From Softwaren Souls-pelisarja (Demon’s Souls, Dark Souls, Bloodborne) toi nykypäivään ne asiat, mitkä olivat pitkään kadonneita: haaste, salaisuudet ja opettelu. Peleissä kuolee nopeasti, joten vihollisten liikkeet ja pelikentältä löytyvät ansat on opeteltava ulkoa pärjätäkseen, eikä peli pidättele pelaajaa lainkaan kädestä kertoakseen mitä tehdä, minne mennä tai miksi. Juoni selviää suurimmaksi osaksi vain keskustelemalla maailmasta löytyville ihmisille tai tutkimalla varusteiden kuvauksia. Souls-pelit antavat kuitenkin sen, mitä moni muu peli ei: Voiton tunne. Kun lukemattomia kertoja kuolet samaan pomovastukseen omien virheidesi takia, samalla kuitenkin oppien vihollisen liikesarjat ja heikot kohdat, päädyt lopulta voittajaksi. Taistelun jälkeen joutuu hengästyneenä pysähtymään ja toteamaan itselleen: ”Minä tein sen. Viimein.”
Souls-sarja on ollut valtava myyntimenestys, joten ei ihme että moni pelistudio ottaa sarjasta vaikutteita omiin tuotoksiinsa. CI Gamesin tekemä Lords Of The Fallen otti Soulseista paljon, kuten kestävyysmittarilla leikkimisen ja vihollisten tutkimisen. Tarina kuitenkin vietiin paljon suoraviivaisemmin eteenpäin, eikä pelaajan tarvinut itse tulkita jokaista asiaa. Nyt on Ska Studiosin vuoro. Yritykseen kuuluu vain kaksi henkilöä: James ja Michelle Silva. Pariskunta on valtava Souls-pelien fani ja he saivatkin peleistä idean: ”Millainen Dark Souls olisi 2D-pelinä?” Suunnittelutyö aloitettiin ja parin vuoden päästä ulos pukattiin Salt & Sanctuary.
Kieri, torju, iske, toista
Salt & Sanctuary alkaa hahmonluonnilla, jossa päätetään pelihahmon ulkonäkö sekä ammatti. Näitä ovat tuttuun roolipelityyliin ritari, varas, velho ja pappi, mutta myös kokki, metsästäjä sekä maajussi. Kovin monipuolinen hahmonluonti ei ole, vaan sankari kootaan muutamasta erilaisesta palasesta ja väristä. Kun hahmo on luotu, mukaan saa halutessaan valita myös jonkin tavaran, jonka tarkoituksesta pelaajalla ei ole kuitenkaan mitään käsitystä. Pienen alkupuheen jälkeen hahmo herää laivasta ja hänen korvaansa kuiskataan ”Vie prinsessa turvaan”. Samaan aikaan laivalle hyökkäävät niin merirosvot, kuin jättimäinen merihirviökin ja pelaaja päätyy haaksirikkoutuneena usvaiselle saarelle. Enää tehtävänä ei olekaan viedä prinsessaa turvaan, vaan selvittää missä oikein ollaan, miksi saari on täynnä erilaisia hirviöitä ja mitä saaren asukit tarkoittavat puhuessaan jumalista.
Pelin tarinaa ei kerrota seikkailua pysäyttävillä välinäytöillä tai maasta löytyvillä päiväkirjan sivuilla, vaan ne selvitetään itse tavaroiden, varusteiden ja aseiden kuvauksista. Jokaisella esineellä on jokin tarkoitus tarinallisesti, mutta sen selvittäminen jätetään täysin pelaajan selvitettäväksi. Tarinassa on kyllä syvyyttä, mutta mitään hirveän mullistavaa ei kannata silti odottaa.
