WarTech: Senko no Ronde

Kirjoittanut: Livegamers

11.07.2007

Wartech: Senko no Ronde julkaistiin Japanissa kolikkopeliversiona jo vuonna 2004. Ubisoft päätti tuoda vuosi sitten kotimaassaan julkaistun pelin Xbox 360 -käännöksen nyt myös länsimarkkinoille. Kotimaassaan kulttisuosiota nauttiva ja arvostelumenestystäkin (mm. kultaa Famitsu-lehdessä) niittänyt peli on varsin suoraviivainen arcade-käännös.
Ollako vai eikö olla…

Wartech: Senko no Rondea voisi kuvata parhaiten SHMUP (shoot ’em up) ja tappelupelien risteytykseksi. Taistelut käydään – japanilainen peli kun on kyseessä – tietenkin mechoilla yksi yhtä vastaan. Peli on kuvattu ylhäältäpäin, joten mechoilla voi lentää vain kaksiulotteisesti. SHMUPeista tuttuun tyyliin ruudulla on kymmeniä panoksia, valojuovia ja ohjuksia yhtä aikaa, joten pelaajalta vaaditaan salamannopeita ja millintarkkoja väistöliikkeitä sekä oikein ajoitettuja suojausliikkeitä. Samaan aikaan tarkoituksena on ammuskella mahdollisimman paljon vastustajan suuntaan ja toivoa että edes muutama panos osuu. Mechat kestävät yllättävän paljon osumaa, joten taistelut eivät ole ohi muutamassa sekunnissa joidenkin tappelupelien tyyliin.

Pelimekaniikka on melkoisen yksinkertainen, etenkin jos ottaa huomioon molempien lajityyppien taipumukset monipuoliseen ja syvälliseen pelattavuuteen. Mechoilla taistellaan muutamalla napilla lähinnä kaukoetäisyydeltä panoksia ampumalla ja väistelemällä, joten kombojen ystävät joutuvat pettymään. Lähitaisteluliikkeitäkin on, mutta ne ovat melko kankeita ja osuminen on turhan vaikeaa. Jokaisella hahmolla ei ole kuin muutama erilainen liike perushyökkäyksien lisäksi, joten homma menee liian usein pelkäksi parin näppäimen rämpyttelyksi, varsinkin hahmoilla, joilla ammusten välinen aika on melko pitkä.

Mielenkiintoiseksi pelin tekee kuitenkin se, että kesken taistelun voi muuttua pienen hetken ajaksi puolet pelialueesta täyttäväksi B.O.S.S.-mechaksi, jolloin tulivoima ja panosten määrä kasvaa moninkertaiseksi. Muuttumisella on myös tärkeä rooli taktikoinnin kannalta, sillä se antaa hiukan menetettyä energiaa takaisin, eikä ruudulla voi olla kahta jättihahmoa yhtä aikaa. Viimeisillä voimillaan B.O.S.S.:ksi muuttuva saa käyttöönsä vieläkin enemmän tulivoimaa – ja kuten nimikin jo kertoo, nämä supermechat ovat kuin SHMUP-pelien loppuvastuksia.

… siinäpä vasta pulma

Pelin kolmen vuoden ikä näkyy valitettavasti teknisessä toteutuksessa. Grafiikka on varsin laimeaa ja mitäänsanomatonta. Ainoastaan suuren taisteluhässäkän keskellä peli näyttää välillä jopa ihan kelvolliselta, kiitos messevien efektien. Myöskään äänipuolella ei ole varaa hurraamiseen, sillä pelin äänitehosteet ja musiikki kuulostavat suoraan sanottuna tylsältä. Ilahduttavasti Ubisoft ei ole lähtenyt tekemään peliin englanninkielisiä ääniraitoja, vaan mukana on kerrankin alkuperäinen japaninkielinen ääniraita. Muu peli on toki käännetty täysin englanniksi.

Yksinpelin tarina- ja time attack -pelimuotojen sekä kahden pelaajan versus-muodon lisäksi mukana on myös Xbox Live -moninpeli, johon tuntuu tosin löytyvän melko vähän pelaajia. Lisäksi suurin osa vastaan tulevista pelaajista on vuosia peliä tahkonneita japanilaisia, joita vastaan ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä. Pelistä löytyy kahdeksan mangahenkistä hahmoa, joiden ominaisuudet vaihtelevat jonkin verran. Sisältöä on siis melko niukanlaisesti, varsinkin kun yksinpelin tarinamoodi on taistelupeleistä tuttuun tyyliin lähinnä vitsi ja samat kentät toistuvat useilla hahmoilla. Tarinamoodiin saa uppoamaan maksimissaan noin puoli tuntia hahmoa kohden, joten yksinpelaajalle pelistä ei irtoa hupia kovinkaan pitkäksi aikaa, etenkin kun tietokoneen ohjaamien hahmojen tekoäly on olematonta.

Pelin suurin ongelma on sen hinta. 60 euron hintaisena peliä on vaikea suositella muille kuin taistelupeleistä ja SHMUPeista pitäville hardcore-faneille. Halpispelinä tai jopa suorana Live Arcade -versiona peli olisi varmasti löytänyt enemmän yleisöä. Wartech: Senko no Ronde on mielenkiintoinen yritys yhdistää kaksi genreä, mutta valitettavasti toteutus ei ole aivan huippuluokkaa.