Gat out of Hell on Saint’s Row IV:n itsenäinen lisäosa, joka lähettää Gatin Helvettiin ottamaan mittaa itsestään Saatanasta.
Johnny Gat on aina ollut bad motherfuckeriudessaan ihan omaa luokkaansa. Gatia rankempaa kovanaamagangsteria ei pelimaailmasta löydy. Gat on kertakaikkiaan niin kova tyyppi, että jopa itse Vanha Vihtahousu jää kakkoseksi. Tätä mieltä tuntuvat olevan paitsi tietenkin Gat itse, myös Volitionin porukat, jotka ovat päättäneet, että Gatin on viimein aika saada ihan oma pelinsä.
Saint´s Row -jengi on viettämässä Kinzie Kensingtonin synttäreitä, kun porukan Ouija-laudalla leikkiminen saa hieman yllättävän käänteen. Itse Saatana kidnappaa The Bossin. Pääpirulainen aikoo naittaa pomon demoniselle tyttärelleen Jezebelille. Johnny ja Kinzie lähtevät Helvettiin pelastamaan pomoa Saatanan suunnittelemalta pakkoavioliitolta. Kupletin juoni on siis simppeli: painu Helvettiin, hanki apureita, pistä ranttaliksi, päihitä Saatana ja pelasta pomo.
Welcome to New Hades
Leikkikenttänä toimii New Hadesin kaupunki Helvetissä, ja leluja löytyy aina monsteriautoista toinen toistaan älyttömämpiin aseisiin sekä hauskoihin erikoisvoimiin. Enää ei tarvitse tyytyä räyhäämään ainoastaan katutasossa, sillä Gat saa heti alkajaisiksi siivet selkäänsä. Lentämisen saloihin perehdytetään tutoriaalin avulla, ja sen suoritettuaan saakin vapaat kädet lähteä toteuttamaan itseään Helvetissä.
Volitionin käsitys Helvetistä on mainio. Kaupungin kaduilla vaeltelee syntisiä sieluja, ja valomainokset ilkkuvat ”Oma vikasi kun tänne jouduit”. Autotkin on stailattu ympäristöön sopiviksi, ja minihaasteista löytyy muun muassa ambulansseja, joihin istahdettuaan peli haastaa liiskaamaan mahdollisimman paljon syntisiä tietyssä aikaraamissa. Autohaasteita lukuunottamatta kruisailua tuli kuitenkin harrastettua vähemmänlaisesti, sillä kun käytössä on siivet ja superjuoksu, ei autoilu juurikaan houkuttele.
Saatanan päihittääkseen on hyvä hankkia myös liittolaisia, ja Helvetistä löytyykin liuta tuttuja – kuten William Shakespeare, kapteeni Mustaparta ja Vlad Seivästäjä sekä Saint’s Row: The Thirdistä tutut DeWynterin kaksoset. Tämä sekalainen sakki on voitettava puolelleen erinäisten lojaalisuustehtävien avulla. Kaupan päälle saa lisääntyvien sivutehtävien ohella vielä annoksen historiallista fan fictionia, muun muassa tarinan siitä, miten Shakespearesta tuli Saatanan spymaster, ja kuinka Vlad-paran kartano muutettiin Helvetin viralliseksi frat houseksi.
Roar and rampage
Ideana on siis herättää Saatanan huomio riekkumalla ja räyhäämällä niin maan pirusti. Saatanan huomion herättämiseen on oma mittarinsa, Satan´s Wrath Meter, ja kun tämä mittari täyttyy tarpeeksi, päästään vihdoin kuokkimaan kohtalokkaisiin häihin. Käytännössä vihaa kasvatetaan siis tuhoa kylvämällä ja tehtäviä suorittamalla, ja aina mittarin saavutettua tietyn pisteen, pelin tarina nytkähtää eteenpäin. Tehtävien välillä ei juurikaan ole vaihtelua, vaan tarjolla on lähinnä juurikin tappoa ja tuhotöitä. Tämä on hieman harmillista, sillä itse ainakin jäin kaipaamaan juuri niitä täysin läskiksi vedettyjä tarinatehtäviä. Tarjolla on myös aiempien osien tyyliin erilaisia haasteita ja runsaasti keräilytavaraa, joten tekemisestä ei ole Helvetissäkään pulaa. Tallentaa voi tuttuun tyyliin milloin tahansa, ja vaikeusastetta kannattaa ihan suosiolla säätää kaakkoon – sen verran joviaaliksi on asiointi alamaailman veikkosten kanssa tehty.
Helvetti on vakuuttava ja sopivan erilainen tapahtumaympäristö, mutta mitään maailmaa mullistavaa visuaalista ilotulitusta Gat out of Hell ei pelaajalle tarjoile. Eipä tosin näin ole ollut muidenkaan sarjan pelien kohdalla. Silmäkarkin sijaan sarja on loistanut överistäkin yli vedetyillä tapahtumilla, mitä käsittämättömämmillä aseilla ja hillittömällä huumorillaan. Absurdia meininkiä löytyy roppakaupalla myös Gat out of Hellistä, muun muassa ohjusnojatuolin ja musikaaliosioiden muodossa. Pelaaminen on toki hauskaa, ja lentäminen tekee hauskuudesta, no, vieläkin hauskempaa. Mikäs siinä riekkuessa ympäri Helvettiä siipien, supervoimien ja erikoiskykyjen siivittämänä.
Lisäosana Gat out of Hell toimii mainiosti. Niin hauskaa kun päätön sekoilu ja mellastaminen onkin, alkaa se ennen pitkää hieman puuduttaa, minkä vuoksi pelin noin 5-7 tunnin kesto on juuri sopiva. Pientä itsensä toistamista ja samojen juttujen kierrätystäkin on huomattavissa, mutta olkoon. Kyseessä on kuitenkin lisäosa, vaikkakin itsenäinen sellainen, ei kokonainen peli. Gat out of Hell tarjoaa loistavaa faniserviisiä kaikille Gatia ihannoiville, ja muutaman tunnin räävitöntä kieli poskessa -hauskanpitoa taattuun Saint´s Row -tyyliin.