Crash Bandicoot oli yhä 1990-luvulla erittäin suosittu pelisarja ensimmäisen PlayStationin myötä, mutta kuten muidenkin suosittujen maskottien tapaan, Crash Bandicoot -pelit kokivat suuren romahduksen kuudennen sukupolven konsolien tullessa kauppojen hyllyille. Suosittua pussimäyräämme heiteltiin kehittäjätiimistä toiseen ja pelit alkoivat alkuperäisen Naughty Dogin trilogian jälkeen olla yhä huonompia ja huonompia. Moni jo luuli että Crash Bandicootin tarina oli loppu ja kituvaa hahmoa yritetään pitää väkisin hengissä, jotta viimeisetkin rahat saadaan hahmosta puristettua pois. Usko Crash Bandicoot -peleihin oli jo mennyt, mutta vanhat klassikot elivät pelaajien sydämissä suurella lämmöllä.
Pari vuotta sitten Toys For Bob herätti legendaarisen pussimäyrän uudestaan eloon julkaisemalla uudistetut versiot vanhoista klassikkopeleistä Crash Bandicoon N Trilogyn ja myöhemmin Crash Team Racing: Nitro-Fueledin muodosssa. Entisöidyt pelit synnyttivät uutta huumaa tasoloikkasankarin saralla ja muistutti siitä, että vanhat Crash Bandicoot -pelien tyyli oli jäänyt ajattomiksi, vaikka grafiikka onkin jo ehtinyt vanhentua. Nyt Toys For Bob jatkaa Crash Bandicootin perintöä uudella ja odotetulla jatko-osalla Crash Bandicoot 4 – It’s About Time. Kukaan ei varmasti uskonut, että uudistetut versiot antaisivat lähtösysäksen uuden jatko-osan kehittämiselle ja itse olin erittäin skeptinen kuultuani uudesta Crash Bandicoot -pelistä. Odotukset eivät todellakaan olleet korkealla. Luulin tämän olleen taas yksi syy tekohengittää jo kuollutta konseptia ja lypsää uusilta ja vanhoilta faneilta pikku hilut pois. Onneksi olin väärässä.
Crash on täällä taas!
Peliä ei todellakaan kyllästetä liian monimutkaisella tai pitkällä juonella, mikä on erittäin hyvä juttu. Lyhyt esittely ja tasohyppely voi alkaa. Uusi Crash Bandicoot kirjaimellisesti aloittaa koko pelisarjan täysin puhtaalta pöydältä. TohtoriCortex on karannut pahan naamion Uka Ukan ja Tohtori Neforiuksen kanssa vankilasta, ja pahikset alkavat punoa uusia juonia. Uusi peli ei kiellä edellisten, metsään menneiden pelien olemassaoloa, vaan Cortex hyväkyy saaneensa turpaansa pussimäyrältä lukemattomia kertoja vuosien varrella. Pahikset avaavat ulottuvuuksienvälisen portin ja orjuuttavat ulottuvuuksia suojelevat naamiot omiin toimintoihinsa. Crashin suojatti ja hyvä naamio Aku Aku aistii pahan jälleen ympärillään ja Crashin ja Cocon on jälleen aika lähteä pelastamaan maailmaa pahoilta toimilta ja vapauttamaan orjuutetut naamiot.
Ulkoasu saattaa säväyttää aluksi skeptistä pelaajaa värikkäällä paletillaan, mutta on hyvä muistaa, että olivathan alkuperäisetkin Crash Bandicoot -pelit aikaansa nähden värikkäitä kokonaisuuksia alkuperäisellä PlayStationilla. Grafiikka on vain kehittynyt ja setämiehet vanhentuneet. Ennen kaikki ei ollut todellakaan paremmin.
