Minecraft taisi olla ensimmäinen suureen valoon noussut rakentelu- ja selviytymispeli, jossa pelaaja voi rakentaa itselleen lähes mitä tahansa ja mistä tahansa. Vain mielikuvitus on rajana, kunnes vihollisarmeija hyökkää paikalle ja yrittää tappaa pelaajan, samalla tuhoten kaikkea, jota kohtaamisen välissä sattuu olemaan. Minecraftin myötä vastaavanlaisia pelejä alkoi tulla lisää, sillä ihmisiä selkeästi kiinnosti kyseinen genre ja heillä oli hauskaa. Rust toi rakentelupeliin enemmän selviytymiselementtejä, mutta teki rakentelusta enemmän rajattua. Myöhemmin tuli The Fun Pimps, joka sai peliprojektiaan varten varsin pätevän julkaisijankin, tarinavetoisista peleistään tutun Telltalen. Peliprojektin nimi oli 7 Days To Die ja se saapui kauppoihin jo kesällä, mutta sai pelaajilta varsin rajun murskatuomion. Itse annoin pelille toivoa ja mahdollisuuden kehittyä. Päätin odottaa, kunnes poltettujen pelilevyjen mustasta hiilestä pusertuisi kirkas ja luja timantti. Kokeilunhalu kuitenkin nosti päätään ja päätin ottaa pelin käsittelyyn jo hieman ennen sitä, kun ensimmäiset isot päivitykset olivat saapuneet. Oliko odotus sen arvoista?
Yksin kuolleiden maailmassa
7 Days To Diessa ei varsinaisesti ole tarinaa, tai edes päämäärää. Pelin trailerit ja kansitekstit kuitenkin kertovat kolmannen maailmansodan syttyneen ja ydinaseiden takia tuhonneen lähes kaiken elämän Maan päältä. Vain harvat selvisivät sodasta, mutta ydinlaskeuman myötä osa ihmisistä ja eläimistä muuttuivat zombeiksi ja erilaisiksi hirviöiksi. Pelaaja herää eräänä päivänä Arizonan Navezganesta ja tajuaa pian mikä on homman nimi. Selkärepusta löytyy vain soihtu, sekä hieman ruokaa ja juomaa. Näiden avulla pitäisi sitten rakentaa uusi maailma, selvitä sen vaaroista ja elää elävien kuolleiden keskellä. Seitsemäs yö nimittäin saapuu nopeammin kuin kuvitteleekaan.
Pelaaja on nimetön hahmo, jonka ulkonäön voi kuitenkin valita kymmenestä vaihtoehdosta, tai vaihtoehtoisesti ostaa oikealla rahalla eri Telltale-pelien hahmoja. Ulkonäöllä, sukupuolella tai hahmon iällä ei ole mitään merkitystä, sillä hahmoaan ei itse näe, eikä niiden taidoissa tai tiedoissa ole mitään eroja. Jokainen aloittaa nollasta ja pelaaminen kehittää hahmoa pelaajan tekojen suuntaisesti. Mitä enemmän kaivaa maata tai hakkaa puuta, sitä enemmän taidot kasvavat ja antavat bonuksia kyseisiin työtehtäviin. Tällöin se tosin on pois esimerkiksi aseidenkäsittelystä tai maanviljelystä, ellei kyseisiä taitoja ala erikseen saaduilla pisteillä kasvattamaan. Ratkaisu on toimiva, sillä nyt jokainen pikseliselviytyjä vastaa ohjaimen päässä olevan pelaajan pelityyliä. Kaikkia taitoja ei hahmoille saa pelkästään pelaamalla, vaan niihin pitää käyttää pelaamisesta tai tehtävien suorituksesta saatuja taitopisteitä. Näihin taitoihin lukeutuu esimerkiksi sementtimyllyn tai työpajan rakentaminen, sekä teräksen valmistus.
