Enemy Territory: Quake Wars

Kirjoittanut: Livegamers

01.07.2008

Enemy Territory Quake Wars on eräänlainen risteymä jo vuonna 2003 PC:llä ilmestyneen ilmaisen nettiräiskintä Wolfenstein: Enemy Territoryn ja Quake 4:n välillä. PC:llä jo viime vuoden puolella julkaistu peli vie tavoite- ja tiimipohjaisen nettiräiskinnän tulevaisuuteen, jossa Maa joutuu Quakeista tuttujen Stroggien hyökkäyksen kohteeksi ja Maan GDF-erikoisjoukot yrittävät estää hyökkäyksen.
Tiimityöllä voittoon

Kyseessä on edelleen tiimipohjainen nettiräiskintäpeli ja kuten ensimmäisessä Enemy Territoryssä, myös Quake Warsissa pelaajien täytyy perinteisen räiskinnän lisäksi suorittaa erilaisia tehtäviä auttaakseen joukkueensa voittoon ja edetäkseen taistelukentällä. Molemmilta puolilta löytyy viisi hahmoluokkaa, jotka vaihtelevat hiukan varustukseltaan puolesta riippuen. Tärkeimmät esineet, aseet ja erikoiskyvyt vastaavat kuitenkin suurin piirtein toisiaan. Tehtävien suorittaminen onnistuu yleensä vain yhdeltä hahmoluokalta. Räjäyttäminen onnistuu vain perussoltulla, rakentaminen sekä pommien purkaminen engineeriltä ja hakkerointi vakoojalta. Usein yhdessä kentässä on noin kolmesta neljään tavoitetta, jotka toisen joukkueen täytyy suorittaa ennen aikarajan loppumista tai muuten puolustajat voittavat.

Taistelukentillä on myös useita ajoneuvoja ja lentohärveleitä aina Stroggien isosta mechasta GDF:n ketterään mönkijään asti. Ajoneuvoissa vaihtelua eri puolien välillä löytyy enemmänkin. Muuten pelin asevalikoimassa ei ole mitään ihmeellistä, vaan kaikki on nähty jo moneen kertaan aikaisemmissa scifi-räiskinnöissä.

Graafisesti peli näyttää jo hiukan vanhentuneelta. Ulkoasu on pelkistettyä eikä efekteillä juurikaan kikkailla, mikä saa pelin paikoin näyttämään jopa edellisen sukupolven tasoiselta. Suurimmissa taisteluissa pelin ruudunpäivitys myös tökkii häiritsevästi, mikä kertoo laiskasta käännöstyöstä. Äänipuolellakaan peli ei onnistu vakuuttamaan. Aseiden äänet ovat säälittäviä tussahduksia ja muutkin ääniefektit suorastaan tylsiä.

Laiskasta käännöstyöstä kertoo myös pelaajamäärän lasku – PC:n 32 pelaajan maksimimäärä on valitettavasti tiputettu 16 pelaajaan. Tästä huolimatta pelin 12 kenttää ovat todella laajoja, ja vaikka taistelu keskittyykin usein yhteen tai kahteen paikkaan, löytyy kartoista useita kiertoreittejä ja mahdollisuuksia hiiviskellä vastustajan selkään.

Kenttäsuunnittelu on tasoltaan vaihtelevaa. Usein tehtävien suorituspaikat on piilotettu jonkin hankalasti löydettävän sokkelon sisälle, jonne on vain yksi reitti. Tilannetta ei ainakaan auta yhtään se, että ruudulla näkyvä HUD on todella sekava eivätkä tehtävät erotu kunnolla edes kartalta. Tämän seurauksena pelin opettelukynnys nousee turhankin korkealle ja aloittelijat lähinnä hortoilevat satunnaisesti ympäri kenttää yrittäen keksiä, mitä tehdä. Sekavuudestaan huolimatta tavoitepohjainen räiskintä toimii erittäin mainiosti, mikäli homma pysyy kasassa ja tiimi yhdessä. Yksin ryntäileminen ei kannata, vaan tiimitovereiden luona täytyy pysyä säilyäkseen hengissä.

Kontrollit vaativat aluksi hiukan opettelua, mutta toimivat sen jälkeen melko hyvin. Ainoastaan ajoneuvojen ohjastaminen tuottaa tuskaa. Etenkin helikopteria on hyvin vaikea saada tottelemaan pelaajan käskyjä kunnolla, mutta myös ajokkien outo vasemman tatin ohjaussysteemi tuottaa harmaita hiuksia tilanteessa jos toisessakin.

Botteja, botteja, lisää botteja

Konsoliversioon on lisätty ”yksinpelikampanja”, joka tarkoittaa käytännössä vain muutamaa peräkkäistä ottelua tietokoneen ohjaamien bottien kanssa. Minkäänlaista juonta pelissä ei ole, jos ei oteta huomioon muutaman kymmenen sekunnin mittaista alkuvideota, joka pohjustaa tilanteen. Botit ovat kuitenkin yllättävän ihmismäisiä ja älykkäitä, sillä niitä vastaan pelaa välillä jopa ihan mielellään – varsinkin kun niillä voi täyttää nettipelissä tyhjäksi jääneitä pelaajapaikkoja. Botteihin törmääkin nettipuolella todella usein, koska pelaajia on hyvin vähän, vaikka pelin julkaisusta ei olekaan kulunut kuin pari viikkoa. Jopa viikonloppuisin serverit ammottavat tyhjyyttään.

Pelaajapula onkin yksi ETQW:n pahimmista ongelmista. Vaikka pelissä onkin potentiaalia, jää se valitettavasti käyttämättä, sillä kunnon matseja ei saa aikaiseksi kuin erittäin harvoin. Tämä on harmi, sillä hyvässä seurassa peli on ihan mukavaa viihdettä ja nettipuolella tekniikka toimii melko hyvin. Mukana on toimiva party-systeemi, ja peliseuran etsiminen käy melko nopeasti. Peli pitää myös kattavia tilastoja nettipeleistä ja niitä voi tutkailla myös pelin nettisivujen kautta Halo 3:n tyyliin.

Jos kotoa löytyy ajan tasalla oleva PC, kannattaa peli ehdottomasti ostaa sille. Muussa tapauksessa Quake Warsia voi suositella varauksella nettiräiskintöjen veteraaneille, jotka kaipaavat uusia haasteita eivätkä säikähdä bottivastustajia nettipelissäkään. Aloittelijat – kiertäkää tämä peli kaukaa!