Jos etsit internetistä, mitä sana ”hype” tarkoittaa, et voi olla löytämättä mainintaa pelistä Fable tai sen suunnittelijasta Peter Molyneux’stä. Ennakko-odotusten luomisessa Molyneux’tä voi vertailla taitavimpien poliitikkojen kanssa, sillä Fable 2 ei ole mikään tavallinen peli. Pelaajalle luvataan täysin realistinen maailma elävine ihmisineen. Valintojen ja ajan kulumisen sanotaan muokkaavan pelimaailmaa pienintä yksityiskohtaa myöten. Fable 2:n väitetään olevan jotain täysin ennen näkemätöntä jotain, mikä mullistaa roolipelit iäksi. Tällainen ennakkohehkutus saa pienet peliarvostelijat ja muut lapsoset polvistumaan pelien alttarille ja huutamaan hoosiannaa. Messias Fable 2 on tulossa…
Sarkasmiyliannostuksen jälkeen joudumme kuitenkin palaamaan todellisuuteen. Fable 2 on peli muiden joukossa. Se on jopa hyvä peli, mutta pelin ympärillä liikkuneen hypen uskominen petaa varman pettymyksen. Ryhdytäänpä purkamaan aivopesua ja katsotaan, mikä yksinkertaisesti Sankariksi nimetty mies tai nainen on miehiään… tai naisiaan.
And so our story begins.
Fable 2:n maailma herää eloon satukirjamaisella visuaalisella tyylillä. Edellisen Fablen tapahtumista on vierähtänyt muutama sataa vuotta, ja Albionin maailma on kehittynyt edukseen. Uudessa varhaisrenesanssin Albionissa tunnelma on ilahduttavan synkkä unohtamatta kuitenkaan huumoria. Inspiraation lähteinä paistavat kirkkaasti Charles Dickensin ja Tim Burtonin teokset.
Fablen alun tunnelma on kuin suoraan Pienestä tulitikkutytöstä, kun pienet, orvot sisarukset yrittävät selvitä Bowerstonen kaupungin kujilla. Kuten H. C. Andersenin tarinassa, pelihahmon lämmittellessä toivoa paremmasta elämästä kohtalo ottaa traagisen käänteen, joka käynnistää mullistuksen päähenkilön elämässä. Juoni ei ole monimutkainen, ja motiivit pyörivätkin klassisen menetyksen tuskan ja siitä kumpuavan koston ympärillä. Yksinkertaisuudesta huolimatta tarina vetää hienosti mukaansa alusta lähtien. Juonen suurin vahvuus on pelaajan valintojen haastaminen. Valinnoilla on seurauksia, ja pelaajan pitää päättää, minkälaista roolia hän haluaa ottaa. Kuten oikeassa elämässä, parempi elämä on aina äärimmäinen tavoite: pahalla vaiko hyvällä lähestymistapa jää pelaajan harteille.
Albion ei ole valtavan suuri maailma, ja ensimmäistä osaa pelanneet törmäävät moniin tuttuihin paikkoihin. Putkimaisuus ei haittaa, sillä leveyttä riittää sopivasti eikä eteneminen tunnu liian lineaarisilta. Juonen edetessä vastaan tulee useasti pullokaulakohtia. Tällöin tarkoituksena on suorittaa erilaisia tehtäviä ja saavuttaa tarpeeksi kuuluisuutta, jotta tie eteenpäin aukeaisi. Haasteita ja tilaisuuksia avautuu tiuhaan tahtiin, ja kunhan kansakunnan huomiota kerää tarpeeksi, voi itse päättää, mitkä tehtävästi haluaa suorittaa.
Sankari vai roisto vai jotain siltä väliltä
Hahmoeditorit ja muut yleiset roolipelaamisen ylellisyydet on edelleen jätetty pois. Alussa päätetään ainoastaan oman hahmon sukupuoli, jonka jälkeen peli pyörähtää välittömästi käyntiin. Fablen kantava teema näkyy pelaajan mahdollisuutena vaikuttaa suoraan valinnoillaan maailman muotoutumiseen ja tuleviin tapahtumiin. Ajassa harppaillaan muutaman kerran kunnolla, joten valintojen seurauksista ei voi erehtyä. Moraalivalinnat jäävät luonteeltaan kuitenkin varsin yksinkertaisiksi ja kaksijakoisiksi. Hahmo voi esimerkiksi auttaa joko poliisia tai konnaa. Tulevaisuudessa pelaajan valitsema osapuoli on vahvoilla. Valintoja pääsee varsinkin alussa tekemään runsaasti, joten pelaaja saa nopeasti käsityksen siitä, kuinka maailma toimii. Teot vaikuttavat tietysti myös siihen, miten pelimaailman asukit suhtautuvat pelaajaan. Pelihahmon persoonallisuutta kuvaavat kolme valikoissa näkyvää akselia, joista ensimmäinen mittaa moraalia, toinen ulkonäköä ja viimeinen korruptiota.
