Sam ”serious” Stone palaa pelastamaan maapallon taas kerran omintakeisella arsenaalillaan. Serious Sam 3: BFE on ensimmäisestä persoonasta kuvattu räiskintäpeli ja on sarjassaan kolmas tekele, joka sijoittuu Serious Sam: The First Encounteria edeltävään aikaan. Serious Sam 3 on huomattavasti nätimpi verrattuna edeltäjiinsä, mutta myös muita muutoksia on tehty graafisten uudistusten lisäksi.
Sam paiskataan heti alussa ihmiskunnan viimeisenä toivona pelastamaan rakas pallomme Mentalin kynsistä. Itse peli lähtee todella hitaasti käyntiin ja suurin piirtein vasta puolessa välissä tarinaa päästään jo ahtaista käytävistä avoimempaan maastoon tykittämään päälle ryntääviä vihollisia napaan. Peli maksaa kauppapaikalla 1200 Microsoft-pistettä.
Line up! I’m offering free tickets to hell!
Räiskintäpelien kulta-ajalta saapuva Serious Sam on kova luu kunnon old school -pelaajille. Pelissä itsessään annetaan pelaajalle tietty määrä energiaa ja armoria (armor, suojavaruste), ja ei, nämä eivät regeneroidu. Peliin onkin tiputeltu mukavasti energiapakkauksia ja armor-paketteja, jotta pysyisi menossa mukana.
Peli alkaa hitaasti – todella hitaasti –, sillä kestää pari kenttää ennen kuin alkaa porukkaa satelemaan niskaan ja urakalla. Alkukentät ovat todella ahtaita ja sarjasta poikkeavia, mutta noin puoleenväliin päästyä alkaa kentissä olemaan enemmän sitä tuttua avointa paukuttelutilaa. Normaalillakin vaikeustasolla yksinpelaaminen on yllättävän haastavaa. Ei paljon lämmitä, kun peli tallentaa joka ikisen mutkan jälkeen, jos on ollut jonkinlaista mähinää ruudulla. Lisäksi vihollisten ammukset tulevat varmasti seinän läpi – ja itsehän et tietenkään voi ampua takaisin samasta kohtaa. Mikäs sen mukavampaa, kuin istua hetki hengähtämässä koirankopin kokoisessa loossissa ja vihollisten singon padit paukkuu seinästä läpi? Ammuksia ei ole liikaa jaeltu, ja jos keskittyminen herpaantuu, niin automaattisesti ladataan se edellinen tallennuspiste, koska ruutuun lävähtää Game Over.
Tallennuksesta puheen ollen: varaudu siihen, että ruutu jää jumiin hetkeksi joka kerta, kun peli tallentaa automaattisesti. Myös silloin, kun peliin syntyy lisää vihollisia suoraan naaman eteen, nykimisfestit alkavat välittömästi. Ja kaikki tämä yksinpelissä – mitenhän mahtaa moninpelissä käydä? Siihen en voi antaa vastausta, koska useampana iltana yritin päästä moninpeliin, mutta eihän siellä kukaan ole pelaamassa. Joten se siitä nettipelin kokeilusta. Riittävän pitkä kampanja takaa useita pelitunteja, ja siihen saa kivasti lisämaustetta vaikkapa parin kaverin kera.
Peli näyttää todella hienolta verrattuna aikaisempiin osiin, mutta niinhän se tänä päivänä pitää ollakin. Kunpa vain olisi loppuun asti viimeistelty, niin voisi jo melkein peliä hieman ylistääkin, mutta pelissä on niin paljon graafisia bugeja, että oikein alkaa voimaan pahoin. Salapaikkoja on piiloteltu runsaasti pelaajan etsittäväksi, mutta auta armias jos yrität kikkailla itsesi jonnekin yläilmoihin, missä sitä salapaikkaa ei olekaan. Tällöin yli 50 %:n todennäköisyydellä saat ukkosi jumiin ja joudut väkisin lataamaan edellisen tallennuksen.
Where the hell is my chainsaw!
Peli tarjoaa Samin käyttöön kolmetoista erilaista tykkiä, toinen toistaan parempia. Suurimpana muutoksena aikaisempiin osiin verrattuna on se, että pelistä puuttuu se ah niin ihana moottorisaha. MIKSI!? Sekin kiva, mitä moottorisaha ennen tarjosi, on korvattu onneksi kunnon lekalla, jolla voi mätkiä viholliset maahan – ja oi voi sitä ketsupin määrää.
Meleeiskut ja erikoiset tappoliikkeet ovat yllättävän näyttäviä ja höystetty hurtilla huumorilla. Tiesittekö, että jos pelissä sydämen kiskoo rinnasta ulos, se sykkii vielä hetken? Jos ette, niin tässä se jopa näytetään. Toisin kuin aikaisemmissa osissa Serious Sam 3: BFE tarjoaakin pelaajalle jo useamman itseladattavan aseen. Kun edeltävissä on ollut vain pistooli ladattavana, niin uutukaisessa on jopa viisi itseladattavaa asetta, mikä voi tietyissä tilanteissa turhauttaa.
Jos haluaa heittää aivot narikkaan ja vetäistä pelin lävitse nollat taulussa: ei hätää, varmasti onnistuu! Pelissä nimittäin on varmasti maailman paras automaattinen tähtäys, vähän sinnepäin niin kyllä se siitä. Niinkin hieno uudistus kuin ironsights on heitetty hukkaan aivan täysin, koska automaattinen tähtäys osuu aina – osoititpa mihin kohtaan ruutua tahansa. Ainoa vaatimus on se, että vihollisen pitää olla ruudussa. Oletusohjauksessa on raivostuttava ”auto center” -ominaisuus, jonka kehotan ottamaan pois päältä. Joka kerta, kun vähänkin liikauttaa tähtäintä, peli vetäisee crosshairin automaattisesti keskelle.
Jewels of whatnut?
Jewel of the Nile DLC antaa pelin tarinalle lisää pelattavaa kolmen kentän verran ja tuo myös seitsemän versus-karttaa ja kolme selviytymiskarttaa samaan 1200 Microsoft-pisteen hintaan, joka tuntuu aika kovalta maksulta verrattuna siihen, mitä sillä saa. Jewel of the Nile alkaa aivan yhtä hitaasti kuin päätarina mutta ottaa tuulta alleen huomattavasti nopeammin ja muistuttaa jo alkuunsa edeltäjiään. Runsaat asevalikoimat ja loppumattomalta tuntuvat vihollisaallot – ah olen myyty.
Vaikka itse peli onkin hieman karkea reunoilta, on se silti taattua Serious Sam -kamaa, höystettynä kunnon heavy metallilla. Katsotaan bugeja hieman läpi sormien ja nautitaan siitä, että peli oikeasti antaa kunnon haasteen ja jopa välillä kunnon hekotuksia letkautuksillaan. Ei enää itsestään regeneroituvia energioita vaan oikeaa selviytymistä ja paketeille juoksenteluja vihollisten kirmatessa kannoilla. Bugeistaan huolimatta peli on loppujen lopuksi hyvää viihdettä, ja jos vain jostain saisi tuonne moninpelin ja yhteistyötilakampanjan puolelle pelaajia, niin varmasti on hyvää viihdettä kavereiden kanssa.