Rajana vain mielikuvitus
Rakentaminen ja resurssien etsiminen onkin se asia, jonka parissa peliin saa upotettua eniten aikaa. Navezgane on suuri pelialue täynnä metsiä, kaupunkeja, sotilasleirejä, sekä maatiloja, josta voi löytyä mitä vain. Kaiken voi purkaa tai korjata, kunhan vain jaksaa takoa. Ja ”kaikella” tarkoitan todellakin kaikkea. Jokaisen kerrostalon voi hajottaa, sillan purkaa tai jopa vuoren hakata tasaiseksi, eikä mikään ole esteenä uuden maailman luomiselle. Jokaisesta tuhottavasta asiasta saa materiaaleja, joita voi kerätä reppuunsa talteen. Kun mukaan on saanut sopivan määrän rojua kantoon, on suositeltavaa alkaa rakentamaan omaa tukikohtaa. Rakentaminen tapahtuu kuution muotoisista palikoista, joita rakennetaan päällekkäin haluamaansa muotoon ja lähes pilviin asti. Tukikohdan voi rakentaa myös pelissä olevaan valmiiseen taloon, mutta visuaalisemmat, kärsivällisemmät ja kunnianhimoisemmat pelaajat rakentavat tottakai itselleen Lord Of The Ringsin Minas Tirithin tai Rivendellin. Palikoita voi rakentaa niin maasta, puusta, tiilestä, kuin kivestäkin, ja niitä voi vahvistaa teräksellä tai sementillä. Vaihtoehtoisesti voi kaivaa itselleen myös maanalaisen kaupungin tai vaikka luolan vuoren sisälle. Veden allekin voi kaivaa ja rakentaa, joten käytännössä jopa oman Atlantiksen rakentaminenkin on mahdollista.
Tukikohta on rakentamisen ilon ja ajanvieton lisäksi myös pelillinen hyöty. Sen sisälle voi asettaa arkkuja, joihin voi varastoida ylimääräistä ruokaa, panoksia, sekä aseita. Se myös suojaa kylmyydeltä ja sateelta, mutta myös auringonpistokselta ja lämpöhalvaukselta. Ulkoalueen voi ansoittaa kutsumattomilta vierailta ja takapihalle voi pystyttää oman kasvimaan. Kaikenlisäksi kotinsa voi sisustaa haluamillaan tavaroilla, väreillä tai vaikka teksteillä, mutta näillä ei pelillisesti ole mitään vaikutusta. Hahmokaan ei tarvitse lepoa, joten oma sänkykin toimii vain jälleensyntymispisteenä.
Viikonloppu ottaa veronsa
Kylmyys, kuumuus, nälkä ja jano ovat vain osa maailman vaaroista. Kuten jo aiemmin mainitsin, alueella on myös eläviä kuolleita ja muita ydinsodan aiheuttamia epäsikiöitä. Usein ne liikkuvat muutaman yksilön parvessa, mutta välillä myös isossa laumassa. Peruszombeista ei hirveämmin ole vaaraa, sillä ne kuolevat nopeasti ja niitä on helppo paeta. Mutta kun paikalle sattuukin karhu, iso metsurizombi tai jotain vielä pahempaa, tulee hätä housuun. Isommat mörököllit nimittäin vaativat usean haulikon laukauksen keskelle naamavärkkiä, ennen kuin suostuvat kaatumaan.
Seitsemäntenä yönä kaikki kuitenkin kasvaa potenssiin X, sillä yön saapuessa kuu muuttuu punaiseksi ja jokainen osavaltion epäsikiö haluaa maistaa pelaajan mureaa lihaa. Silloin kannattaa olla kotona turvassa ansojen ja aseistuksen takana, sillä kuolleiden armeija jyrää helposti heikot tieltään ja samassa rytäkässä vievät vielä vahvistamattoman puumajan mennessään. Jokaisen viikon seitsemäs yö saapuu uusine painajaisineen, sillä zombit löytävät aina lisää ystäviä, mutta samalla myös vahvistuvat. Kolmen viikon päästä pahimpiin mörköihin ei tehoa enää edes raketinheitin, joten suositeltavaa on varautua kunnolla. Pelillä ei koskaan ole päätöstä, vaan päivät jatkavat vierimistään niin virtuaalimaailmassa, kuin oikeassakin. Ellei asetuksista toisin määrää.
