Alunperin Playstation 3:n yksinoikeuspeli Red Johnson’s Chronicles oli nykypelien seassa hieman ainutlaatuisempi ilmestys. Aikuisempaan makuun oleva dekkaripeli pisti pelaajat koetukselle ja jakoi mielipiteitä, mutta piti sen verran pintansa, että jatko-osa Red Johnsonista ilmestyi hiljattain myös Xboxille. Pelaajat pääsevät todella testaamaan pelin parissa miltä tuntuu olla yksityisetsivä ja riittääkö oma ajatusmaailma, sorminäppäryys, keskittyminen sekä nopeat päätökset ja oikein valitut sanat ratkaisemaan Red Johnsonin pelaajalle iskemää haastetta.
Eräs ilta Metropoliksessa
Red Johnson on Metropoliksen yksi parhaista ja pelin aikana tunnetuin yksityisetsivä. Redin epäonneksi hän oli mennyt tunkemaan nenänsä liian syvälle, liian isoon asiaan, ja hänestä on annettu murhapalkkio. Seikkailu alkaa, kun Red on tullut lapsuutensa nurkille satamaan ottamaan happea ja odottamaan, että pöly ympärillä laskisi. Red viettää suhteellisen hiljaista iltaa sataman baarissa ja käy pelaajalle asioita läpi, mutta ei aikaakaan kun hän saa eteensä tilaamansa virvokkeen kanssa mystisen laatikon, joka pitäisi saada auki. Aukaisemisen jälkeen hörppy tuopista, josta löytyy hänen kidnapatun pikkuveljensä sormi – salaperäinen seikkailu alkaa, ja kysymyksiä alkaa leijumaan ilmassa: miksi sormi ja laatikko liittyvät toisiinsa, ja miksi ne liittyvät Rediin.
Red Johnson’s Chronicles: One against Allia voisi kuvailla nipuksi minipelejä. Pelin jokainen pulma on looginen ja oma pelinsä. Aivojumppa on Redin parissa taattua. Välillä yritetään etsiä seuraavan kuulusteltavan asuinpaikkaa metrolipun ja muiden lappujen avulla kaupungin kartalta, joskus pelataan sudokua kassakoneen nappuloiden kanssa, kun ne pitäisi saada takaisin koneeseen kiinni oikeaan järjestykseen, joskus joutuu laskemaan matemaattisia vastauksia ja vihjeitä sekä etsimään tai pähkäilemään oikeat numerot avattavaan lukkoon ja välillä kokeillaan reaktioita nopeissa interaktiivisissa välivideoissa. Pelin 24 pulmasta jokainen sisältää usein kaksi, joskus ylikin, eri minipeliä. Toistoa ei pääse juurikaan tapahtumaan, vaikka periaate peleissä on joskus sama kuin aikaisemminkin. Minipelien rytmitys sekä tilanne on pidetty myös kurissa ja tuntuvat tuoreilta ja erillisiltä.
Red Johnsonin neo-noir -tyyli sopii peliin kuin nakutettu ja dekkaritunnelmaan pääsee helposti. Mustaa huumoria viljellään autuaasti ja onnistutaan juonen kanssa pitämään Redin saappaissa tovin jos toisenkin. Minipelien ulkopuolinen eteneminen on rauhallista ”kohdista ja klikkaa” -etenemistä, ja etenemään pääsee tarkemmalla silmällä ja ympäristöä tutkimalla. Lexis Numérique on lukenut läksynsä kiitettävän hyvin kyseisen tyylin peleistä, sillä LucasArtsin ja Sierran klassikkopelifiiliksiltä ei voi välttyä. Ei ole väärin matkia parhailta, kunhan se tehdään hyvin, ja siinä Red Johnsonin kanssa on onnistuttu. Vanhoja ideoita ei klassikoista kierrätetä liikaa, eikä myötähäpeää Redin parissa tunne ja parhaat asiat on saatu tuoreeseen ja toimivaan muotoon.
I have a jotain kysyttävää
Ongelmia pelin parissa ei oikeastaan ollut kuin kaksi, ja toinen niistä taitaa johtua lähinnä pakollisesta leaderboardsista. Pelin alhainen tempo ja hitaasti rakentuva juoni sekä eteneminen kärsii aavistuksen minipelien arvosanoista. Peli laskee kuinka kauan pulman selvittämiseen menee aikaa ja käyttääkö ratkaisemiseen vihjeitä, joita voi ostaa Redin kaverilta Saulilta. Tekijät eivät ole aivan onnistuneet asian kanssa, ja minipelien kanssa huomasi joskus alkavansa kiirehtiä, vaikka arvosanalla ei niin väliä ollutkaan. Olisi ollut parempi, jos arviot olisivat tapahtuneet tietämättä ja peliä nauttisi elämyksenä, johon se eittämättä soveltuu parhaiten. Toki kyse on ihan henkilökohtaisesta asiasta, mutta pieni kilpailuhenki nosti silti päätään. Ei ole aivan selvää, miksi arvosanat pelissä ovat, koska pulmat ovat samoja uudella pelikerralla. Ainostaan nappien paikka on vaihtunut, joten jälleenpeluuarvo ei kovin suurena ole, ja pulmat saa A-arvosanoiksi hieman muistelemalla, jos vaivaa jaksaa nähdä. Siitä tosin täytyy antaa pisteet, että tekijät ovat saaneet arvosanat peliin sen verran kiinnostavasti syystä tai toisesta, että kiinnostus niistä pääsi pulman läpäistyään syntymään.
Arvosanoja isompi ongelma on kuitenkin pelin vaativa, vähintään välttävä englannin kielen taito – mielellään sujuva. Pelissä on paljon välivideoita ja puhetta riittää film noirin tavoin jatkuvalla syötöllä ja pelaajalta vaaditaan herkeämätöntä keskittymistä. Vihjeitä satelee kuulusteltavilta, ja joskus pitää muistaa mitä seuraavaksi sanoo tai on keskusteltu 10 minuuttia aikaisemmin. Jos englanti ei pelaajalta suju, jää Red Johnsonin seikkailut erittäin kolkoksi ja iloa pelistä ei saa millään muotoa. Jos englanti taas sujuu, pelin nauttiminen on kiinni lähinnä pelaajan toleranssista tämmöisiä pelejä kohtaan. Peli ei pidä pelaajaa tyhmänä ja haastetta saa varmasti. Muutaman pulman putkissa Redin haasteista saa hyvin iloa irti, ilman että aivot menevät aivan säppiin loppupäiväksi.
B-luokan aikakirjat
Red Johnson’s Chronicles: One Against All on ihan mukava tapaus. Peli arvostaa pelaajaansa ja lyö tiskiin tunnelmallisen dekkarijännärin varttuneemmille pelaajille, eikä tällaisia pelejä kasaksi asti löydy. Pelin 800 Microsoft-pisteen hinta ei ole päätä huimaava ja saa varmasti sen puolesta kiinnostusta myös osakseen. Kahdeksan ja kymmenen tunnin väliin ulottuva tarina on tarpeeksi pitkä, ja pelin pariin on helppo palata myöhemminkin, kunhan sitä ei pähkäile läpi liian nopeasti, sillä uudelleenpeluuarvo on hyvinkin minimissään. Persoonallinen ja valtavirrasta poikkeava peli, jonka en usko saavan aivan sitä huomiota, jonka peli ansaitsisi ja jää todennäköisesti syksyn pelitulvan jalkoihin. Red Johnson’s on ajattelevan pelaajan peli.