NHL 17

Kirjoittanut: Livegamers

15.11.2016

EA Sports toi tänä syksynä tuttuun tapaan uudenkarhean NHL-pelin markkinoille. Uuden pelin kannessa komistelee ensimmäistä kertaa sitten NHL 07:n venäläinen lätkätähti, St. Louis Bluesin Vladimir Tarasenko.
Tänä vuonna Electronic Arts läimäyttää tiskiin jopa yllättävinkin piristäviä uusia ominaisuuksia. Pelattavuutta on jälleen toki viilattu, mutta suurimmat uudistukset koskevat pelimuotoja, joihin on lyöty reilusti lihaa luiden ympärille. Mukaan on mahdutettu myös World Cup -pelitila, joka tuo turnauksen virtuaalijäille virallisine pelipaitoineen ja kokoonpanoineen.

Uudistuksia on siis tarjolla, mutta tuttu kysymys onkin se, että riittävätkö ne?

Franchise-muoto on erinomanLaine

Pelimuodoista puhuttaessa, ylivoimaisesti mielenkiintoisin tapaus on monipuolistunut Franchise-muoto. Se antaa lisää aseita joukkueen manageroimiseen, ja nyt organisaation tyytyväisyyteen vaikuttavia tekijöitä on kosolti enemmän. Managerina pelaaja pääsee nyt muokkaamaan muun muassa hallipalvelujen budjettia, markkinointia ja promoamista.

Jännää on, että joukkueen pystyy siirtämään ääritapauksessa jopa uuteen kaupunkiin. Liekö EA ottanut peliinsä inspiraatiota liigan viime aikaisista joukkueuudistuksista, kun Las Vegasiin kaavaillaan ensi kaudeksi uutta joukkuetta, Atlanta Trashers muuttui 2011 Winnipeg Jetsiksi ja Phoenix Coyotes taas muuttui pari vuotta takaperin Arizona Coyotesiksi?

Itse pääkallopaikkaa, eli lätkäareenaa pystyy kustomoimaan varsin monipuolisesti. Istumapaikat, ulkoasu, arkkitehtuuri, musiikki, erikoistehosteet, maalitaulut, valot, ne kaikki on vaihdettavissa mieluiseen vaihtoehtoon.


Uudistukset ovat piristäviä ottaen huomion sen tosiasian, että kautta linjan EA Sports on tuonut urheilupeleihinsä hyvin vähän muun muassa Football Managereista tuttua finanssikikkailua. Vaikka Franchise-muodossa onkin paljon uutta ja monipuolista kikkailtavaa, ei sitä voi edelleenkään todellisiin manageripeleihin verrata. Ehkä ihan hyvä niin.

Mainittakoon, että Hockey Ultimate Teamin, Be A Pron ja EASHL:n ystäviä ei ole unohdettu. Ne löytyvät kaikki tämänvuotisesta tuotoksesta. Uutena pelimuotona mukaan tulee Draft Champions, jossa valitaan kortti kerrallaan heti kättelyssä peliin tähtipelaajia ja legendoja.

Uusia liigojakin löytyy: yhdysvaltalainen East Coast Hockey League (ESHL), sekä syksyinen jääkiekon World Cup ovat mukana joukkuevalikoimissa.

MuutamanLaine pelattavuus uudistus

Miten sitten on sen pelattavuuden laita? Täksi kaudeksi EA on pyrkinyt jälleen balansoimaan kiekkoilua. Tänä vuonna balanssi tarkoittaa sitä, että one timer -maalien tekeminen on vaikeutunut, syöttöpeli on yhä herkempää, maalinedustakamppailu on vieläkin intensiivisempää ja maalivahtityöskentelyyn on haettu lisää persoonallisuutta.

Syöttöpelin ja one timerien herkistyminen vaikuttaa pelin sulavuuteen valitettavasti negatiivisesti. Tuntuu, että vaikka kuinka haet keskittyneenä sormi liipaisimella sitä täydellistä syöttöä, lähtee kiekko omille teilleen aivan liiankin helposti. Ongelma konkretisoituu varsinkin nettipeleissä, joissa pienistä lagiongelmista ei vieläkään ole kunnolla päästy eroon. Miten annat täydellisesti ajoitetun syötön maalintekotilanteessa, jos peli lagittaa juuri ratkaisevalla hetkellä?


Maalivahdit näyttävät kuitenkin enemmän ihan oikeilta ihmisiltä, ja se on positiivinen asia. Jokainen maalivahti näyttää käyttäytyvän eri lailla, ja parhaat puolet tulevat esiin näyttävästi pelin tiimellyksessä. Persoonallisia ovat toki myös kenttäpelaajatkin. Hyvä aloittaja siirtää edelleen kiekon heikompia aloittajia todennäköisimmin omille, maalintekijä pistää isommalla todennäköisyydellä kiekot pömpeliin ja Dustin Byfuglienin persetaklaus on aivan eri asia kuin kukkakeppien persetaklaukset.

Graafisesti peli ei tarjoa juurikaan mitään uutta: FIFA 17 -peliin lisätty näyttävä Frostbite-moottori kun ei ole rantaunut vielä uusimpaan änäriin. Lohdutettakoon, että uusia maalituuletuksia on kuitenkin lisätty kolmisenkymmentä kappaletta. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että peli näyttää hyvin yhdennäköiseltä edellisen osan kanssa.

Aika samanLaine kuin NHL 16

NHL 17 on kuitenkin edelleen hyvin mieluinen illanratto virtuaalilätkän ystäville. NHL on itselleni edelleen se peli, jossa ohjaimeni tuntuvat kirjaimellisesti murenevan, johtuen toki monesta asiasta.

Isoja harppauksia on otettu varsinkin Franchise-henkisten muotojen saralla ja se on loistava asia. Pelattavuudeltaan, ulkoasultaan ja ylipäätään lätkäfiilikseltään naulassa roikkuvat kuitenkin vielä niin sanotusti ne edellisen kauden kulahtaneet luistimet.

Tiivistettynä NHL 17 EA Sportsilta on kohtalainen suoritus.