Devil May Cry 5 vahvistui trailerin kera – julkaisu ensi keväänä

Kirjoittanut: MavorsXXX

11.06.2018

Devil May Cry 4:n julkaisusta on kulunut jo kymmenen vuotta ja Ninja Theoryn rebootistakin jo viisi. Nyt on kuitenkin aika palata Danten ja Neron maailmaan, sillä Capcom on julkistanut Devil May Cry 5:n ja pelin ohjaaja, Hideaki Itsuno, kertookin pelin olevan suurin ja paras peli jonka teossa hän on ollut ikinä mukana.

Tuleva peli on suoraa jatkoa Devil May Cry 4:lle ja sen pääosiin palaavat tutut Dante ja Nero. Neron apuna on myös uusi partneri, nimeltään Nico. Pelin tarinassa Red Grave Cityn keskustaan ilmestyy valtava demonipuu, joka tuo maailmaan valtavan demoni-invaasion. Invaasio täytyy pysäyttää, joten toiminnasta innostuva Nero päättää lähteä tekemään demoneista selvää, ottaen samalla kunnolliset testit uudesta ja päivitetystä demonikädestään. Kuinka hän kätensä menetti, kuka sen päivitti ja mikä sai puun yhtäkkiä kasvamaan keskelle kaupunkia, siitä otetaan selvää ensi vuonna.

Resident Evil 7:stä tutulla RE Enginellä rakennettu Devil May Cry 5 saapuu PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle ensi keväänä.

 

 

Lähde: Polygon

Lisää kommentti