muistaa, että kännykkään ja läppäriin tuijottajat tekevät sitä pääsääntöisesti yksilöinä, kun taas viihdettä, myös pelejä, kulutetaan yhä enemmän yhdessä koko perheen voimin. Sinkkumies pärjää yksiössään hyvin vaikkapa PC:n kanssa, mutta perheen astuessa kuvioihin, tarpeet muuttuvat. Laitteen ”hyvyyden” määrittelee se, kuinka hyvin se vastaa käyttäjänsä tarpeisiin.

Television katselu on ollut kansallisharrastus ylitse muiden jo tovisen aikaa. Vain pelaaminen on pystynyt haastamaan tätä kansallisharrastusta uhrattujen tuntien määrässä, mutta silti telkkari on valtaväestön keskuudessa selkeä ykkönen. Ohjelmien kulutustapa on silti vahvassa murroksessa. On tullut palveluita, joissa kuukausimaksua vastaan saadaan leffat, ja omat tallennukset tehdään pilveen. Xbox 360 on ollut eturintamassa myös tässä murroksessa, ja Xbox One vie sen askelta pidemmälle. Tulevan sukupolven pelikonsoli haluaa astua television ja digiboksin väliin ja tarjota samat palvelut paremmassa paketissa. Onko sillä mahdollisuus tallentaa pilveen tai ovatko nämä palvelut heti kaikkien käytössä? Isoja kysymyksiä, joihin aika vastaa. Ehkäpä Xbox 360 raivasi neuvottelupöydissä uraa niin, että Euroopassa ei tarvitse jälleen odottaa kaikkia palveluita vuositolkulla. Älykkään television maihinnousu on hyvää vauhtia meneillään. Pelkän ohjelmien katselun lisäksi niihin on upotettu liiketunnistusta, verkkopalveluja, Skype-valmiutta ja yhteyttä omaan tietokoneeseen valmistajasta ja mallista riippuen. Nämä kaikki ovat kuitenkin olleet Xboxilla jo hyvän aikaa, eikä television mallilla ja koolla ole ollut väliä. Evoluutio on julma ja moni veikkaakin, että älykkään television kohtalo on tulla takaisin tyhmäksi. Televisio muuttuu tietokoneen näytöksi tarjoten lisäominaisuutena vain USB-väylää. Kaikki muu tapahtuu konsolin konehuoneesa.

Applikaatiot ovat muuttaneet viihteen käyttömahdollisuuksia puhelinten ohella myös konsoleilla. Elokuvapalvelut, Youtube ja muut applikaatiot löytyvät yhä useammasta olohuoneesta ja kuuluvat pian perusvarustukseen. Tähän päälle tulee tietenkin viihteellistyneet uutiset ja päivän sää. Viihde ja tiedotus on mennyt yhä enemmän myös yksityisten ihmisten käsiin. Seuraamme Djpaten seikkailuja Youtubessa kuin telkkarisarjaa tai lueskelemme Livegamersin foorumeilta spekulaatioita. Sen lisäksi, että pystymme lukemaan sisältöä, sitä halutaan myös tuottaa itse. Xbox Onesta kerrottiin, että sillä pystyy tallentamaan videoita suoraan pelistä. Tämä vie leivän monen kuvakaapparin suusta, mutta on kehityksen vääjäämätön askel. Käyttäjät tuottavat yhä enemmän ja yhä laadukkaampaa antia suunnattomille massoille. Olisi suorastaan ihme, jos Xbox One ei olisi tulevaisuudessa yksi Youtubettajien perustyökaluista. Pilvipalvelun laskentateho, HD-kamera, laadukkaat ja helppokäyttöiset editointiohjelmat ovat vastaus monen aloittelevan tuubailijan unelmiin.

