Ninja Gaiden – tuo Team Ninja -pelistudion ylpeydeksi noussut verinen ninjatoimintamättö – saa jälleen jatkoa. Ninja Gaiden 3: Razor’s Edge -nimeä kantava paketti on laajemman muotoinen ehostospakkaus viime vuonna julkaistuun Ninja Gaiden 3:een verraten – mukana on 25 uutta tehtävää ja liuta uusia aseita. Myös pelattavuutta on pyritty uudistamaan rankalla kädellä. Razor’s Edge -lisäosa julkaistiin alunperin vain Wii U:lle, mutta tänä keväänä se saapuu myös Xbox 360:lle ja PS3:lle.
Ninja Gaiden 3: Razor’s Edgen tarina vie pelaajan syvälle Ryu Hayabusan koukeroiseen elämään – miehellä on kädessään tappava kirous, ja kirous on pystyttävä poistamaan, hinnalla millä hyvänsä. Saako K18-leimalla varustettu verinen ninjatanssi vellit housuun vai ei? Eiköhän oteta selvää.
Verta kaikkialla
Olipa kyse sitten mistä tahansa Ninja Gaiden -pelistä, on peli aina vaatinut nopeita refleksejä, kylmää päätä ja vankkumatonta voitontahtoa – voin valehtelematta sanoa, että kyseessä on yksi vaikeimmista konsolimätöistä ikinä. Ninja Gaiden 3: Razor’s Edge on myös vaikea, muttei suinkaan mahdoton. Se, että peliin ei ole tehty edellisistä osista tuttuja, lähes mahdottomaksi muuttuneita taistelukohtauksia, on oikeastaan tällaiselle casual-pelaajalle ihan hyvä asia. Tempoa on kuitenkin taistelukohtauksissa selvästi nostettu, joka tuo kyllä oman haasteensa pelaamiseen. Ja pelihän on ihan erilainen, kun nappaakin valikosta hankalimman vaikeustason!
Toinen asia, josta Ninja Gaidenit tunnetaan, on taistelukohtauksien brutaalius. Verta, suolenpätkiä ja päitä lentää enemmän kuin sieniä syntyy sateella. Razor’s Edge ei tässäkään asiassa tee poikkeusta: Ninja Gaiden on ehdoton konsolipelien Kill Bill.
Grafiikkamoottori vaihtoon!
Team Ninja oli 2000-luvun puolessa välissä niitä konsolistudioita, joiden graafista osaamista arvostettiin toden teolla. Varsinkin ensimmäinen Ninja Gaiden ja Dead or Alive 4 olivat graafisesti selvästi aikaansa edellä. Mutta mikä onkaan tilanne vuonna 2013? Tuntuu, että studio on tippunut grafiikkakärryiltä alas jo aikaa sitten.
Ninja Gaiden 3: Razor’s Edgeä voisi jopa luulla äkkiseltään edellisen sukupolven konsolipeliksi. Värimaailma on harmaa ja eloton, ei yhtään houkutteleva. Kaikin puolin pelin grafiikoista aistii liikaa kompromissifiiliksen – samalla pelimoottorilla mennään loppuun asti. Samainen ongelma oli viime syksynä ulos tulleessa Dead or Alive 5:ssäkin.
Tympeää toistoa
Tiedättekö mikä on Ninja Gaiden 3: Razor’s Edgen pahin sudenkuoppa? No se, että se toistaa itseään aivan liikaa. Peli on alusta loppuun ihan samanlaista ninjamättöä – vain maisemat muuttuvat. Toimintakohtaukset etenevät kaikki tismalleen samalla lailla: läjä vihollisia käy päälle, ja Ryu huitaisee miehiltä päät irti. Loput viholliset odottavat jonossa teloitetuksi pääsemistä. Pienillä ”paina oikeaa nappia oikeaan aikaan” -reaktiokohtauksilla on yritetty luoda eloa taistelutantereelta toiselle siirtymiseen, mutta lopputulos on heikko. Pelistä paistaa läpi vahva toistamisen maku. Ninja Gaidenin kenttäsuunnittelua ei ole koskaan pystynyt kehumaan. Putkimainen, ahdas kenttäsuunnittelu ei tarjoa uusimmassakaan versiossa valinnanvaraa etenemisreittien suhteen.
Onneksi yksi asia on sentään kohdillaan: pelin pomotastelut. Sanokaa mitä sanotte, mutta Ninja Gaiden 3: Razor’s Edgen pomotaisteluissa on munaa. Ja se tunne, kun pääsee tunnin mättämisen jälkeen vihdoin sen ison köriläspomon läpi – ay caramba!
Parempiakin toimintamättöjä löytyy
Fanille Ninja Gaiden 3: Razor’s Edge tuo uusia tehtäviä, aseita ja ninjoja – ei juurikaan muuta. Toimintapelejä mättäneelle Ninja Gaiden -lisäri ei ole todellakaan pakkohankinta. Tappeleminen on liian simppeliä ja itseään toistavaa, jotta siitä jaksaisi tarpeeksi nauttia.
On surullista, että Ninja Gaiden -pelisarja on nykyään mitä on. Se ei ole enää lähelläkään genrensä huippuja. God of Warit, Devil May Cryt ja kumppanit ovat kiilanneet pelisarjan ohitse jo aikapäiviä sitten.
Katso traileri: