Pac-Man lienee tuttu lähes jokaiselle pelaajalle ympäri maailman. Pillereitä ja haamuja syövä pallo teki ensiesiintymisensä videopelihalleihin jo 1980-luvulla. Tämän jälkeen pelistä on julkaistu jos jonkinnäköistä versiota. Microsoft järjesti hiljattain Pac-Manin MM-kilpailut, ja kisojen aikana julkaistiin tietenkin suuren maailman tyyliin virallinen kisapeli: Pac-Man: Championship Edition. Pelkkä nimi voi huijata, sillä kyseessä on paljon muutakin kuin pelkkä Pac-Man. Peliä voisikin kutsua jopa nimellä Pac-Man 2.
Pillerinsyöjän unelma
Jo ensisilmäyksellä eron huomaa grafiikoissa. Neonväreissä välkkyvät pehmeät seinät ja pikkuefektit tuovat tuoreutta perinteisten pikselihahmojen keskelle. Ulkoasu on oiva päivitys HD-aikaan säilyttäen silti retropelin fiiliksen.
Perusmekaniikaltaan peli on lähes muuttumaton. Neljä haamua koettaa jahdata pillereitä syövää Pac-Mania sokkeloissa. Syömällä voimapillereitä voi haamuista päästä hetkeksi eroon pisteiden karttuessa combotyyliin. Pac-Man Championship Editionin suurin uudistus yli kaksikymmentä vuotta vanhaan peliin on kuitenkin muuttuvat kentät. Pelialue on jaettu kahteen osaan, ja tyhjentämällä toisen syntyy toiselle puolelle hedelmä. Tämän syömällä syntyy toiselle puoliskolle jälleen lisää pillereitä syötäväksi. Samalla alueen muoto muuttuu ja vauhti nopeutuu. Yhdessä välkkyvien seinien ja hektisen nopeuden kanssa tämä onnistuu luomaan paikoittain jopa psykedeelisen tunnelman.
Psykedeelisyyttä lisää myös viiteen tai kymmeneen minuuttiin rajattu peliaika. Tämä pakottaa aggressiiviseen pelitapaan suuremman pistesaaliin toivossa. Samalla leaderboard-taisteluista tulee mielenkiintoisempia, sillä taktikoinnilla on oikeasti merkitystä. Lyhyen peliaikansa vuoksi peli on myös melkoisen koukuttava, ja pian pelaaja huomaakin viiden minuutin pikasession venyneen puolen tunnin mittaiseksi.
Keisarin uudet vaatteet
Mukana on Championship Moden lisäksi useita muitakin pelimuotoja, jotka on nimetty varsin persoonattomasti Challenge ja Extra-modeiksi. Pelimuodot tuovat mukavaa vaihtelua ja rikkovat totuttua kaavaa onnistuneesti, sillä esimerkiksi Challenge Mode 2:ssa pelialue on valaistu vain pelihahmojen ja pillereiden ympäriltä, mikä tekee mutkien hahmottamisen pillereistä tyhjällä pelialueella erittäin haastavaksi. Extra Mode 1:ssä taas nopeus on jo alussa huikea, ja pystysuoria käännöksiä harvassa. Muissa pelimuodoissa on tarjolla niin pientä pelialuetta kuin äärimmäiseen voimapillereiden säästelytaktiikkaan perustuvaa selviytymistaistelua. Kokonaisuutena peliä voisi verrata vaikkapa Arcaden ensimmäiseen suurhittiin, Geometry Wars: Retro Evolvediin. Pac-Man: Championship Edition onnistuu tavoittamaan sen kiivastahtisen tunnelman ja luomaan samanlaisen, dynaamisen ja upean äänimaiseman.
Pac-Man: Championship Edition on intensiivinen ja koukuttava versio retroklassikosta. Se onnistuu tuomaan uutta eloa pelisarjaan ja tekemään siitä lähes täydellisen version pistekilpailuun. Ainoa pieni miinus on annettava offline-tulostaulukon puutteesta. Nyt kavereiden kesken Pac-Man-turnausta haluava joutuu turvautumaan edelleen kynään ja paperiin, sillä peli muistaa vain korkeimman pistetuloksen. Geometry Warsin ja retropelien ystäville suosittelen peliä lämpimästi, ja Pac-Man-vihaajienkin kannattaa ainakin kokeilla pelin demoa. Pelin 800 Microsoft-pisteen hinta on jakanut mielipiteitä, mutta loppujen lopuksi sen pulittaa mielellään, mikäli innostuu tulosten parantelemisesta ja tiukasta leaderboard-kilpailusta.