Heti pelin alkuun opetellaan myös pelin taistelumekaniikka, joka vaatii pitkäjänteisyyttä ja tarkkaavaisuutta, sekä nopeaa reaktiokykyä. Neliöstä lyödään kevyesti, kolmiosta raskaasti, kun taas takaliipaisimista torjutaan ja kieritään pakoon. Jos vihollisen hyökkäyksen torjuu tismalleen oikeaan aikaan, tämä lamaantuu hetkeksi ja on haavoittuvainen kriittiselle vastaiskulle. Varsinkin kieriminen kannattaa opetella hyvin, sillä sen aikana sankari ei ota vahinkoa vastaan lainkaan ja pystyy näin väistämään jopa vihollisen taakse tai vaarallisen lyönnin läpi. Niin hyökkäysiskut kuin puolustusliikkeetkin kuluttavat kestävyysmittaria ja sen loppuessa täytyy pitää pieni tauko kaikista toiminnoista. Kannattaakin tarkkailla mittarin kulumista, sillä väistöt eivät tyhjällä mittarilla onnistu ja peli sakottaa virheestä samantien. Hahmo osaa myös taikoa ja käyttää erilaisia esineitä hyökätäkseen, mutta ne toimivat parhaiten vain tiettyihin vihollisiin, sillä varsinkin taikomisella on niin sanottu loitsimisaika, jolloin sankari on erittäin altis iskuille.
Suola ei kuulu vain haavoihin
Koska pelin nimikin viittaa suolaan, on tämä joka kokin lempimauste pelin tärkeimpiä osa-alueita. Suola toimii pelissä kokemuspisteinä, vähän kuin Souls-peleissä sielut tai veri. Jokainen vihollinen antaa kuollessaan tietyn määrän suolaa, jonka pelaajahahmo sitten kerää talteen. Tämä toimii myös toisinpäin, sillä vihollisen tappaessa pelaajan, saa tämä kaikki suolansa itselleen. Kun saman vihollisen kohtaa uudelleen, on se entistäkin vahvempi ja vaarallisempi. Jos vihollinen tappaa pelaajan uudelleen, se palaa takaisin normaaliksi, mutta kaikki suolat katoavat. Poikkeuksena tosin pomoviholliset, sillä näiltä suolan saa takaisin vahingoittamalla pomon energiamittaria tiettyyn pisteeseen.
Kun suolaa on kertynyt pussukkaan tarpeeksi, voi sitä käyttää niin hahmon, kuin aseidenkin kehittämiseen, mutta myös kaupankäyntiin ja NPC-hahmojen palveluihin. Hahmonkehitys on hyvinkin simppeliä, sillä jokainen uusi taso valitaan valtavan kokoisesta pallomerestä, jossa jokainen pallo yhdistyy toiseen. Kannattaa kuitenkin miettiä heti alkuun millaisen hahmon haluaa luoda, sillä jokapaikanhöylän rakentaminen vie erittäin paljon suolaa ja myös peliaikaa. Jokainen pelihahmo voi kuitenkin käytännössä olla millainen tahansa, joten pelin alussa asetetut taitopisteet voi halutessaan ohjata täysin päinvastaiseen suuntaan.
Vaikka suolaa onkin välillä matkapussi turvoksissa, ei sitä kuitenkaan voi käyttää milloin vain, vaan ensin pitää löytää sopiva Sanctuary, eli turvapaikka. Nämä toimivat pelin hengähdyspaikkoina, joissa voi jutella ihmisille, käyttää keräämäänsä suolaa, vaihdella hahmon kykyjä sekä teleportata muille turvapaikoille. Usein turvapaikat ovat kuitenkin tyhjiä, joten keskellä olevalle alttarille pitää asettaa matkalta löytynyt pyhäinjäännös. Näitä on muutamia erilaisia, joista jokainen tarjoaa hieman erilaisia bonuksia matkustajalle. Kun yhden käyttää, hahmo liittyy tiettyyn uskontoon, eli Creediin. Jos seuraavan turvapaikan käyttää jollekin toiselle uskonnolle, aiempi saattaa suuttua ja haukkua pelaajaa seuraavan kerran nähdessään vääräuskoiseksi tai petturiksi. Kannattaakin löytää itselleen sopiva uskonto, sillä pelistä voi tehdä hyvin helposti liian vaikean leimaantumalla jokaisen uskonnon petturiksi. Asian voi toki korjata, mutta se vasta kallista lystiä onkin.
