Mass Effect

Kirjoittanut: Livegamers

26.11.2007

Ensikosketus Mass Effectiin on saatu ja vaikutelmat siitä kerrottiin Livegamersin ennakkoarviossa. Nyt perusteellisemmin peliin tutustuttua voi todeta, että Mass Effect on tosiaan ennakko-odotustensa arvoinen peli. Aivan täydellinen se ei kuitenkaan ole, mutta vahva ehdokas vuoden roolipeliksi.
Geth were built by Quarians. They rebelled.
Now they have a plan.

Erinomainen keskustelusysteemi käytiin jo läpi ennakkoarviossa, samoin myös pelin taistelujärjestelmä. Mass Effect sisältää myös planeettojen tutkimista pyörillä kulkevalla ajoneuvolla, mikä on suurimmaksi osaksi hauskaa hupia. Ajokki selvittää vaikeankin maaston hyppyrakettiensa ja kuuden vetävän pyörän avulla. Vastustajien varalle ajoneuvon aseistukseen kuuluu konekivääri ja järeä 155 millimetrin kanuuna. Ohjattavuus ei pääse aivan Halon Warthogin vaivattoman käsittelyn tasolle, mutta riittävän lähelle päästään. Myös ajokista poistuminen onnistuu pelissä vaivattomasti, jolloin vihollisten eliminointi käsiasein on mahdollista myös planeettojen pinnalla. Ajokin suojakenttä kestää paljon vahinkoa, etenkin jos pelaajan planeetalle siirtyneeseen loittoryhmään kuuluu elektroniset laitteet hallitseva pelihahmo.

Planeettojen koluaminen on tärkeää pelin sivutehtävien suorittamiseksi. Sopivissa paloissa se onkin erittäin hauskaa, mutta monissa sivutehtävissä väistämättä nähdään graafisesti turhankin tuttuja ympäristöjä ja vihollisia, esimerkiksi monet planeetat tuntuvat vaihtelevan keskenään vain väripalettinsa perusteella. Planeetoilla on hyvin harvoin elämää tai kasvillisuutta, usein vain pelkkää kuumaisemaa. Sivutehtävien avulla kuitenkin parempien varusteiden löytäminen ja hahmojen tasojen kehittäminen on helppoa. Ajokista helposti ammutut viholliset jättävät automaattisesti kerättäväksi varusteita, joiden myynti on tuottoisaa puuhaa.

Ammusvaraston ongelmat

Pelin inventaariosysteemi on kohtuullisen toimiva, missä erilaiset aseet on jaettu omiin valikkoihinsa. Kuitenkin erilaista kuularuiskua löytyy pelin edetessä niin paljon, että niistä kirjanpitäminen ei ole pelaajalle aivan helppoa. Inventaarioon mahtuu näet vain 150 esinettä, joten hyvinkin äkkiä pelaajan on muutettava löytämiään esineitä varaosiksi tai myytävä ne kauppiaille eteenpäin. Ongelmaksi äkkiä muodostuukin erilaisten aseiden arvokkuuden muistaminen: onko esimerkiksi löydetty Stinger V –pistooli kelvollinen käyttöön tai kauppatavaraksi, vai kannattaisiko se suoraan muuttaa varaosiksi? Vai olikos se Stiletto IV sittenkin parempi? Uutta tavaraa poimittaessa sen kykyarvoja ei suoraan näe, vaan pelaajan täytyy tutkia erikseen inventaariovalikkoaan.

Erilaisia aseita on mittava määrä, mutta aloitustason pistooli ei ulkoisesti juuri eroa parhaimmista kuin värityksensä puolesta. Olisikin ollut pelintekijöiltä ehkäpä järkevämpää rajoittaa rihkaman määrää ja jättää uuden aseen löytäminen merkittävämmäksi tapahtumaksi. Myös inventaarion rajoittaminen on huono valinta, tavaramanagerointi ei ole erityisen viihdyttävä osuus pelistä, mutta pakollinen. Tietyn saavutuksen jälkeen eräät ylivertaiset varusteet avautuvat käyttöön, jolloin löydettävät muut tavarat muuttuvat käytännössä melko turhaksi rihkamaksi. Silloin tavarankerääminenkin menettää tarkoituksensa, vaikkakin parempia tarvikepäivityksiä löytyykin.

