Pitkän linjan käännöstyöläinen ja Brothers in Arms -pelisarjalla pohjaa luonut Gearbox Software kuvainnollisesti räjäytti pankin vuonna 2009 kehittämällä ensimmäisen persoonan loottausräiskinnän, Borderlandsin. Peli sai hurjaa suosiota niin kriitikoiden kuin pelaajien suunnalta, se oli vain niin loistava paketti ja kaiken päälle erittäin addiktoiva. Sitten Gearbox paikkasi surullisen kuuluisan Duke Nukem Foreverin kasaan, ja tämän jälkeen oli aika palata Pandoraan etsimään taas sitä kirotun holvia.
Borderlands 2 luottaa tuttuun kaavaan eikä lähde tekemään suuria muutoksia. Miksi korjata jotain, joka ei ole rikki, vai mitä? Sen sijaan työpöydällä on ollut pelikonseptin hiominen, ja tavoitteet pelille ovatkin sanat enemmän ja paremmin. Ensimmäinen uudistus, joka nousee esille heti alusta alkaen, on persoonallisuus ja peliin liitetty juoni. Kyllä, peli sisältää tällä kertaa ihan aikuisten oikeasti kunnollisen juonen, jossa on yllättävän paljon syvyyttä ja dramatiikkaa. Hatunnoston arvoinen suoritus löytyy pelin pääpahiksen kengistä, joissa on pitkästä aikaa sellainen hahmo, jota rakastaa vihata. Handsome Jackina tunnettu paskiainen härnää kuumana linjana toimivan ECHO-systeemin kautta pelaajaa koko matkan ensimmäisestä kyläpahasesta tämän etuovelle asti. Mikään ei olisi nautinnollisempaa kuin hiljentää Jack lopullisesti saunan takana. Myös ensimmäisen pelin hahmot ovat isossa roolissa pelin edetessä. Täytyy silti ihmetellä, mikä idea oli muuttaa ensimmäisen pelin vajaan kymmenen minuutin claptrap-tutoriaali yli tunnin kestäväksi ja hermoja raastavaksi kidutukseksi, vähemmälläkin olisi näppäimet oppinut.
Asekohtaiset taitotasot on heivattu mäkeen ja ensimmäisestä pelistä tuttuja haasteita suorittamalla kerätään Bad Ass -tasoja, joilla avataan pieniä bonuksia esimerkiksi aseiden tehoihin ja suojien kapasiteetteihin. Yhdellä tokenilla ei hurjia bonuksia saada, mutta keräämällä useita bonuksia ja useammalta hahmolta yhteissumma alkaa olla aika huikea ja kaikki kerätyt bonukset ovat jokaisen luodun hahmon käytettävissä. Bonukset saa myös päältä, mikä on hyvä ratkaisu, jos haluaa enemmän haastetta uusia hahmoja pelatessa. Kustomointitavaroita on ripoteltu pitkin Pandoraa, ja niillä saa muutettua hahmon ulkonäköä. Harmittavasti vaihdettavia osia ovat vain pää ja trikoot, joten mitään monipuolisempaa muokkausmahdollisuutta ei löydy.
Klikkauksella suuremmat kuvat
We need guns, lots of guns
Aseita on paljon. Lisäksi asevalmistajia on useampia, ja näillä jokaisella on oma erikoisuus minkälaisia aseita se tuottaa. Esimerkiksi bandit-valmistajan aseet näyttävät jesarilla yhteen paketoiduilta ja nimet sisältävät enemmän kirjoitusvirheitä kuin tämä teksti ennen oikolukua. Ensimmäisen osan elementaalibonusten lisäksi tuodaan uusi elementaali: Slag, joka nostaa aseiden tekemää vahinkoa, mikäli viholliseen tartuttaa Slag-efektin. Harmittavasti ensimmäisen osan elementaaliartifaktit on poistettu taidoista. Taitopuu kärsii vieläkin samasta ongelmasta kuin ensimmäinen osa: suurin osa taidoista on passiiveja eivätkä useimmiten tuo mitään näkyvää eroa, taitopuusta löytyykin ihan liikaa numeraalisia passiivitaitoja.
Vihollisia on lisätty huikea määrä ja vaikeustasoa on nostettu pykälän verran jo alusta asti. Vihollisjoukkio koostuu muun muassa erilaisista roboteista ja tutuista koiramaisista Skageista. Robotit hajoavat osittain, ja tuhoamalla tiettyjä kohtia voi disabloida esimerkiksi Ruttusen liikkumis- tai asemekanismin. Paikoilleen jumitettu itsemurharobotti ei kuulostakaan enää niin pelottavalta. Vaihtelemalla eri elementaalien välillä helpottaa menoa kummasti, kun korroosio puree haarniskoituun viholliseen sähköä tehokkaammin. Pomotaistelut aiheuttavat välillä hampaiden kiristelyä, joten niihin mentäessä kannattaa olla hyvin varautunut tasojen ja varusteiden kannalta.
Grafiikkaan ja äänimaailmaan on selvästi lähdetty panostamaan, aseissa tuntuu olevan enemmän potkua ja ääninäyttely pistää hykertelemään, kun Tiny-Tinan kaltaiset sekopäiset hahmot käyttäytyvät kuin mielipuolet. Maisemat vaihtuvat huomattavan paljon enemmän ja ovat värikkäämpiä kuin ensimmäisessä osassa. Perus tasaisen ruskean jättömaan sijaan poiketaan jäätiköllä, futuristisen oloisessa kaupungissa ja villin lännen tunnelmissa. Tekstuurit tuntuvat paikoittain latautuvan hitaasti varsinkin aluevaihtojen jälkeen.
Mulle, sulle, mulle, sulle…
Yksi ja varmaankin ainoa isompi ongelma löytyy moninpelistä. Pelin sisäinen matchmaking on tällä hetkellä lähestulkoon käyttökelvoton, ellei välttämättä halua satunnaisia pelaajia pilaamaan omaa peliään. Syy tähän on alkeellinen loottaus-systeemi, jossa kaikki tavarat ovat vapaata riistaa. Nykypäivän MMO- ja diablomaisissa peleissä on arvonta tai master looter -systeemi, mutta tästä pelistä se puuttuu, minkä vuoksi matchmakingia voisikin verrata venäläiseen rulettiin kolmella luodilla piippu osoitettuna omaan jalkaan. Peliä kannattaakin pelata vain kavereiden ja tuttujen kanssa ja sopia ryhmän sisäiset pelisäännöt niin mielipaha vähenee huomattavasti, kun superharvinainen rynnäkkökivääri ei lähdekään MaSTaHLooTaH95 -nimisen sankarin matkaan.
Borderlands 2 sisältää erittäin paljon huumoria ja viittauksia popkulttuuriin. Kaikki on vedetty hieman – tai välillä vähän enemmänkin – överiksi mutta pysyy silti rajojen sisällä. Vaikka vitsiä väännetään vähän kaikesta, pystyy peli ottamaan vakavan linjan, kun tarve vaatii. Valehtelisin, jos väittäisin, etten nauttinut täysin siemauksin noin 25 tuntia kestäneestä kampanjasta: matkaan sisältyi paljon naurua, kiroilua ja silloin tällöin vähän vakavampiakin hetkiä. Vaikka pelissä on pieniä ongelmia, eivät ne missään vaiheessa hypi silmille ja pilaa pelikokemusta.
Klikkauksella suuremmat kuvat