Osa kokonaisuutta

Kymmenen miljoonaa smartglass-latausta ei voi olla väärässä. Tulevaisuudessa konsolit on sidottu yhä tiukemmin tabletteihin, pöytäkoneisiin ja puhelimiin. Älylasin ensimetreillä olin aidosti pettynyt, kun en pystynytkään heittämään puhelimesta kuvia Xboxin kautta katseltavaksi. Kotikoneen kuvat ja kirjanmerkit on pystyttävä tuomaan muokattaviksi konsoliin, josta ne voi ladata kyläreissua varten puhelimeen mukaan. Vielä ei ihan olla palveluiden osalta maalissa. Tabletilla pystyy valitsemaan ohjelmat, joita pilveen tallennetaan, mutta poistaminen pitää tehdä myöskin tabletilla. Digiboksi ei vain keskustele serverin kanssa niin hyvin, että ohjelman poistaminen onnistuisi. Tuntuu, että näillä teknologioilla on valtava kiire ja käyttäjäparka jää siinä rytäkässä usein jalkoihin. Laitteiden yhteiskieli ottaa horjuvia askeleitaan, mutta lopputulema on nähtävissä. Kaikki toimivat yhteen, ja vähempään ei ole kuluttajalla aikomustakaan tyytyä.

Yksi

Xbox One tulee tarjoamaan paljon perinteistä viihdettä uudella tavalla. 360-alustalla on tehty valtavasti pioneerityötä ja nyt hedelmät korjataan talteen laskentatehon ja uuden teknologian turvin. Kuvapuheluita on ollut nykyiselläänkin kiva ottaa. Valokuvien katselu ja musiikin kuuntelu pöytäkoneelta haettuna on myös ollut ihan ok. Kaikki ei ole kuitekaan toiminut ihan niin mutkattomasti ja hyvin, kuin olisi voinut toivoa. Xbox Onen on lunastettava nämä toiveet, sillä harjoittelujakso on nyt loppunut ja asiat alkavat olla oletusarvona ostajan mielessä. Lupauksiin voi suhtautua varsin luottavaisesti. Kyllä Xbox on ollut konsolina sellainen, että hyvä maku on pääsääntöisesti jäänyt uutuuksista suuhun.

Entäs ne pelit? Peleistä tullaan käymään jälleen vääntöä. Mille alustalle on paras tämä tai tuo ja COD vai Battlefield. Tätä keskustelua tullaan ennen joulua käymään jälleen kiivaasti, mutta konsoli kokonaisuuksia koskeviin keskusteluihin tulee mukaan myös muut laitteiden ominaisuudet. Pelit ovat konsolien tärkein osa-alue, mutta rinnalle on ajanut myös leffapalveluiden laatu tai vaikkapa musiikkipalvelun valintakysymykset. Xbox One varmasti vastaa sekä peli että muihin tarpeisiin, joita olohuoneessa ilmenee.

–Pophead

(22.5.2013) Sehän on Xbox One

Xbox One -pelikonsoli, uusi ohjain ja Kinect.

Sitä perus-fiilistelyä.

No arvasitte oikein! Lisää perus-fiilistelyä.

Vauhtihirmuille tiukkoja kurveja ja nopeita tilanteita.

No sehän on uusi CoD: Ghosts.

(21.5.2013) Uuden Xboxin julkistus

Siirry katsomaan tapahtumaa (21.5.2013 klo 20:00)

Striimi näkyy myös

1. Konsolilla Xbox Live -verkkopalvelu (Gold ja free -jäsenet): paina #XboxReveal-promoa Home-valikossa tai avaa Appseista Live Events Player

2. Mobiililla Windows Phone 8 -sovelluksella: lataa Live Video Player http://bit.ly/14K6Har (ps. iOS tai Android-puhelimilla toimii Xbox.com linkki)

Liveseuranta: (uusin ylhäällä)

Lehdistötiedote on päättynyt

– E3-messuilla nähdään sitten pääosissa ne tärkeimmät, eli pelit! Kolmen viikon päästä kuolataan taas

– Julkistustilaisuus on katsottavissa kokonaisuudessaan Xbox Liven On Demand -palvelusta.

– Call of Duty Ghosts -traileri päättyi ja samalla pressitilaisuus

– Vihdoin pistetään esittely pyörimään

– Lähikuvaa hahmoista. Zoomailua hahmon käsiin, jossa näkyy käsikarvat. Jee!

– Hieman Modern Warfare 3:n vertailua tulevaan Ghosts-peliin

– Moninpeli tarjoaa dynaamisia kenttiä

– Ryhmän mukana myös tekoälyn ohjaama koira. Hau!

