Peleissä tavallisin sankarihahmo on kasvoton sotilas, oli taustatarinana sitten toisen maailmansodan tapahtumat tai tulevaisuuden avaruusseikkailu. Roolipeleissä pelaajalla on sankarin valinnassa yleensä valinnanvaraa, mutta ne sijoittuvat lähes poikkeuksetta Tolkien-tyyliseen fantasiamaailmaan tai kauas tulevaisuuteen. Roolipeli nykyajassa on niin harvinainen poikkeus, että Alpha Protocolin lähtöasetelma on erityisen kiinnostava. Kukapa ei haluaisi pelata salaista agenttia ja taistella maailmanrauhaa uhkaavia katalia suunnitelmia vastaan?
-Hieman roolipeliä, jossa mitallinen toimintaa ja sitten vielä seikkailua. Sekoitetaan vanhanaikaisella grafiikalla, ja päälle viipale valinnanvapautta.
Alpha Protocolin teemana on valinnanvapaus. Pelaajalla on poikkeuksellisen vapaat kädet kehittää sankarihahmostaan kyvyiltään ja taidoiltaan pelitapaansa vastaava. Tämän lisäksi pelin tarinan etenemiseen ja lopputulokseen voi teoillaan ja tekemättä jättämisillään vaikuttaa suuresti. Tämä tapahtumiin vaikuttamisen vapaus onkin pelin suurin vahvuus. Mikäli haluat tehdä perinteisen elokuvasankariagentin, joka soluttautuu kohteeseensa huomaamatta ja käyttää aseinaan vain vaimennettua pistoolia sekä lähitaistelutaitoja, on se täysin mahdollista. Jos kuitenkin haluat luoda pelihahmostasi suoraviivaisemman toiminnan miehen, voit panostaa vaikkapa kahden käden konepistoolien käyttämiseen tai haulikkotaitoon. Entäpä sitten hakkerointikyvyt tai tekniset apuvälineet? Peli palkitsee huomaamattoman ja väkivallankäyttöä karttavan vakoojan hahmolla pelaamisestakin, mistä pelintekijät ansaitsevat tunnustusta.
Pelin vahvuutena on myös erittäin hyvin toteutettu keskustelu. Juoneen kuuluvia henkilöhahmoja on useita ja kaikki voivat muodostaa oman käsityksensä pelaajan hahmosta. Keskustelu muistuttaa Mass Effectin vastaavaa, mutta ratkaisevalla erolla. Mass Effectin eettiset valinnat olivat kuitenkin loppujen lopuksi varsin yksiulotteisia: joko olit esimerkillinen sankari tai sitten mutkat suoriksi laittava varsin kovaotteinen antisankari. Peli palkitsi ainoastaan jommankumman ääripään painottamisesta, eli tehokas pelaaja valitsi aina samankaltaiset vastaukset vaihtoehdoista. Alpha Protocolin moraalisysteemiä ei samalla tavoin näytetä pelaajalle mittarilla eikä se ole samalla tavoin pelaajan valinnanvapautta rajoittava. Pelaaja joutuu pelin kuluessa tekemään varsin kiperiä valintoja, joilla on myöhemmin seurauksia.
-Tell me what I need to know!
Itse keskusteluissa vastaamiselle on aikaraja, jonka puitteissa pelaajan on valittava sulavan, aggressiivisen ja ammattimaisen väliltä (eli haluatko agenttina olla kuin Bond, Bauer vai Bourne). Ajoittain neljäntenä valintana on myös toimintavaihtoehto. Puhekumppanista ja tilanteesta riippuu, mikä vaihtoehto edistää pelaajan tavoitteita. Esimerkiksi naishahmo voi väärässä tilanteessa närkästyä sulavan agentin liehittelystä, mutta paremmissa olosuhteissa 007-flirtti voi purrakin.
Toisaalta taas kiinnisaatu konna voi paljastaa tärkeää tietoa pelaajalle oikeilla painostuskeinoilla, mutta liian raakalaismainen käytös ei johda tuloksiin. Pelaajan tapaamat henkilöt voivat keskustelujen tulosten perusteella auttaa tai haitata pelaajan etenemistä. Pelin hahmoista kootaan tiedustelutietoja, joiden perusteella pelaaja voi ennakoida, mitkä keskustelutyylit johtavat tuloksiin. Tämä onkin peleissä ennennäkemätöntä, ja Alpha Protocolin keskustelutoteutus tulisikin nostaa esikuvaksi myös muihinkin lajityypin peleihin.
Sitten huonoihin puoliin. Pelin graafinen yleisilme on vanhahtava ja se näyttää erehdyttävästi edellispäivän Xboxin peliltä ehkä noin viitisen vuotta ajastaan jäljessä olevalta. Tekstuurit latautuvat ajoittain viiveellä, mikä konsoliversiossa on vieläpä korostunut. Hahmoanimaatio osittain ilahduttaa osumiin reagoivien vihollisten ansiosta, mutta toisaalta esimerkiksi sankarihahmon hiipiminen näyttää varsin koomiselta. Pelin juonta on kiinnostava seurata, mutta osa hahmoista lipsahtaa ikävästi Austin Powers -henkisen karikatyyrin nurjemmalle puolelle.
Shaken or stirred? Do I look like I give a damn?
Monet peliä arvostelleista ovat kritisoineet pelin tähtäyssysteemin painottumista pelihahmon roolipelimäisiin taitoihin, mutta tämä on nähtävissä myös pelin ansiona. Mikäli jo pelin alusta agentti osuisi kärpästä silmään jokaisella tuliaseella, jäisi hahmonkehitys täysin turhaksi. Samalla tavoin tähtääminen oli aluksi rampautettua myös vanhassa PC-klassikkopelissä Deus Ex:ssä, jota Alpha Protocol muistuttaa yllättävänkin paljon.
Pelin saamat varsin kriittiset arviot ja pistekeskiarvot saivat julkaisija Segan äskettäin ilmoittamaan, ettei jatko-osaa nähdä ainakaan heidän julkaisunaan. Tämä uutinen oli odotettavissa, mutta on silti erityinen sääli nähdä taas kerran, ettei omaperäisyydellä menesty. Huonoon peliarvosteluiden keskiarvoon Metacriticin ja Gamerankingsin kaltaisissa palveluissa vaikuttivat varmasti myös kriitikoiden eriävät odotukset pelin lajityypin suhteen.
Hahmonkehitykseen sidottu pelattavuus ei varmasti nosta pisteitä tavanomaista toimintapeliä odottavan peliarvostelijan silmissä, sillä Alpha Protocolin ehdottomasti heikointa osuutta ovat juuri ne pelin alkuhetket, joissa tähtääminen on tarkoituksella erityisen vaikeaa. Hyvää ensivaikutelmaa ei siis ole luvassa. Peli kuitenkin ottaa pelaajan mukaansa muutaman ensimmäisen tunnin kuluessa, ja sitä voi suositella pelattavaksi ainakin viimeistään alennushyllystä noukittuna.