Persoonallisuus näkyy välittömästi ulkonäössä. Jos aikoo remuta Albionissa miten sattuu, on parasta varautua punaisena kiiluviin silmiin ja otsasta puskeviin sarviin. Tietysti ulkomuotoon vaikuttaa myös se, miten valitsee vaatteensa ja ruokavalionsa. Piiraista ja porsaankyljyksistä palautuu nopeasti ja halvasti energiaa, mutta liika popsiminen näkyy nopeasti pömppövatsana. Korruptio ja ahneus puolestaan manifestoituvat riippuen siitä, miten pyörittää varallisuuttaan. Jos kiskoo omista asuntojensa vuokrista ylihintaa, kallistaa se vaakakuppia ahneuden puolelle. Pelintekijöiden kanta kasvissyömiseen on harvinaisen selvä. Tofun ja kasvien natustelusta saa plussaa ahneutta vastaan, sillä vegaani jättää samalla myös eläimet rauhaan.
Eläinystävien riemuksi pelaaja saa seikkailuun seurakseen ihmisen parhaan ystävän. Koira on hauska lisä Fablen maailmaan. Uskollinen kumppani haistaa kätkettyjä aarteita ja auttaa taisteluissa hyökkäämällä maahan iskettyjen vihollisten kimppuun. Koiralle voi opettaa uusia kykyjä ja temppuja kirjoista samaan tapaan kuin pelihahmollekin. Koiran mukana viipottaminen pitää ympäröivän maailman koko ajan elävänä ja luo mukaan positiivista lisätunnelmaa.
Ota Peter-sedän kädestä kiinni
Peter Molyneux on sanonut, että ei ole tarkoittanut Fable 2:ta pelkästään pelejä normaalisti pelaaville. Hänen toiveensa mukaan Fable 2:ta pitäisi arvostella myös sellaisen silmin, joka ei ole koskaan pelannut pelejä. Hassu lähestymistapa pelimaailmaan tuleekin vastaan pahimmin Fablen tarjoaman vaikeustason kanssa. Haastetta on uhrattu rankalla kädellä helpon lähestyttävyyden edeltä. Kädestä pidetään koko ajan tiukasti kiinni. Eksyminen on täysin mahdotonta. Perusasetuksilla ruudulla näkyy koko ajan valojuova, joka johtaa pelaajan määränpäähänsä. Normipelaajalle paapominen tulee helposti shokkina. Liika opastus nakertaa peli-iloa ja lyhentää muutenkin lyhyttä peliä tarpeettomasti. Onneksi valonavigaattorin saa valikon kautta pois haastetta pilaamasta.
Meleehyökkäysten, ampumaseiden ja taikojen näyttävät yhdistelmät tekevät taistelusta hauskaa. Taistelusta löytyy riittävästi syvyyttä, vaikka se onkin suoraviivaista. Ohjaus sujuu helposti ja etenkin ampuma-aseiden käyttö toimii monen naurun hörähdyksen arvoisesti. Hahmonkehitys jää taistelun töminän alle. Tyylikkäistä taistelutaidoista ja erilaisista taikajuomista ansaitaan kokemusta voiman, taidon, tahdon (=magia) ja yleisen kyvykkyyden sarakkeisiin. Perinteiseen malliin pisteillä voi ostaa uusia taisteluliikkeitä ja taikoja, tai parantaa ominaisuuksiaan. Taikojen arsenaaliin Lionheadin olisi kannattanut uhrata enemmän aikaa. Pisteiden karttuessa voi kaikki taiat ostaa helposti ja roolipelaamisen tunne jää laihaksi.
Lopulta vaikka Fable 2 on kaikkein helpointa kategorisoida toimintaroolipeliksi, ei sellainen laatikointi riitä kuvaamaan koko totuutta. Seikkailun lisäksi pelaajaa kannustetaan ottamaan osaa arkisempaan elämään. Kunnon supersuosittuun Sims-tyyliin pelaaja voi ostella itselleen asuntoja ja kauppoja vihanneskojuista majatalohin. Naimisiinmenoa, uuteen kotiin muuttamista ja lapsien hankkimista eivät varmasti kaikki pelaajat pidä mielekkäänä sisältönä. Siltikin Sims-leikkiminen lisää koiran tavoin maailmaan elävyyttä ja tarjoaa jotain uutta pelirintamalla.
