Call of Duty: World at War

Kirjoittanut: Livegamers

06.01.2009

Menestyksekkään nykyajan sotiin keskittyneen Call of Duty 4: Modern Warfaren jälkeen oli pienoinen pettymys, että Call of Duty 5 sijoittuisi taas videopeleissä turhankin tuttuun toiseen maailmansotaan. Pelinkehittäjäksi palaisi taas sarjan vaisuhkon kolmannen osan toteuttanut Treyarch, joten pelaajien odotukset tälle jatko-osalle eivät suoranaisesti korkeuksiin kohonneet. Kaikesta huolimatta kyseessä on varsin hyvä pelijulkaisu, joka luottaa moninpelin toteutuksessa järkevästi neljännessä osassa luotuun pohjaan. Yksinpelikampanja ei kuitenkaan saavuta edeltäjänsä tasoa.
Niitakan vuorella kiipeilemässä

Vaikka yksinpelikampanja on intensiivinen ja jopa raivokas, ei pelin tunnelma yllä edellisosan korkeuksiin. Tällä kertaa ne mieleenjäävät pelaajan leuan loksauttavat tapahtumat jäävät puuttumaan, mitkä olivat sarjan neljännen osan yksinpelin valttikortteja. Pelin taistelut on rakennuttu ylitsepursuavan tiheiksi eikä suvantovaiheita ei ole juuri lainkaan. Tämä saa pelin muistuttamaan kuin videoleikekoostetta kymmenien sotaelokuvien taistelukohtauksista. Se on toki videopeliin sopivaa, mutta mitään realismia tai uskottavuutta tältä sotimiselta ei voi odottaa. Tuttuun tapaan kaikki ennalta käsikirjoitetut tapahtumat käynnistyvät pelaajan toimien mukaan ja mukana kulkevat taistelutoverit ovat pelkkää rekvisiittaa. Eteneminen tapahtuu tiukassa putkessa, eikä kovinkaan luoviin koukkauksiin vihollisen selustaan ole tilaa. Yllätyksetöntä Call of Dutya siis.

Saving Sergeant Bauer

Vaikka toinen maailmansota on videopeleissä yksi tutuimpia tapahtumapaikkoja, tällä kertaa pelinkehittäjät ovat hakeneet hieman varianssia kaavaan amerikkalaisten taisteluista Tyynellä valtamerellä ja neuvostoliittolaisten kamppailusta itärintamalla. Silti aseet tuntuvat turhankin tutuilta, samoin tapahtumat. Pari pelin asetta erottuvat muista, etenkin liekinheitin ja kiväärien pistimet. Pistimet tuovat lähitaisteluihin sopivaa raakuutta ja japanilaisten fanaattiset lähitaistelurynnäköt jäävät pelistä elävästi mieleen. Liekinheitin taas on tämän pelin näkemyksen mukaan toisen maailmansodan vastine klassisen Doom-pelin BFG:lle: tuli putsaa vastustajan asemat turhankin tehokkaasti vaarantamatta lainkaan omia liittolaisia ja itse aseen käyttäjää. Polttoaine on myös ehtymätön, pienet tauot tosin rytmittävät tämän antipalonsammuttimen käyttämistä. Vekotin osoittautuukin alkuinnostuksen jälkeen turhan tehokkaaksi aseeksi. Sen kasvillisuutta polttava vaikutus on kuitenkin hienosti toteutettu eräissä kentissä.

Pelin juoni jää hyvin ohueksi pelkkiin irrallisiin taisteluihin keskittymisen ansiosta. Löyhää juonentynkää kannattelevat suuret ääninäyttelijät: venäläiskampanjan Gary Oldman kersanttina on ylitselyöty neuvostoliiton punaista kostoa hinkuva Äiti Venäjän vihan henkilöitymä ja amerikkalaisten osuudessa Kiefer Sutherland on sinut itsensä kanssa merijalkaväen Jack Bauerina. Vaikka nämä herrat osaavat toki asiansa, eivät pelintekijät ole kehittäneet heille kovinkaan kiinnostavaa sanottavaa. Tehtävien käskynjaot on toteutettu tyylikkäillä animaatioina ja todellisten sotavideoiden kuvakavalkaadeina, mutta itse tehtävissä etenkin Gary Oldmanin neuvostokersantin toivoisi olevan välillä hiljaakin. Ajoittain joku mukana raahattavista muissa pelitilanteissa kuolemattomista sivuhahmoista heittää draaman nimessä ennalta määrätyssä kohdassa veivinsä, mutta pelaajaan nämä dramaattisiksi tarkoitetut tilanteet eivät juuri vaikutusta tee.

