Joukko mehiläisiä päin pläsiä ja hieman hämähäkin seittiä, ja Pack Rat Palooka on maassa. He tulevat aina mukaani, joko elävänä tai kuolleena. Elävänä heistä saa enemmän pätäkkää. Kävelen pääkatua. Kyläläiset juoruavat tavalliseen tapaan. On palkkion haun aika. Käytän nimeä muukalainen, ja olen palkkionmetsästäjä. Muuta sinun ei tarvitse tietää.
Electronic Artsin suojiin päässeen Oddworld Inhabitantsin kehittämä Oddworld: Stranger’s Wrath on jälleen uusi kappale tästä eriskummallisesta maailmasta. Pelaajia pieruhuumorilla ja vinksahtaneilla hahmoilla ihastuttaneet PlayStationin Abe’s Oddysee (1997) ja Abe’s Exoddus (1998), sekä Xboxille julkaistu, maailman kolmanteen ulottuvuuteen siirtänyt Munch’s Oddysee (2001) ovat sarjan aiempia osia. Kaksi sarjan peliä on ilmestynyt Game Boylle.
Ongelmanratkonnan ja ilmavaivojen sijaan uusin osa keskittyy enemmän toimintaan. Seikkailu tapahtuu Oddworldin rajaseudulla, jota asuttavat kanat ja grubb-nimiset otukset, joiden kiusana on joukko enemmän tai vähemmän hankalia lainsuojattomia. Kuulostaako oudolta? Eikä tässä vielä kaikki.
Dead or alive, your ass is coming with me
Muukalainen on selkeä Clint Eastwood-parodiointi, vaatteita myöten. Hänen tavoitteensa on saada kokoon 20 000 moolahia (pelin valuutta) tärkeää leikkausta varten. Roistoista saatava palkkio käydään hakemassa palkkiotoimistosta. Samaisesta nuhjuisesta putiikista haetaan myös seuraava kohde, jonka saa valita itse. Muuten pelaaminen on suoraviivaista. Kaupasta voi ostaa ammuksia ja erilaisia parannuksia varusteisiin.
Kylät ovat täynnä näsäviisaita ja juoruavia kanoja, joilta voi kysellä tehtävistä. Vastaukset ovat usein kaikkea muuta kuin tavallisia, ja saavat seurakseen pelaajalta iloisen hymähdyksen. Kanojen laittaminen asukeiksi on erinomainen idea, sillä niiden vaappuminen on jo itsessään hupaista. Dialogi on onnistunutta, ja pelissä esiintyvä kuiva huumori toimii. Tekstityksen puutteen ja aksentin käytön vuoksi hahmojen puheesta ei aina saa selvää.
Pelin maailma on ottanut vaikutteita lännen elokuvista, ja ympäristöt ovat jylhän komeita. Vaihtelua on temppelien korkeuksista kylien ummehtuneeseen tunnelmaan, ja pääseepä muukalainen paria ajoneuvoakin käyttämään. Paikoin ympäristöt ovat komeinta mitä Xboxilla on nähty, ja grafiikan piirtoetäisyys on niin hyvä, että se tukee maailman uskottavuutta. Tarina lähtee käyntiin hitaasti, mutta kun muukalainen saa tarjouksen josta ei voi kieltäytyä, alkaa mielenkiinto toden teolla nousta. Tarinaa kuljetaan hienoilla animaatioilla.
Oravia ja hämähäkkejä
Pelin omaperäisin idea on elävät ammukset. Haisunäädät, oravat ja muu erikoinen sakki pääsevät muukalaisen varsijouselle. Sille mahtuu kaksi ammustyyppiä kerrallaan, ja ampuminen tapahtuu ohjaimen takaliipaisimilla. Ammuksilla on erilaisia ominaisuuksia. Oravat houkuttelevat vikinällään viholliset lähelle, jolloin pelaaja voi kätevästi kasvuston suojissa ampua vihulaista hämähäkin seitillä ja ottaa hänet kiinni. Muut viholliset eivät huomaa mitään, ja pelaaja tuntee olevansa kuin Sam Fisher konsanaan. Nerokasta!
Toisaalta voi ottaa rambo-tyylin, ja aiheuttaa tuhoa purevilla raivopäillä ja vaikkapa räjähtävillä otuksilla. Ammuksilla leikittely tekee tehtävistä erittäin monipuolisia, ja sanavalmiista oravista ei voi olla pitämättä. Ammustyyppejä on kaiken kaikkiaan yhdeksän. Ostamisen lisäksi ammuksia voi myös metsästää. Vihollisten poskiluilla voi tanssia ripaskaa, eli käyttää nyrkkejä.
Toinen erikoinen idea on se, että energian saa palautettua kuluttamalla voimaa. Kummallekin on oma mittarinsa, ja voima palautuu ajan mittaan. Näin pelaaja joutuu välillä vetäytymään piiloon, ja pelaaminen pysyy jännittävänä. Pelissä on kaksi kuvakulmaa, muukalaisen takaa ja silmistä katsottuna. Vaihtaminen tapahtuu näpsäkästi oikean tatin painalluksella. Kamera ei aina pysy mukana kolmannesta persoonasta, mutta ongelma on onneksi lievä.
Yhteenveto
Puheesta ei aina saa selvää, mikä on harmi. Vaikeustaso ei ole niin korkealla kuin aiemmissa sarjan peleissä, mutta liian helppoa ei ole nytkään. Pelattavaa riittää lähes 20 tunniksi, johon ei sisälly toistoa, mutta uusintaan ei juuri houkutuksia ole. Kamera vaivaa paikoin, mutta vain lievästi.
Oddworld: Stranger’s Wrath on monipuolinen, komea ja hauska peli, jota ei kannata missata, jos lajityyppi vähänkään kiinnostaa. Elävät ammukset on lähiaikojen parhaita oivalluksia, jonka ansiosta pelissä ei juuri tylsiä hetkiä ole. Pelin viljelemä kuiva huumori saa totisenkin ihmisen vähintään hymyilemään. ”Need to get some moolah”, kuten muukalainen sanoisi.