Pelin asetukset antavatkin kaikenlisäksi runsaasti vaihtoehtoja oman pelinautinnon muokkaamiseen, sillä mahdollisuuksia sopivaan pelityyliin löytyy aivan huikea määrä. Zombeille voi valita kestävyystason, vuorokauden pituuteen voi vaikuttaa, rakentamisen ja purkamisen nopeutta voi säätää ja zombeilta voi poistaa kyvyn juosta. Mikäli zombiesta ei välitä ollenkaan ja tahtoo vain keskittyä rakentamiseen, sekin onnistuu. Jos taas tahtoo peliin oikeasti haastetta, voi päälle laittaa pysyvän kuolemisen rangaistuksen. Kun pelaaja kuolee, koko serveri resetoituu ja homma alkaa alusta. Kun hirviöt laittaa jatkuvaan juoksutilaan ja nostaa vaikeustason maksimiin, tuntuu seitsemännestä yöstä selviäminen oikeasti saavutukselta.
Onneksi kaikesta ei tarvitse selvitä yksin. Mukana pelissä voi nimittäin olla netin välityksellä jopa kahdeksan pelaajaa, mutta peli tukee myös kahden pelaajan jaetun ruudun moninpeliä, mikä nykymaailmassa on vähintäänkin harvinaista. Serverit pyörivät aina yhden pelaajan ollessa isäntänä, johon muut hahmot liittyvät. Halutessaan voi myös liittyä tuntemattoman pelaajan yleiselle serverille, mutta lagin ja isäntä-tyyppisen serveriratkaisun takia touhussa ei oikeastaan ole mitään järkeä. Mikäli isäntä päättää lopettaa pelaamisen tai haluaa vain tyhjentää serverin ärsyttävistä pelaajista, voi hän vain lähteä serveriltä ja peli päättyy. Jokaisen hahmon taidot, kyvyt ja pisteet säilyvät vain isännän tallennuksissa, joten kaikki pelaajat kadottavat käytännössä kaiken peliajallaan kerätyn kokemuksen ja varustuksen. Parhaimmillaan peli onkin tutussa kaveripiirissä, joko yhteistyönä tai toisiaan vastaan. Kunhan isäntä muistaa välillä ottaa tallennuksen talteen joko muistitikulle, tai pilveen.
Nykykonsoleiden rumin peli
Tästä alkaakin syyt, miksei 7 Days To Die ole täydellinen, tai edes täysin valmis, peli. Serveriratkaisu on tuntemattomien kanssa pelatessa täysin järjetön, varsinkin kun kaikki rakennelmat, kerätyt varusteet ja aseistus on tallessa vain ja ainoastaan isännän konsolissa. Mikäli hän haluaa jatkaa peliään yksin tai toisten ihmisten kanssa, ei aiemmin mukana ollut pelaaja voi tehdä asialle mitään. Epämiellyttävänä bonuksena yhteys isäntään saattaa katketa hetkenä minä hyvänsä, joten välillä serveri sammuu yhtäkkiä eikä takaisin ole ilman kutsua tulemista.
Koska peli on saanut lukuisia päivityksiä myös konsoleille, alkaa se jo näyttämäänkin edes jokseenkin siedettävältä, kunhan muistaa laittaa asetuksista pitkän piirtoetäisyyden päälle. Tällöin peli piirtää taustaa satojen metrien päähän, jolloin horisontti siintää kaukana siellä jossain. Mikäli tätä ei hoksaa laittaa päälle, on piirtoetäisyys maksimissaan kymmenen metriä, kunnes päättyy harmaaseen seinään. Myös pelin hahmot ovat kökösti animoituja rumiluksia, joiden rosoiset reunat ja haaleat värit tuovat mieleen halpispelit PlayStation 2:n ajalta. Ruudunpäivityskin tuppaa takkuilemaan, varsinkin räjähdyksen sattuessa ja välillä koko peli saattaa pysähtyä pariksi sekunniksi.
Kun mukaan heitetään vielä kömpelöt ja tähtäimellä liikuteltavat valikot, yksitoikkoinen äänimaisema ilman musiikkia, teknisesti vanhentunut pelimoottori ja tiettyjen pelialueiden jatkuvasti kuuluva, mutta näkymätön sade, alkaa 4K-laatua vaativaa hifistelijää vähemmästäkin oksettamaan. Mutta, mikäli edellä mainitut asiat hyväksyy ja antaa teokselle edes pienen mahdollisuuden näyttää vahvuutensa, tarjoaa 7 Days To Die kymmeniksi tunneiksi hupia ja seikkailua, varsinkin tutussa kaveriporukassa.