Pelaaminen on erittäin soljuvaa ja sujuvan suoraviivaista, josta vanhat hyvät muistot pelien yksinkertaisuudesta nousevat väkisinkin mieleen. Pelin kehittäjät ovat tehneet todella hyvin taustatutkimuksensa siirtämällä kaikki edellisten pelien parhaat puolet uuteen jatko-osaan. Pelaaja voi oman makunsa mukaan valita hahmokseen Crashin tai Cocon, joiden ominaisuudet pelattavuudesssa ei juurikaan eroa toisistaan. Ylhäältä kuvattu kenttävalikon tyyli on otettu ensimmäisestä Crash Bandicoot-pelistä, jossa pelaaja kulkee polulla ulottuvuuksien välillä kentästä kenttään.
Uusia naamioita ja runsaasti haasteita
Monien pelien ongelma on tänä päivänä se, että ne on tehty liian helpoiksi ja tähän päädytään yleensä siitä syystä, että yritetään saada uutta pelaajakuntaa pelin ympärille. Ihmettelin alussa, kun Crashille oli annettu jo pelin alusta lähtien tuplaloikka-ominaisuus, mutta en sitä kuitenkaan kauaa ehtinyt ihmettelemään, vaan kiltisti käytin minulle annettua mahdollisuutta, jotta pääsen yhtenä palana maaliin. Suunnittelijoilla on ollut kristallin kirkkaana tiedossa se, kenelle peli on tehty. He eivät onneksi lähteneet helpottamaan pelattavuutta, vaan ovat olleet uskollisia sarjan faneille ja pysytelleet alkuperäisessä reseptissä.
Crash Bandicoot 4: It’s About Time on ensimmäisestä kentästä lähtien haastava. Peli ei auta pelaajaa missään vaiheessa kädestä pitäen, vaan heittää hänet suoraan altaan syvään päätyyn. Pelaaja ei voi vain juosta kenttää läpi, vaan hänen on opittava kantapään kautta selviytymään kinkkisistä tilanteista. Peli on hyvällä tavalla vaikea. Et pysty syyttämään virheistäsi huonoja kontrolleja, vaan syyllinen löytyy automaattisesti ja aina ohjaimen takaa.
Ohjattavuus on hiottu täydelliseksi. Uusi pelisukupolvi on kasvanut ohjainten tattien parissa jo niin pitkään, että ristiohjain on jo menettänyt paikka paikoin merkityksensä. Siksi minulle tuo suurta riemua se, että uudessa Crash Bandicootissa voit vanhojen pelien tapaan itse päättää käytätkö tatteja vai ristiohjainta. Moni pitää tätä itsestäänselvyytenä, mutta olen itse tasohyppelypelien ystävänä huomannut, että yllättävän moni peli käyttää suosiolla ristiohjainta jo muihin pelin ominaisuuksiin.
Timantit on likaisia
Crash Bandicoot on samaan aikaan erittäin simppeli ja monipuolinen, sekä tarjoaa uudelleenpelattavuuden taidokkaalla tavalla. Kentistä pitää kerätä timantit peräti neljällä eri kategorialla; keräät tarpeeksi Whompa -hedelmiä, rikot kaikki laatikot, kuolet kentän suorituksen aikana korkeintaan kolme kertaa, sekä löydät kenttään piilotetun salaisen timantin. Kuulostaa helpolta, eikö niin? Noh… Yllätyksenä ei ehkä tule, että se on kaikkea muuta kuin helppoa. Oma pelityylini on aina ollut rikkoa kaikki laatikot timantin eteen, jotta minun ei tarvitsisi suorittaa kenttää enää uudelleen, paitsi aikareliikkien metsästyksessä.
