Red Dead Redemption 2 sai ensimmäisen pelikuvatrailerinsa

Kirjoittanut: MavorsXXX

10.08.2018

Rockstarin seuraavan länkkäriseikkailun, Red Dead Redemption 2:n, julkaisuun on vielä muutama kuukausi aikaa, mutta nyt pelistä on julkaistu ensimmäinen oikeasti pelikuvaa sisältävä traileri.

Esiosana toimivassa Red Dead Redemption 2:ssa pelaaja ostuu lainsuojattomien jengijohtajan, Arthur Morganin, buutseihin. Peli sijoittuu vuoteen 1899, jolloin juna- ja pankkiryöstöt olivat arkipäivää, liipasinsormet herkkiä ja kojoottien ulvonta kaikui korvissa. Pelissä on mukana myös aiemmasta pelistä tuttu päähenkilö John Marston, sillä Arthur on samassa jengissä Marstonin kanssa.

Kuten arvata saattaa, peliin on upotettu valtava määrä sisältöä niin eläinmetsästyksen, kalastuksen, baaritappeluiden, kuin erilaisten muiden minipelien muodossa. Lähes jokaiselle hahmolle voi jutella, heidän kanssaan voi käydä erilaisia vuorovaikutustapahtumia ja pelaajan tekemät ratkaisut tulevat vaikuttamaan maailmaan. Mikäli tapat kylän sheriffin, asukkaat kyllä muistaa kasvosi. Myös aiemmista peleistä tuttu Dead Eye-mekaniikka tekee paluun.

Red Dead Redemption 2 julkaistaan lokakuun 26. päivä Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle, mikä tekee pelistä myös ensimmäisen suoraan nykykonsoleille suunnitellun Rockstar-pelin.

Lähde: Kotaku

Lisää kommentti