EA Sports UFC

Kirjoittanut: Livegamers

28.08.2014

Ultimate Fighting Championship on ollut kuvioissa jo päälle kaksikymmentä vuotta. Noihin vuosiin on mahtunut paljon verta, hikeä, kyyneleitä ja Tony Halmen luovutushäviö. Kuitenkin vasta vuonna 2009 UFC sai solmittua sopimuksen UFC-videopeleistä. Ensin tavoiteltiin Electronics Artsia, mutta EA Sports antoi tylyn viestin takaisin: ”Ette ole oikea urheilulaji, emme tule koskaan tekemään yhteistyötä kanssanne.” Loppujenlopuksi sopimus saatiin laadittua THQ -studion kanssa.
THQ julkaisi ensimmäisen UFC-pelin vuonna 2009. UFC 2009 Undisputedia toimitettiin karkeasti kaksi miljoonaa kappaletta, joten jatkoa pelille oli luvassa. THQ ehti ennen sulkeutumistaan julkaista sarjaan vielä kaksi peliä. UFC Undisputed 2010 ja UFC Undisputed 3 jatkoivat menestyksen niittämistä ensimmäisen pelin lailla, eikä tämä kasvava menestys jäänyt huomaamatta myöskään EA:n riveissä.

Aiemmin UFC -sopimuksesta kieltäytynyt EA sports alkoi työstämään EA Sports MMA -peliä, jossa pääosaa näyttelisi UFC:n silloinen kilpailija Strikeforce. Tästä raivostuneena UFC:n presidenttinä toimiva Dana White ilmoitti lehdistölle sodan alkaneen ja kertoi julkisesti, jos yksikään UFC:n painija esiintyisi EA Sportsin MMA-pelissä tai tekisi minkäänlaista yhteistyötä EA:n kanssa, tulisi lähtöpassit UFC-sarjasta välittömästi. Kuitenkin THQ:n sulkiessa ovensa EA Sports ilmoitti monivuotisen sopimuksen syntyneen UFC:n kanssa THQ:n myydessä julkaisuoikeudet Electronic Artsille.

Draaman ja sekasorron keskeltä syntyi EA Sports UFC. Onko peli mistään kotoisin? Huokuuko itse pelistä eri osapuolten katkeruus? Tappelupelit ovat allekirjoittaneelle täysin uusi aluevaltaus, joten lähdin tutkimaan tätä tekelettä märin korvin.

I can taste the blood

EA Sportsin uusi Ignite-pelimoottori loistaa tehtävässään. Areenat, painijat ja painijoiden hikipisarat näyttävät todella hyviltä. Jos vastustajalta pääsee takomaan ensimmäisessä erässä silmäkulman auki ja molemmat ovat pystyssä vielä viidennessä erässä, areenan lattia on veren ja hien peitossa. Välillä saattaa pelästyä kun oman painijan rinnuksilla on verta, mutta usein veri on peräisin vastustajan valuvasta nenästä johon hellästi törmäsit hetki sitten.

Jos pelaaja pääsee päättämään ottelunsa vastustajan tyrmäyksellä tulee ruutuun hidaste iskusta joka päätti ottelun ja pisti vastustajan moikkaamaan nukkumattia. Hidastuksista erottuu se voima, jolla iskuja taotaan vastustajan päähän ja se reaktio, kun isku saavuttaa määränpäänsä; hiki- ja veripisarat lentävät vastustajan naamalta ja silmien sulkeutuessa vastustaja paiskautuu maahan.

Vaikka käytössä on uuden sukupolven konsoli ja uusi Ignite-pelimoottori, peli kärsii silti nykimisestä. Valikko vastaa ohjaimen komentoihin viiveellä ja ottelijoiden sisäänastelua katsellessa nykimistä huomaa aina samassa kohdassa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään game breaker, sillä pelattavuus on sulavaa kuin jäämäkeä laskeminen eikä nykimisestä ole tietoakaan.

Tule sellaisena kuin olet

EA Sports UFC ei ole pelimuodoilla pilattu teos. Moodeja on nimittäin tasan kaksi. Uramoodi, jossa luot oman taistelijasi ja hakkaat tiesi hall of fameen ja pelaa nyt -muoto, jossa pelaaja pääsee tappelemaan lempipainoluokkansa painijan kanssa haluamaansa vastustajaa vastaan.

Uramoodi alkaa pelaajan luomisella. Valitse nimi ja synnyinkaupunki, jonka jälkeen päästään kriittisiin päätöksiin. Haluatko painijasi olevan 157-senttinen tuuliviiri vai 2,5-metrinen järkäle? Pituuden ja painon maksimi- ja minimiasetus mukautuu taistelusarjan mukaan. Feather Weight vai Heavy Weight? Vai siltä väliltä? Painoluokalla on oikeasti väliä. Kevyemmissä luokissa liikkeet ovat terävämpiä ja painijat ketterämpiä, joten odotettavissa on paljon luovutusliikkeitä ja areenan seiniltä hyppimistä. Raskaimmassa luokassa yli kaksimetristen taisto ja iskut ovat hitaita, mutta voimakkaita, joten ottelun päättäminen tyrmäykseen ei ole mikään yllätys.


Hahmon ulkonäköä luodessa pelaaja saattaa törmätä ongelmaan. Omasta taistelijasta ei oikeastaan saa sen näköistä kuin haluaisi. Erilaisia naama- ja kehovaihtoehtoja on, mutta kaikki näyttävät geneerisiltä painijoilta kukkakaalikorviensa kanssa. Vaikka painijansa iän voi asettaa alimmiltaan kahdeksaantoista, ei tuohon ikään sopivaa naamavaihtoehtoa ole. Loppujenlopuksi päädyt tekemään 18 -vuotiaan lihaskimpun, joka näyttää ainakin nelikymppiseltä.

