For Honor jatkuu kolmannelle vuodelle neljän sankarin voimin

Kirjoittanut: MavorsXXX

19.12.2018

Ubisoftin keskiaikainen taistelupeli For Honor saa neljä uutta sankaria pelattavakseen, kun Year of the Harbingeriksi nimetty kolmas vuosi alkaa tammikuun lopussa. Ensimmäinen uusi soturi on ritareihin kuuluva Vortiger, jonka kolmanen vuoden kausipassin ostaneet saavat ilmaiseksi. Muut joutuvat maksamaan soturista 15000 teräspistettä.

Toisella kaudella mukaan lisätään uusi samurai, kolmannella uusi viikinki ja neljännellä kaudella Wu Lin-soturi. Wu Lin perustuu muinaiseen kiinalaissoturijoukkoon, jotka lisättiin peliin lokakuussa julkaistussa Marching Fire-lisäosassa.

Kolmosvuoden passi peliin maksaa 30 euroa ja ostajat saavat hahmojen lisäksi myös uudet eliittiasut jokaiselle uudelle hahmolle, kuukauden mittaisen Champion-statuksen, viisi loottilaatikkoa ja yksinoikeusefektin hahmolleen.

 

Lähde

Lisää kommentti