The Coming of Reapers

Biowaren tyyliin Mass Effect on melko helppo peli, tosin vaikeustaso on nostettavissa. Normaaliasetuksilla automaattitähtäys on aivan liian tehokas. Suositeltavaa onkin kääntää tähtäysavustus minimiin heti pelin aluksi. Muutettavista asetuksista löytyy myös Film Grain –efekti, joka lisää kuvaan kohinaa sekä Motion Blur, mikä sumentaa nopeita liikkeitä. Liike-efektien katseleminen vielä toimii hyvin, mutta lisätty kohina näyttää melko karmaisevalta ainakin teräväpiirtotelevisiolla. Yllättävää onkin, että kyseinen ominaisuus on oletuksena kytkettynä päälle. Peli käyttää ansiokkaasti häikäisyefektejä ja valaistuksen varjoja, mikä näkyy etenkin keskusteluissa. Tosin ajoittain hahmojen hiusten aiheuttamat varjot kasvoilla värisevät kummallisesti, muttei häiritseväksi asti. Juttutuokioissa käytetään myös erinomaisesti Depth of Field eli terävyysalue-efektiä, jolloin puhuva henkilö nähdään tarkasti ja terävästi, takana olevan taustan jäädessä sumeammaksi. Pelin lukuisat graafiset ominaisuudet tekevätkin siitä hyvin elokuvamaisen kokemuksen.

Reaaliaikaisissa taisteluissa omien ja vastustajien tekoäly jättää ajoittain toivomisen varaa, mutta omia apureita ristiohjaimella komentamalla pääsee hyviin tuloksiin. Erilaiset biotekniikat käynnistetään omasta olkapäänäppäimen alta avautuvasta ympyrävalikostaan, mikä pysäyttää toiminnan ja rikkoo taistelujen rytmiä. Omat apurit voi kuitenkin asetuksista määrittää itsenäiseksi erikoiskykyjen käytön suhteen, jolloin pelaaja voi halutessaan pitää tulitaistelut kiivastempoisina ilman ylimääräistä valikoiden käyttämistä. Apurit pysyvät silloinkin taustalla ja antavat pelaajalle tilaa olla sankari, tosin eräs yksinomaan biotekniikoita käyttävä apuri laittaa sen verran tehokkaasti vastustajat kieppumaan ympäri kenttää avuttomina ettei pelaajalle pelin loppupuoliskolla jää kuin viimeistelijän tehtävä. Ylitehokasta apuria ei tietenkään ole pakko pitää mukana.

Avaruusseikkailijan valintojen vaikeus

Juonellisesti Mass Effect onnistuu hyvin. Vaikka tarinaan liittyy hyvinkin tuttuja elementtejä, sen kerronta on hyvää tasoa. Pelaaja voi sivutehtäviä selvittäessään hidastaa pelin juonen etenemistä, jolloin suuret tapahtumat kyllä odottavat pelaajan tutkimusmatkoja toisella puolen galaksia. Peli asettaa pelaajalle myös tapahtumiin suuresti vaikuttavia valintatilanteita, jotka lisäävät uudelleenpeluuarvoa. Pelaajan hahmon tovereidenkin henki voi riippua näistä tilanteista. Erilaisia loppuratkaisuja on kolme. Myös eri hahmojen käyttö ja niiden vaatima erilainen lähestymistapa taisteluihin muuttaa pelikokemusta selvästi, joten Mass Effect kestää kevyesti toisenkin läpipeluun.

Ennakkoon paljon kohua herättäneet rakastelukohtaukset ovat käytännössä hyvin pieni osa pelin romanssipuolta, eivätkä ne todellakaan tarjoa syytä pelin ikärajan nostamiselle. Huvittavaa, miten usein edelleenkin peleistä nouseva kohu liittyy niin usein ja tässäkin tapauksessa vain etäisesti seksuaaliseen kanssakäymiseen viittaavaan toimintaan. Pientä kritiikkiä on liitettävä osaan pelaajan joukkoon liittyvistä apureista: toisten taustatarina on kiinnostavampi kuin toisilla, lisäksi esimerkiksi quarian-hahmon ääninäyttelijä on äänensävyltään melkoisen ärsyttävä. Pelin kiinnostavin avaruusrotu, Turianit, ovat pelissä hyvin toteutettuja – onkin kummalista, että pelaajan joukkoon liittyy näistä se kaikkein ilmeettömin ja värittömin hahmo.