Are you ready to fight?

Kun oma ultimaattinen taistelija on luotu, pelaaja ottaa osaa tosi-tv-ohjelmaan nimeltä Ultimate Fighter, jossa eri taistelulajien aloittelijat ottavat mittaa toisistaan ja voittajalle on luvassa UFC-sopimus. Aloittelijat jaetaan kahden UFC-painijan tiimiin ja taistelu voi alkaa. Punaisen ja sinisen tiimin taistelijat ottavat joka kierroksella mittaa toisistaan kehässä. Häviäjä lähtee kotiin, voittaja jatkaa. Jos pelaaja kuitenkin onnistuu häviämään ennen kuin UFC-sopimus on saavutettu, peli ehdottaa heti uusintaottelua, jottei tarvitse aloittaa alusta.

Kun UFC-soppari on kädessä ja haluaisit ottaa uusintaottelun sammuttuasi ensimmäisen erän ensimmäisellä minuutilla, sitä peli ei salli, joka on toisaalta hyvä ja toisaalta huono asia. Rematch-vaihtoehdon poissaolo poistaa kepulikonstein saavutetun voitto/häviö-tilaston, mutta kun olet hakannut seitsemän vastustajaa areenan lattiaan, jotta pääset haastamaan mestaruusvyön hallussapitäjän ja häviät tyhmään virheeseen, olisi rematch toivottu vaihtoehto.

Uramoodi kuitenkin alkaa nopeasti toistaa itseään. Otteluiden jälkeen ruutuun pomppaa oikeiden UFC-taistelijoiden tsemppaavia videoviestejä: ”Good fight, see you around!” Videoviestit ovat mukava lisä, mutta kun alla on rapeat kaksikymmentä ottelua, alkavat samat videoviestit tuntua kiusallisilta. Onneksi nämä herrat löysivät tiensä UFC:n pariin, eivätkä esimerkiksi teatterikouluun.

Jokaisesta ottelusta pelaaja ansaitsee tuhlattavakseen kehityspisteitä. Kehityspisteet voi käyttää oman painijansa eri osa-alueiden kehitykseen tai uusiin liikkeisiin. Kehityspisteitä saa myös treenaamalla. Treenausmahdollisuus on jokaisen ottelun välissä, jossa treenataan kolmea osa-aluetta/treeni. Onneksi peli antaa mahdollisuuden skipata treenit, sillä treenaus alkaa toistaa itseään todella nopeasti.

Uran edetessä pelaajan painija saa käytettäväkseen perkit. Ei, käytettävissä ei ole Scavengeria tai Last Standia. Perkit antavat etuja pelaajalle. Pelaaja voi valita käyttöönsä edun, joka antaa painijalle lisävoimaa lyönteihin tai vastaavan, joka vähentää vastustajan staminaa kun ollaan sylikkäin.

Myös faneja kertyy jokaisen ottelun jälkeen. Fanit avaavat pelaajan käytettäväksi uusia sponsoreita. Sponsoreita voi olla käytössä yhtäaikaa seitsemän. Sponsoreilla on pelin kannalta todella vähän, jos ollenkaan virkaa. Sponsoreiden avulla pelaaja saa taistelijansa ylle uudet hienot shortsit ja rahoittajan nimen persuksiin.

Sormi… sormet suussa

Treenatessa eri osa-alueita uramoodissa tappelu tuntuu helpolta, kun ruudun oikeaan laitaan ilmestyy näppäinyhdistelmä jota painamalla saat lyötyä vastustajaa alakoukulla. Kun päästään itse otteluun, on todella vaikea muistaa mikä nappi tekee mitäkin. Näppäinyhdistelmiä on kertakaikkiaan liian monta normaalin ihmisen muistettavaksi. Puhumattakaan siitä, ollaanko seisomassa, sylikkäin pystyssä vai halaillaanko matolla, jolloin näppäinyhdistelmät tekevätkin jotain ihan muuta mitä muistit. Pitkälle tosin pääsee jo peruslyöntien ja -potkujen osaamisella. Myös suojaus on todella tärkeä osa ottelua: jos pelaaja ei muista suojata, vastustaja kyllä iskee takaisin ennemmin tai myöhemmin vaikeustasosta riippuen.

Autopelitermein vaurionmallinnus on joissain osin ontuvaa. Keskikehoon kohdistuvat iskut tuntuvat menettävän vaikutuksensa hetken hengittelyn jälkeen. Jos pelaaja kuitenkin jaksaa tarpeeksi kauan potkia vastustajaa kylkiluille alkaa vastustaja pidellä kylkeään tai vaihtoehtoisesti ontua, jos iskut kohdistuvat jalkoihin. Loppujenlopuksi ottelut voittaa vastustajaansa mukautumalla. Jos vastustaja on kova painija ja voittaa ottelunsa yleensä luovutuksella, pitää ottelu pyrkiä pitämään ylhäällä.

Loppusanat

Kaiken kaikkiaan EA Sports UFC on UFC-sarjaa seuraavalle varmasti kattava peli. Uramoodi tarjoaa paljon pelattavaa ennen oman painijan eläköitymistä, mutta valitettavasti monipuolinen sisältö on jäänyt leikepöydälle. Uramoodi alkaa toistaa itseään todella nopeasti. EA Sportsin uusi Ignite-pelimoottori tuo pelin henkiin ja varmasti vie pystin parhaimman graafisen ilmeen tappelupelinä.

EA Sports UFC tarjoaa viihdettä isollekkin kaveriporukalle lauantai-illan illanistujaisiin. Nähtäväksi jää, kuinka EA aikoo tätä pelisarjaa parantaa…