Ms. Splosion Man (Xbox Live Arcade)

Kirjoittanut: Livegamers

02.08.2011

Vuonna 2009 Xbox Liven kesäkampanjassa Summer of Arcadessa julkaistu indie-tasoloikka ’Splosion Man sai tänä vuonna odotetun jatko-osan, kun Ms. ’Splosion Man julkaistiin kauppapaikalla juuri tämän vuoden kesäkampanjan kynnyksellä.
Räjähtävää toimintaa

Ms. ’Splosion Man jatkaa edeltäjänsä linjalla. Omaperäisellä tyylillä ja huumorilla varustettu tasoloikka nojaa hullutteluun, yksinkertaisiin kontrolleihin ja suhteellisen korkeaan vaikeustasoon. Hyppimisen sijaan pelaajan ohjaama hahmo voi vain räjähtää ja lennättää itsensä ilmaan tuhoten samalla kentästä löytyviä esineitä. Tämä onnistuu maksimissaan kolme kertaa ennen kuin voimat ehtyvät hetkeksi. Räjähtelyhyppelyä tahditetaan erilaisilla puzzleilla, jotka vaativat usein melko tarkkaa sijoittautumista ja ajoitusta. Puzzlet ovat tällä kertaa aavistuksen monipuolisempia kuin ykkösosassa. Välillä vastaan tulee myös pomotaisteluita ja hiukan muista kentistä poikkeavia takaa-ajokohtauksia, joissa pelin omaperäinen graafinen tyyli pääsee oikeuksiinsa.

Kenttäsuunnittelu on mukavan monipuolista, mutta tasoltaan vaihtelevaa. Liian usein vastaan tulee kohtia, joista selviää vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Mukaan mahtuu myös muutamia todella ärsyttäviä, liian vaikeita ja erittäin tarkkaa ajoitusta vaativia kohtia, joihin pelin ilmavat kontrollit eivät oikein taivu. Niinpä äkkikuolemia tulee paikoitellen aivan liikaa ja pelaaminen alkaa turhauttaa. Pelaajan jumitettua tarpeeksi kauan samassa kohdassa peli onneksi tarjoaa mahdollisuutta hypätä seuraavaan checkpointiin, joita on sijoiteltu kenttiin harmittavan harvaan.

Nelinpelinä hauskempaa

Yksinpelikampanjan lisäksi pelistä löytyy erillinen moninpelikampanja enintään neljälle pelaajalle joko saman koneen ääressä tai verkon yli. Moninpelin kentät on suunniteltu useampaa pelaajaa varten, ja ne vaativat mukavasti pelaajien välistä yhteistyötä ja tarkkaa ajoitusta. Moninpeli onkin erittäin hauskaa, sillä painotus on puzzleissa tarkan tasoloikkimisen sijaan, joten äkkikuolemia tulee selvästi yksinpeliä vähemmän. Lisäksi mukana on paljon kerättäviä esineitä ja ekstroja kuten hulvaton ”Two Girls, One Controller” -pelimuoto. Lisäkrääsää voi ostaa kentistä tienattavilla kolikoilla. Pelattavaa riittää siis kohtuullisen runsaasti; varsinkin, kun yksinpelin kentissä voi kilpailla kavereita vastaan pistelistoilla sekä ladata muiden pelaajien haamuja pistejahtia helpottamaan.

Tasoloikkapelien ystäville Ms. ’Splosion Man on varsin suositeltava hankinta etenkin 800 Microsoft-pisteen (noin 9,3 euron) hintaansa. Peliä voi suositella myös muille, sillä neljän pelaajan moninpeli saman sohvan ääressä on hulvattoman hauskaa. Pelkän yksinpelin takia peliä ei kuitenkaan kannata hankkia sen heittelehtivän toteutuksen ja vaikeustason vuoksi.