Virheist oppii ja kokemust karttuu
Tutkimusmatka saaren salaisuuksiin on pitkä, synkkä ja erittäin vaarallinen. Poluilla tulee vastaan vaikka minkänäköistä rumilusta, joiden ainoa tehtävä on viedä pelaajan suolat ja henki. Peli esittelee vastaan kaikki fantasiamaailman perushahmot niin elävistä kuolleista myrkyllisiin hämäkkeihin, kuin suurista ritareista kaukana pysytteleviin taikureihin ja lohikäärmeisiin. Usein viholliset ovat hyvin piilossa, jolloin ne huomaa vasta kun on liian myöhäistä. Tässä tulee myös pelin yksi ongelmakohta: kamera. Vaikka peli kuvataankin sivultapäin, sisältää se silti liian helposti kuolemaan johtavia tasohyppelykohtauksia ja muutaman pikselin kokoisia ansalankoja. Usein nämä johtavat kertalaakista kuolemaan, jolloin V-käyrä nousee helposti kattoon. Varsinkin silloin, kun ainoa tie eteenpäin on hyppiä puun oksalta toiselle, eikä kamera näytä selkeästi missäpäin seuraava hahmon painoa kestävä oksa sijaitsee. Tällöin peli turhauttaa pahasti, sillä virhe ei johdu pelkästään pelaajasta. Onneksi kohtauksia on vähän, jotta se ei pilaa koko pelinautintoa.
Tasaisin väliajoin pelin etenemisen katkaisee yhtäkkiä eteen hyppäävä pomovastus. Ja yhtäkkiä eteen hyppäävällä tarkoitan, ettei peli juurikaan tiedota tulevasta, jotta sellaiseen voisi valmistautua. Salt & Sanctuaryssa ei sumuseiniä ole, joten usein pomoihin tulee kuoltua jo pelkästään siihen valmistautumisen puutteen takia. Mukana on hieman epäreiluiltakin tuntuvia pomoja, sillä osa näistä heittelee ruudun täydeltä taikoja ja samaan aikaan vielä tulee miekka tanassa päälle. Tällöin laitetaan sorminäppäryys pahasti koetukselle, kun kaiken väistelyn lisäksi pitäisi saada vielä iskujakin perille. Suurin osa mörreistä kuitenkin kaatuu muutaman opettelukerran jälkeen, kunhan ei hätiköi liikaa ja valmistautuu tarvittavin esinein. Ulkonäöllisesti suuret pomohirviöt ovat erittäin näyttäviä, vaikkakin usein rumia ja jopa groteskeja näkyjä. Parhaiten mieleeni jäi Hymyjen Kuningatar, Queen of Smiles, jonka alaleuaton hymy antaa heikoimmalle suolasielulle mietittävää vielä nukkumaan mentäessäkin.
Salt & Sanctuaryn reilu kymmentuntinen seikkailu jaksaa kantaa helposti loppuun asti pariinkin otteeseen, sillä hahmoa vaihtamalla peliin saa täysin uuden kuvakulman. Pelasin itse keihäsmiehellä kilpi kourassa, mutta vaihtoehtona tarjottava maagi tai tuliaseita käyttävä cowboy tarjoaa varmasti erilaiset pelikokemukset. Saaren tarjoamat salaisuudet tuskin löytyvät ensimmäisellä pelikerralla, juonesta puhumattakaan. Pienistä ongelmista huolimatta se on kuitenkin erittäin suositeltava kokemus, varsinkin Dark Souls 3:n lisäosaa odotellessa.
Pelissä on myös samalta ruudulta pelattava moninpeli, jossa tarinaa voi pelata yhdessä kaverin kanssa samalla sohvalla istuen. Tätä en yksinäisenä miehenä kuitenkaan päässyt kokeilemaan.