Uudessa pelissä kentät ovat todella pitkiä, joten vaikka et koskisikaan kaikkiin laatikoihin, sen maaliin pääseminen kuivin jaloin ja kuolematta kolmea kertaa on erittäin hankalaa. Puhumattakaan siitä, että vaikka tuhlaat paljon arvokkaita elämiä laatikoiden keräämiseen, kenttään on aina ärsyttävästi piilotettu pari laatikkoa, jotka jäävät väkisinkin huomaamatta. Olen monen kentän kanssa tapellut jopa puoli tuntia siitä, että saisin rikottua kaikki laatikot kinkkisistä paikoista ja erittäin haastavista bonus-kentistä vain huomatakseni maalissa, että yksi tai kaksi jäi jonnekkin. Tällaisissa tilanteissa yleensä lainaan edesmennyttä suomalaista näyttelijää Tapio Hämäläistä sanomalla: ”Tämähän taitaa olla elämäni onnellisin päivä”.
Toki kentät voi aina juosta läpi keräämättä mitään, mutta kuka näin tekisi? Tällainen pelaaja pääsee helpommalla jatkamalla Mario-pelien pelaamista. Toisaalta kaikkien timanttien keräämisen palkintona on vain uusi asu Crashille tai Cocolle ja tämä porkkana ei oikein minua henkilökohtaisesti osaa motivoida. Crash Bandicoot kanapuvussa ei tuo pelattavuuteen lisäarvoa, vaikka hauskalta se näyttäkin.
Loppuvastuksissa on nyt jopa haastetta!
Uusi Crash Bandicoot on erittäin uskollinen vanhaan trilogiaan, mikä tekee pelistä loistavan. Crash Bandicootin tarinaan uskalletaan jopa luoda uutta pientä sisältöä ja yksityiskohtia pienten sivutehtävien muodossa. Muun muassa Flashpack-videonauhojen haasteet, jotka sisältävät lyhyitä laatikkohaasteita kertovat ajasta, jolloin Crash oli vielä Cortexin koekaniini ennen hänen karkaamistaan laboratoriosta ja ensimmäisen pelin alkamista.
Uusien kenttien suunnittelu on karkkia pelaajan silmille ja uusien naamioiden tuomat ominaisuudet luovat uusia haasteita rikkomatta pelin alkuperäistä hohtoa. Uusilla naamioilla Crash pystyy muunmuassa hallitsemaan läpinäkyviä esineitä ja saamaan aikaan tornadopyörähdyksen. Pelin tekijät ovat keränneet ja kehittäneet alkuperäisiä hahmoja loistavasti alkuperäisestä trilogiasta lisäämättä turhia, kliseisiä ja epämuodostuneita kaksoisolentoja pelimaailmaan. Muun muassa viholliset saavat uutta näkökulmaa ja verrattuna vanhoihin peleihin loppuvastuksissa on jopa haastetta. Enää jännitystä ei tuo pelkästään tarttuva taustamusiikki, vaan loppuvastuksilla on hankalat osumakuviot.
Sama uusi peli niin hyvässä kuin pahassa
Crash Bandicoot 4: It’s About Time lunastaa lupauksensa ja tarjoaa sen kauan kaivatun jatko-osan. Peli tuo haastavan ja eteenpäin kehitetyn tasoloikan, josta Crash Bandicoot-pelit tunnetaan. Silmiä hivelöivä ulkoasu, upeat hahmokehitykset ja jalkaa vipattava äänimaailma luovat pettämättömän kokonaisuuden. Tämä on uudistettu mutta silti perinteinen Crash Bandicoot-peli niin hyvässä kuin pahassakin. Peliä jaksaa pelata hyvin mielin, mutta toisaalta se on suurimmalta osalta sitä samaa kuin aikaisemmat kolme peliä.
Peli on ehdottomasti hankinnan arvoinen jokaiselle tasoloikkien ystävälle, mutta kokemusta uudesta Crash Bandicootista voidaan verrata uusiin Mega Man-peleihin. Sama konsepti neljättä kertaa, joka toimii, mutta ei tuo paljoa uutta ja ihmeellistä tullessaan. Crash Bandicoot tarjoaa sen mitä kaikki haluavat ja osaavat odottaa ja tämän peli lunastaa pienillä höysteillä rikastettuna.