Uuden sukupolven konsolit näkevät jo toisen Assassin’s Creed -sarjan pelin vain vuosi edellisen julkaisusta. Edeltävä osa, Black Flag, jatkoi suosittua merenkäyntiteemaa, ja onnistuikin siinä erittäin hyvin tehden vanhan hyvän ajan merisodankäynnistä viihdyttävää pelaamista.
Assassin’s Creed: Unity on rakennettu täysin uudella moottorilla, mikä näkyy pelissä selkeästi. Yksityiskohdat, piirtoetäisyys sekä kasvomallinnus ja animointi ovat ensiluokkaista tasoa. Pelimoottori kuitenkin yskii paikka paikoin, ja tätä Ubisoft on yrittänyt korjata lukuisilla päivityksillä. Pelialueen koko on niin laaja ja kadut ovat niin täynnä ihmisiä, ettei moottorin pieni yskähtely ole mikään ihme.
Squash ’em bugs!
Pelimoottorista, bugeista, puuttuvista grafiikoista, paikalleen jäävistä aseista, leijuvista asioista sekä maasta nousevista ihmisistä on Assassin’s Creed: Unity tehty. Julkaisupäivästä lähtien peli on sisältänyt niin käsittämättömän määrän ohjelmallisia virheitä, että Ubisoft halusi hyvittää sen pelin ostaneille tarjoamalla ilmaista sisältöä sekä kausikortin omistajille vielä ilmaisen Ubisoft-pelinimikkeen. Tämä on erittäin hyvää palvelua julkaisijalta, sillä pelisarja on tunnettu laadukkuudestaan.
Silti ei voi kuin ihmetellä miten keskeneräisenä nykypelit julkaistaan. Pelimoottoria ei testata kunnolla, beta-testaus tehdään liian pienellä porukalla, aikataulu on liian tiukka. Tästä kärsitään jälkikäteen sitten pr-puolella. Huolimatta siitä, että pelissä on hurja määrä bugeja, ne eivät kuitenkaan ole estäneet pelaamista. Pelistä on ehkä tullut jollain tavalla hauskempi.
Moottorin puolella tehdyt päätökset pelimekaniikan suhteen on toteutettu kehnosti. Pelin päähahmo Arno osaa kiivetä niin kuin ennenkin, se ei liene yllätys. Ninjailua on kuitenkin muokattu niin, että aiemmista pelisarjoista poiketen A-nappi pohjassa kiivetään ylös kun B-nappi pohjassa tullaan alaspäin. Lisäksi suojautumiselle on nyt oma nappinsa.
Kiipeäminen on hankalaa. Tuntuu, että Arnolla ei ole tarttumapintaa lähellekään niin hyvin, kuin mitä aiemmin. Ylöspäin tuntuu pääsevän, mutta sen eteen on tehtävä todella paljon töitä. Parkour-meiningistä menee ilo pelihahmon joutuesa kiertämään tornia ympäri etsiäkseen tarttumapintaa. Peli ei myöskään kerro, ettei ylöspäin pääse, vaan pelihahmo on jumissa, eikä nappien painaminen tee mitään. Pelialue tuntuu muutenkin olevan täytetty Arnon kulkemisen estävillä asioilla, sillä päähahmo jää jumiin ihan joka paikkaan.
Pelisarjaan tottuneille nappien toiminnan muuttaminen tuo lisää päänvaivaa. Kiipeäminen ylös ja alas toimii, kunhan siihen tottuu, mutta nopeaa toimintaa vaativissa kohtauksissa vanhoja pelisarjoja pelanneet painelevat vääriä nappeja kun lihasmuisti kertoo aivan toista. Myös taistelujärjestelmää on muuttettu haastavammaksi, mikä on hyvä asia, mutta kamerakulma on yleensä sellainen, että turpaan tulee, kun kaikkea ei näe millään. Eikä indikaattoreita ympärillä olevista vihollisista ole lainkaan.
What should i do next?
Pariisi toimii pelialueena hienosti, ja tuntuu, että siellä kävelee oikeasti. Alue on täynnä tehtäviä, joita voi aikansa kuluksi tehdä, ja moneen niistä tuntuukin aikaansa kuluttavan. Tehtäviä on monenlaisia aina kiusaajien mukiloinnista pelastustehtäviin. Lisäksi pelin tarjoama yhteistyötila tarjoaa tehtävää neljälle pelaajalle samaan aikaan. Yhteistyötilan tehtävät menevät läpi, kunhan kommunikaatio on kohdallaan, mutta tuntuu että satunnaispelaajat juoksevat alueelle ja tappavat kaikki sen enempää tehtäviä suunnitelematta. Kaveriporukalla toimii erittäin hienosti.
Äänimaailma on ihan mukiinmenevä, tuntuu että 7.1-äänijärjestelmä miksaisi äänet oikein, joten ainakin immersio paikallaolosta on onnistunut.
Peli sijoittuu vallankumouksen alla olevaan Ranskaan. Päähahmo Arno Dorian on juuri menettänyt perheensä ja on nyt kostoretkellä. Tähän mylläkkään kun heitetään kahden eri salaseuran sekoittava juonikuvio, on luvassa melko mystistä menoa. Onneksi mukaan saa suomenkielisen tekstityksen.
Juoni on kuitenkin koko pelin sisällä kulkeva pakollinen asia, eikä siihen kiinnitä juuri suurta huomiota. Peli sisältää niin älyttömästi tekemistä, että maailmaan tuntuu hukkuvan. Tähän soppaan kun lisätään vielä pelin oma ohjelma iOS sekä Android-laitteille, saadaan entistä enemmän tekemistä. Edellä mainituilla ohjelmilla kerätään peliin valuuttaa sekä tehdään erikoistehtäviä. Valuutalla voi sitten kehittää pelin päähahmoa ostamalla uusia varusteita.
Varustuksen päivittäminen onkin yksi hieno lisä peliin. Aiemmissa osissa hahmoa on voinut kehittää, mutta ei näin laajalla kaavalla. Käytännössä joka osan Arnon haarniskasta voi päivittää jollain tavalla. Tämän lisäksi kokemuspisteillä laajennetaan salamurhaamiseen tarvittavia taitoja.
Shut up and take my money?
Uusin Ubisoftin lapsonen syntyi keskosena, mutta päivityksien ansiosta alkaa olla jo pelattavaa tasoa. Arno jää silti jumiin tiettyihin paikkoihin, mutta se täytyy vain kestää. Yhteistyötila on erittäin odotettu lisä peliin, mutta samalla olisi voinut pitää pelin kilpailullisen moninpelimuodon, sillä nyt se loistaa poissaolollaan. Pariisin kaduilla on tekemistä viikoiksi, ellei kuukausiksi.
Pelissä oleviin bugeihin kannattaa varautua. Ne ovat pääosin hauskoja, mutta puoliksi maahan juuttuneena on ikävä jatkaa peliä. Ja pelin todella pitkät lataustauot pitävät huolen, ettei turhan usein kyseisiä bugeja toivoisi näkevän.
Tästä huolimatta peli on viihdyttävä ja siinä on paljon sisältöä. Toivotaan, että pelin seuraava osa olisi laadullisesti sillä tasolla, kuin mitä Assassin’s Creed: Unityltä odotettiin.