Grand Warcrime Auto 5: Berlin’s Downfall

Yksinpelikampanjan teemana toistuu yllättäen ja videopeleistä poikkeavasti kiinnijääneiden vihollistaistelijoiden kohtelu. Pelin molempien taistelunäyttämöiden synkät tapahtumat ja sotarikokset molemmin puolin ovat historiallisia tosiasioita, mutta pelintekijöiden into simuloida näitä ei ole tuottanut kovinkaan hyvää lopputulosta. Pelaajan oma hahmo joutuu näet toistuvasti tukalaan tilanteeseen ja vangiksi, jossa vastustajan sotilaat ovat skriptatussa hahmon silmin kuvatussa kohtauksessa juuri kiduttamassa tai nitistämässä puolustuskyvyttömän pelihahmon. Toki vähemmän yllättävästi viime hetkellä tilanne aina kääntyy ja sankarihahmo pelastautuu.

Pelin loppupuolella kuitenkin nähdään kohtauksia, jossa asetelma onkin käänteinen ja vastustajat ovatkin pelaajan armoilla. Kohtuullisen ärsyttävästi pelintekijät eivät jätä tässä pelaajalle mitään vaihtoehtoja ja osallistuminen sotarikoksiin on tavalla tai toisella pakollista. Antautuneet ampumatta jättävä pelaaja saakin kuulla Gary Oldmanin äänellä moitteita, mikä on jo melko mauton ratkaisu pelintekijöiltä. Vaikka kyseessä onkin vain hurmehenkinen videopeli, joka yrittää väkisin välittää veristen taistelujen armotonta tunnelmaa, tässä tapauksessa pelinkehittäjä Treyarch käsittelee vakavaa aihetta huolettomasti. Viihdyttävän räiskintäpelin ja realistisen sotakuvauksen välisen rajan vetäminen ei ole helppoa ja Treyarch on eksynyt hieman väärille poluille. Mainittava on toki, että kyseiset kohtaukset kattavat peliajasta vain murto-osan.

Moninpelin tutut kuviot

Moninpeli on mekaniikaltaan lähes identtinen edellisen pelin kanssa, joten erinomaisesti toimivaa kaavaa ei ole lähdetty muuttamaan. Muutokset ovat lähinnä kosmeettisia, esimerkiksi seitsemän vastustajan nitistämisen jälkeen kentälle kutsuttavat helikopterit ovat nyt vaihtuneet laumaksi koiria ja aseistus on muutenkin toisen maailmansodan ajan mukaista. Nyt mukana ovat myös tankit, joiden käyttäminen on tehty helpoksi. Suurin ongelma tässä uusimman Call of Dutyn moninpelissä onkin tuttuus. Peli on erittäin samanlainen verrattuna edeltäjäänsä, joten CoD4-veteraanit saattavat toivoa jo vaihtelua tuttuun pelikaavaan. Kyseessä on erittäin addiktiivinen ja palkitseva moninpeli, jossa pelaajalla tuntuu aina olevan tavoite pelaamiselle avautuvien uusien aseiden, pelimuotojen, hahmon muokattavien kykyjen ja lisävarusteiden kautta. Se ei kuitenkaan ole oikeastaan mitenkään neljättä osaa parempi, joten valinta näiden välillä kannattaakin tehdä omien mieltymysten mukaan. Kumpi asetelma kiinnostaa enemmän, toinen maailmansodan vai modernin ajan taistelut?

Myös yksinpelikampanjaa pääsee pelaamaan yhteistyömuodossa kavereiden kanssa, mikä on mainio ominaisuus. Yhteistyötä voi pelata normaalisti ja kilpailuhenkisesti, jossa lasketaan pisteitä sekä käytetään erilaisia bonuksia antavia kortteja. Yksinpelin läpäisy myös avaa moninpelattavaksi puolustustaistelun zombieita vastaan, josta saa lyhytkestoista hupia pelaajien taistellessa loppumatonta epäkuolleiden armeijaa vastaan. Pelaajat linnoittautuvat ahtaaseen rakennukseen, josta zombiet tulee pitää loitolla. Zombieiden nitistämisestä saatavat pisteet toimivat valuuttana uusien aseiden ja sisäänkäyntien tilkitsemisvälineiden hankkimiselle. Jos tämä pelimuoto miellyttää, Valven Left 4 Dead on oiva valinta seuraavaksi peliksi.

Nettipelaajille

Kokonaisuutena Call of Duty: World at War on epäsuhtainen. Moninpeli on erinomainen, mutta edellisosasta jo tutulla kaavalla. Yksinpeli taas on lyhytkestoinen, puutteellinen ja juonellisesti köyhä, toki muutama kenttä ja taistelupaikka ovat onnistuneita. Pisteet ovat näistä keskiarvo, mutta pääasiallisesti moninpeliksi tämä peli kannattaa hankkia.