BioWaren suurpeliksi hekumoitu Anthem ensi vuoden alussa

Kirjoittanut: iletzu

09.05.2018

Electronic Arts on kertonut julkaisevansa seuraavaksi suurpeliksi kutsutun Anthemin ensi vuoden alkupuolella. BioWaren kehittämä peli julkistettiin viime vuoden E3-messuilla ja nyt on odotettavissa laajempaa esittelyä reilun kuukauden päästä järjestettävässä E3-tapahtumassa. Alunperin Anthemin piti saapua jo niinkin pian, kuin tämän vuoden syksyllä, mutta julkaisua siirrettiin jo hyvissä ajoin. Uutta julkaisuajankohtaa yritetään nyt vuoden 2019 ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

”Anthem on sosiaalinen peli, jossa voit yksin tai kavereiden kanssa mennä tehtäville ja seikkailuille. Olemme kehittäneet peliä nyt noin neljä vuotta ja se on peli, joka julkaisunsa jälkeen ensi vuonna kestää toivottavasti kymmenenkin vuotta”, jutteli EA:n varapääjohtaja Patrick Söderlund viime vuonna.

Anthem on massiivisessa maailmassa pelattava peli, jota voi pelata joko yksin tai kavereiden kanssa. Koska peliin odotetaan samanaikaisesti valtavaa määrää pelaajia, vaatii se myös paljon serverikapasiteettia. Söderlund kertookin, että se haastoi kehittäjätiimin tekemään pelistä sellaisen, ettei tärkeistä asioista tarvitse karsia, vaan pelistä on välityttävä avoimen maailman tunne, vaikka peli tuleekin olemaan ns. shared world -kokemus.

BioWaren Brenon Holmes kertoo, että viime vuonna nähty traileri (alla) esittelee pelin graafista ulkoasua rehellisesti, eikä odotettavissa ole grafiikan heikentämistä. Tätä toteamusta pönkittääkseen Holmes mainitsi, että uutta pelikuvaa on tarjolla hyvin pian.

 

 

Anthem tullaan näkemään PlayStation 4:llä ja Xbox Onella.

 

Lähde: Segment Next

Lisää kommentti