– Juonen on kirjoittanut Stephen Gaghan. Täysin uudet hahmot ja juoni kyseessä

– Infinity Wardin edustaja kertoo nopeasti tulevasta Call of Dutystä. Pelin nimi on tosiaan Call of Duty: Ghosts. Peli pyörii uudella pelimoottorilla

– Seuraava Call of Duty saapuu ensimmäiseksi Xbox Onelle

– Xbox One saapuu kauppoihin ympäri maailmaa myöhemmin tänä vuonna

– Don tulee sanomaan vielä loppusanat

– Suurta hypetystä NFL:stä ja pelien seuraamisesta Yhdysvalloissa

– ”Halo The Television Series” tarkempaa nimeä ei annettu

– Näyteltyä Halo-sarjaa luvassa by Steven Spielberg

– Nancy Ross puhuu vuorostaan Halosta

– Puhuttiin sosiaalisesta kokemuksesta

– Nancy Tellem nappasi lavan haltuun

– Onelle saapuu 15 eksklusiivista julkaisua vuoden sisällä, 8 täysin uutta nimikettä

– Traileria enempää pelistä ei hiiskuttu. Pakko saada lisää!

– Pelin nimi on Quantum Break

– Remedy astuu esiin! Suomi edustettuna

– Turn 10:n autopeliä esitellään lisää E3-messuilla

– Komealtahan se näytti, ei muuta voi sanoa

– Forza Motorsport 5

– Esittelyssä yksinoikeuspelit, vihdoin!

– Hikisen trailerin jälkeen puhuu Phil Spencer

– FIFA 14 Ultimate Team ainoastaan Xboxilla

– EA Sports Ignite -pelimoottori esittelyssä

– UFC, FIFA 14, NBA 14 sekä seuraava NFL saapuvat kaikki seuraavan vuoden sisällä. Juuri nyt pyörii hypetraileri tekoälystä ja pelimaailmasta

– Andrew Wilson EA:lta nappaa lavan haltuunsa

– Pelaajat voivat tallentaa pelaamistaan pilviservereihin, muokata niitä ja jakaa ne ystäviensä kanssa

– Puhetta servereiden määrän kasvusta

– SmartGlass-systeemi jatkuu myös seuraavalla sukupolvella

– Ohjain on käytännössä paranneltu versio edeltäjästään

– Xbox Onen Kinect toimii edeltäjäänsä tarkemmin

– Kinect tunnistaa käyttäjänsä

– Esittelyssä speksit. Muistia löytyy 8 Gt

– Lavalle astuu Marc Whitten

– Koripallopelin pyöriessä saat kuvan reunaan ESPN Fantasy -pelaajien tilastot halutessasi

– Esittelyssä Skype. Voit käydä videopuhelua elokuvan pyöriessä sivussa

– Voit hypätä lennosta elokuvasta menuun ja takaisin. Myös elokuvaa katsoessa sivuun voi avata esimerkiksi selaimen. Vaikuttaa nopealta sekä sulavalta

– Konsoli tottelee äänikomentoja. Puhumalla boxille voit selata selaimen, elokuvan, pelin tai TV:n välityksellä

– Konsoli toimii mediakeskuksena: tv:n katselun, musiikin kuuntelun, pelaamisen

– Mehdi esittelee hieman käyttöliittymää

– Sano vain ”Xbox on” ja pelikonsoli tunnistaa käyttäjän automaattisesti

– Yusuf Mehdi kertoo hieman konsolista sekä Kinectistä

– ”All in One” Konsoli, ohjain sekä liikesensori ovat tyylikkään mustia. Kaikki yhdessä paketissa tietysti

– Nimi on Xbox One!

– ”All in one system”. Kaiken on oltava yksinkertaista, nopeaa ja kattavaa

– Kinect mainittu

– Don kertoo Liven / pelikonsolin historiaa

– Ensivideon jälkeen lavalle hyppää Don Mattrick.

– Ajastin nollassa. Ottakaa hyvä asento, nyt mentiin!

<19:49:>
– Tervetuloa seuraamaan seuraavan Xboxin julkistusta! Reilu kymmenen minuuttia ja sitten mennään