Fablen graafinen ulkonasu saattaa joillekin vaatia totuttelemista. Omasta lähipiiristäni olen saanut kuulla että hahmot näyttävät rumilta. En menisi aivan niin pitkälle. Vaikka lapsihahmot ovatkin rujoja, kestää kokonaisuus arvostelua. Niin ääni- kuin kuvamaailmakin ovat erinomaisia ja sopivat yhteen saumattomasti. Animaatio on sulavaa ja pelaajan valitsemat elkeilyt ymmärtää hitaampikin. Elkeitä on paljon ja ne toimivat työkaluina kanssakäymisessä. Samoin kuin moraalisten valintojen kanssa, jokaiselle tekoälyn ohjastamalla hahmolla on omat suosikkinsa ja inhokkinsa. Jos siis haluaa päästä jonkun tietyn suosioon, on syytä ottaa huomioon, miten häntä lähestyy.
Ihmisten mielten muuttaminen ei vaadi suuria ponnisteluja. Vaikka vain hetki sitten syyllistynyt massamurhaan, voi muutaman minuutin positiivisilla eleillä kääntää kauhistelevien kanssaihmisten mielet puolelleen. Tämä sotii omassa mielessäni pahasti Fablen perusideaa vastaan, sillä valintojen vakavuus väljähtää kummasti, kun pelaaja tajuaa, kuinka helppoa ihmisten manipulointi on. Samat sävelet soivat myös taloudessa. Rakkaus tai pelko antaa alennusta kaupasta, joten riippuen pelaajan moraalisesta polusta voi myyjät imarrella tai kiristää myymään tuotteensa edullisesti.
Shops are now open!
Fablesta eivät tavarat ja härpäkkeet hevillä lopu kesken. Ihan Bethesdan luomusten tasolla ei olla, mutta silti kamaa riittää. Inventaario pursuaa nopeasti lahjoja, ruokatarvikkeita, vaatteita, arvoesineitä, huonekaluja, kirjoja sekä tietysti aseita. Jostain syystä haarniskat ovat unohtuneet kokonaan pois. Vaatteita ja aseita voi tuunata värjäyksillä ja parannella ominaisuuksia lisäävillä voimakivillä. Valikot eivät ihan pysy tavaranpaljouden mukana ja ovat hitaita selata. Ruuan tai oppaan käytön jälkeen peli heittää aina takaisin pelitilaan. Ärsytyskynnys ylittyy usein, mikäli tarkoituksena on käyttää useampi esine kerralla.
Aika kulkee Albionissa haipakasta pikavauhtia. Kaupat ovat auki vain päivisin ja iltaisin porukka painelee koteihinsa nukkumaan. Moraalisesti rajoittuneelta ei rahasta ole pulaa, mutta rehellisten kannattaa tehdä lisäansioita menemällä töihin hakkaamaan puita, takomaan rautaa, leikkimään baarimikkoa, metsästämään rikollisia palkkionmetsästäjänä, salamurhaamaan tai myymään ihmisiä orjuuteen vain muutamia mainitakseni.
Fable 3, 2012?
Fablen 2:een sain kulumaan monta hauskaa tuntia, mutta se ei silti onnistu nousemaan vuoden parhaimpien pelien joukkoon. Pelin tarinan pystyi peruspelillä läpäisemään vähän liian nopeasti, ja loppuratkaisu tuli eteen äkillisesti. Juuri kun tuntui, että tarinassa olisi aika laittaa uutta vaihdetta silmään, peli olikin ohi. Juonen dramaattinen päätös muutti myös kaiken jatkopelaamisen kannalta. Toki sivutehtäviä ja pelin harvinaisen mielekkäitä saavutuksia oli mukava suorittaa pääjuonen jälkeenkin, mutta jotenkin se jokin loppui lopputeksteihin.
Fablen satumaailman uudelleenpelaamisarvo riippuu paljolti pelaajan halusta nähdä, mitä olisi käynyt, jos olisi tehnyt toisin. Aikaa saa kulutettua 15 tunnin päätarinan jälkeenkin, mutta jos kiinteistöimperiumin hankkiminen tai kotileikit eivät kiinnosta, menettää Fable nopeasti viehätyksensä. Peter Molyneux’n tuotos ansaitsee silti paljon kiitosta uusien ajatusten kokeilemisesta. Ei voi väittää, että vastaavaa ”Zelda kohtaa Simsin” -peliä olisi ennen tuotu esiin. Albionin maailma tuntuu dynaamisen elävältä ja toiminnan tuokseessa aika kuluu nopeasti. Harmillisesti tarina jää turhan lyhyeksi jotta pelin maailmasta saisi kaiken irti. Fable 2 ei ole ennakko-odotustensa, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen peli.