Massively Effective

Muutamia bugeja on väistämättä löytänyt tiensä myös valmiiseen tuotteeseen. Testatessa peliä hahmo saatiin jumittumaan kiinni planeetan pintaan ja kerran välinäytös käynnistyi vailla puolia siihen kuuluvista hahmoista – sen jälkeen osa hahmoista vajosi puoliksi avaruusaseman lattian läpi ja tilanne oli ladattava kauempaa. Pelissä on myös nähtävissä tekstuurien päivittymisen hitautta, missä esimerkiksi hahmojen haarniskat tarkentuvat kunnolla vasta hetken päästä latausruudun jälkeen. Joissakin keskusteluissa hahmon ääninäyttelijä tai äänen jälkikäsittelyn taso muuttui lauseiden välillä. Sivutehtävissä kierrätetään paljon samankaltaisia ympäristöjä ja vihollisia. Mitään jatkuvasti häiritsevää ominaisuutta tai peliä pysäyttävää bugia ei kuitenkaan löytynyt. Kannattaa silti tallentaa pelinsä usein, kuten tämänkaltaisissa peleissä tapana onkin.

Kokonaisuutena Mass Effect täyttää odotukset. Pelin tavarasysteemi olisi kaivannut pientä hiomista ja sivutehtävät muilla planeetoilla olisi voitu tehdä vaihtelevammiksi. Lataustauot ovat usein pitkiä. Ympäristön lukittuja säilytyskaappeja avatessa käynnistyy reaktiopeli, jossa pelaaja joutuu painamaan ohjaimen nappeja järjestyksessä. Tämä kyllästyttää etenkin pelin loppupuoliskolla pahasti. Suurissa taisteluissa ruudunpäivitys takeltelee. Pelin hyvät puolet painavat vaakakupissa kuitenkin paljon enemmän. Audiovisuaalisesti peli on upea ja tarinankerronnan toteutus korkeaa luokkaa. Pelaajaa ei aliarvioida, eikä turhia tutorialeja juuri joudu näkemään. Vaikeustasokin on pelaajan säädettävissä ja omat valinnat vaikuttavat pelin kulkuun. Myös RPG-pelin perusteiden mukaisesti pelaaja voi itse valita tiensä pelin selvittämiseen.

Jatko-osaa odotellessa onkin hyvä, että uudelleenpeluuarvoa riittää.

Lisäepisodi: Bring Down The Sky
(Lisätty 30.3.2008)

Ensimmäinen ladattava lisätehtävä Mass Effectiin on laadukasta jälkeä. 400 MSP:n (4,8 €) hintainen lataus tarjoaa noin puolentoista tunnin kestoisen seikkailun putoamiskurssilla olevan asteroidin pinnalla. Pelaajan tulee estää taivaankappaleen yhteentörmäys asutetun planeetan kanssa ja voittaa katastrofin takana olevat avaruuden terroristit. Tämä käsittää ensin tuttua ajoneuvolla tykkitornien tuhoamista ja myöhemmin jalkautumista putsaamaan sisätiloja vastustajista. Sama peruskaava pätee lähes kaikkiin Mass Effectin sivutehtäviin, onneksi kuitenkin mukana on myös hieman keskusteluhetkiä muiden hahmojen kanssa.

Vaikka lisäepisodi onkin pelin sivutehtävistä parhain, ei sen suorittaminen juuri poikkea pelillisesti alkuperäisestä sisällöstä. Jotain uutta oivallusta olisikin tähän pakettiin odottanut, nyt saatu uusi sisältö on vain tehtävä muiden joukossa, eikä se tarjoa mitään muuta uutta. Esimerkiksi Oblivionin lisäjulkaisut toivat pelimaailmaan uusia asutettavia paikkoja pelaajalle, nyt tässä on kyseessä vain yksittäinen suuremmasta juonesta irrallinen pelastusmissio. Toki suorituksesta palkitaan Achievement-saavutuksella ja valinnan mukaisella panssarilla, lisäksi kokemusta sekä renegade/paragon-pisteitä on luvassa roppakaupalla. Myös lopun välienselvittely päävastuksen kanssa on mieleenjäävä kohtaus ja kokemisen arvoinen.

Erikoisena ratkaisuna peruspelin loppuhetkillä tehdyllä tallennuksella ei pääse kiinni lisäsisältöön, sillä se vaatii yhteyden Normandy-alukselle. Komentosillan tähtikartalta vain valitaan yksinkertaisesti määränpääksi ilmestynyt uusi kohde. Käytännössä tämä voi tarkoittaa pelin jo läpäisseelle uuden hahmon luomista vain lisätehtävään pääsemistä varten. Toisaalta Mass Effect kannattaakin pelata läpi ainakin kahteen kertaan, joten episodista saa ainakin hyvän lisäperusteen uusintakierrokselle.