Alan Wake´s American Nightmare (Xbox Live Arcade)

Kirjoittanut: Livegamers

10.03.2012

Suomalaisen Remedyn pitkään työstämä Alan Wake ilmestyi vuonna 2010, ja kirjailijan tarina sai jatkoa kahden ladattavan lisäosan myötä. Nyt kirjailija palaa parrasvaloihin Live Arcadessa ilmestyneen spinoff-peli Alan Wake’s American Nightmaren myötä.
American Nightmare suuntautuu Yhdysvaltojen luoteisosan vuorien ja metsien sijaan Arizonan öisiin aavikkomaisemiin. Tarinan tapahtumat sijoittuvat Alan Waken käsikirjoittamaan Night Springsin jaksoon, johon Wake itse joutuu päähenkilöksi. Tarina jatkuu lähes suoraan siitä mihin lisäosissa jäätiin, mutta ympäristöistä löytyy jälleen runsaasti käsikirjoituksen sivuja, joiden avulla juoneen pääsee hiukan syvemmälle sisään, vaikkei olisikaan pelannut alkuperäistä peliä. Tarina jatkaa tosin emopelin ja sen ladattavien lisäosien hengessä ollen sangen monimuotoinen ja -tulkintainen; paikoin hiukan sekavakin. Monet tapahtumat jäävät hämärän peittoon, eikä selviä vastauksia kerrota. Alkuperäisen pelin tapaan hahmojen kasvoanimaatiot ovat hiukan tönkköjä ja luonnottomia.

Déjà vu

Pelin tapahtumat sijoittuvat kolmelle eri alueelle, joista jokainen on suhteellisen avoin. Americana- ja pulp-elokuvien hengessä tapahtumapaikkoina toimivat maantien varrella olevan motellin ympäristö, observatorio sekä drive-in-leffateatteri. Tapahtumapaikkoja kierrätetään koko pelin ajan, mikä on melko mielenkiintoinen ratkaisu. Kun parin tunnin pelaamisen jälkeen luulee läpäisevänsä pelin, tapahtumat hyppäävätkin takaisin alkuun ja tarina saa täysin uuden käänteen. Ratkaisu jakaa varmasti mielipiteitä, ja sillä on myös varjopuolensa. Vaikka loppupelistä onkin yritetty vähentää edestakaisin juoksemista ja samojen tapahtumien toistoa, tapahtumapaikat pysyvät samoina ja pientä toistavuutta ilmenee väkisinkin.

American Nightmare on jonkin verran alkuperäistä peliä toimintapainotteisempi, mikä näkyy etenkin asevalikoimassa. Mukana on valtava määrä uusia aseita aina naulapyssystä rynnäkkökivääriin ja varsijouseen asti. Taskulamppu on kuitenkin edelleen Waken tärkein työväline, sillä viholliset täytyy sokaista valolla ennen kuin luodit tehoavat niihin. Myös vihollisvalikoima on kasvanut emopelistä, ja vastaan tulee esimerkiksi vihollisia, jotka jakautuvat kahtia valonsäteiden voimasta. Pelaajan täytyykin olla tarkkana isoissa taisteluissa.

Ulkoasultaan peli näyttää edelleen huikean hienolta etenkin valaistuksen osalta, mutta pelimoottori ei ehkä pääse aivan oikeuksiinsa aavikkomaisemissa. Sen sijaan kontrollien osalta American Nightmare tuntuu hiukan hiotummalta kuin emopeli.

Selviytymistaistelua

Yksinpelikampanjan lisäksi mukana on uusi Fight Till Dawn -pelimuoto, jossa koitetaan selviytyä aamuun asti taistellen jatkuvia vihollislaumoja vastaan. Yksi erä kestää kymmenen minuutin verran, ja loppua kohden vastaan tulee jo melkoinen määrä vihollisia. Väistämällä hyökkäyksiä tai lahtaamalla vihollisia nopeasti peräjälkeen saa kasvatettua pistekerrointa, joka häviää osumaa ottamalla. Pisteistä voi tietenkin kilpailla leaderboardeilla, ja mukana on viisi erilaista kenttää parilla vaikeusasteella. Kentistä löytyy myös runsaasti erilaisia aseita ja panoksia sekä muutama turvapaikka. Nämä tosin häviävät yhden käytön jälkeen, joten pelaajan täytyy miettiä missä vaiheessa turvautuu apuvälineisiin. Pelimuoto on hyvin toteutettu ja melkoisen koukuttava, sillä kymmenen minuutin erä on juuri sopivan mittainen annos selviytymistaistelua.

Kampanja ei ole järin pitkä, vaan kestää vain noin neljä viisi tuntia. Uudelleenpeluuarvoa löytyy kuitenkin jonkin verran, sillä osa käsikirjoitussivuista on piilotettu melko hyvin, ja niiden avulla voi avata uusia aseita Fight Till Dawniin. Pelimaailmasta löytyy myös radioita ja televisioita, joista voi kuunnella ja katsella tarinaa avaavia pätkiä. Hintaansa nähden pelattavaa on kuitenkin suhteellisen runsaasti ja sisältöä löytyy paljon.

Alan Wake’s American Nightmare on mielenkiintoinen kokeilu. Hiukan sekavasta juonestaan ja kyseenalaisesta ympäristöjen kierrätyksestä huolimatta kyseessä on laadukas peli, josta löytyy sisältöä sopivasti 1200 Microsoft-pisteen eli noin 15 euron hintaan nähden. Alan Waken ystäville American Nightmare on pakkohankinta, mutta myös muiden toimintapelien ystävien kannattaa ehdottomasti kokeilla ainakin pelin demoversiota.