Vaikka Ubisoftin Watch Dogsin julkaisu venähtikin keväälle, on aikataulumuutoksella hopeareunus. Nyt eivät mene vahtikoirat ja salamurhailu ikävästi päällekkäin. Assassin’s Creedin neljättä osaa on odotettu kuin kyytiä pakkasessa. Pelisarja on vasta seitsemän vuotta vanha, mutta hyllyyn on riittänyt tuoretta tavaraa mukavasti. Viime vuonna ilmestynyt kolmososa oli sijoitettu Yhdysvaltain itsenäisyystaisteluiden pyörteisiin ja oli menestys. Meritaisteluosiot keräsivät kiitosta, eikä se mennyt kuuroille korville. Ubisoftin sedät ja tädit toivat meren niin sanotusti ihan rantaan eli merillä vietetään melkein yhtä paljon aikaa kuin maalla, sillä teemana on se oikea piratismi. Kulta ja rommi eivät tule luokse vain välitunnilla ääntä pitämällä, vaan siinä tarvitaan kaikki miehet kannelle. Arrr ja räyh!
Hulapaloopa lai
Ja tapahtui niinä päivinä, että merijermulla kävi onnenkantamoinen ja hän sai Assasiinilta puolivahingossa hengen pois. Koska merijermun mustaa sydäntä piti sykkeessä vain kimaltava kulta, hän päätti ottaa assasiinin maallisen omaisuuden pukuja myöten. Ajatuksena oli suorittaa salamurhaaja-vainaan tehtävä loppuun ja nostaa samalla oma saldo plussalle. Mutta minkälainen draamankaari sillä saataisiin, etta kaikki menisi kuin suunnitelmassa A? Myös sankarimme kasvutarina kullan sokaisemasta nahjuksesta periaatteen mieheksi jäisi varsin tyngäksi, ellei matkassa olisi melkosta määrää mutkia. Tarina vie pelaajan myrkyisten merien kautta Kingstonin auringon paahtamille kaduille. Minne käykin tie, on siellä juonittelua, taistelua, vääryyttä ja tykkitulta. Mutta olipa siellä mitä vaan, niin veden kielelle nostaa jo pelkästään pelisarjan nimi sekä merirosvoilu. Pelin tarina on perinteistä salamurhamystiikkaa ja merirosvoilua. Yksikään puukko ei jää selkään laittamatta eikä arkku ylös kaivamatta. Tarina on pitkästä aikaa kaikkea sitä, mitä kansi kuva lupaa ja bonukset päälle.
Hiiuli hei!
Mistään totaalisesta myllerryksessä pelimekaaniikassa ei voida puhua ja hyvä niin. Miksi pitäisi korjata jotain sellaista, joka ei ole rikki? Allekirjoittaneella oli selittämätön aukko AC-pelisarjan osalta vielä viime kesään asti. Kerrankin kävi niin mukavasti, että vanha peli saatiin läpi juuri parahiksi seuraavan osan alta. Osien välillä on melkoinen määrä yhteistä oikeissa asioissa. Kontrollit ovat edelleen hyvät ja kiipeilu käy luontevasti. Erillaiset hiippailut ja hämäykset toimivat edelleen hienosti salamurhatehtävissä. Toki kaikkea on rutkasti enemmän. Vaikka peliin käyttää kymmeniä tuntejä, voi homma edetä varsin hitaasti kun jää ihastelemaan maisemia ja keräämään arkkuja tai metsästämään eläimiä. Metsästyksen rinnalle on tullut myös kalastaminen merellä. Ei mitään lupavapaata mato-onki hommaa, vaan harppuuna ja veri lentävät, kun Green Peace ei ole vielä päässyt sotkemaan valaanrasvamarkkinoita. Sivuaktiviteetit ovat ainakin minulle melkoinen taakka, kun niistä ei tahdo päästä irti. ”Vielä yksi” on se mitä tapahtuu ja mitä Ubisoft on hakenut.
Taistelut ovat myös samaa, mutta eivät kuitenkaan. Miekka viuhuu, pistoolit paukkuvat ja mukaan on tullut vielä Karibianmeren natiivien käyttämä puhallusputki. Käytössä on nukutusnuolia sekä raivokohtauksia aiheuttavia huumausnuolia. Molemmat antavat hiiviskelytehtäviin enemmän valinnanvaraa siihen, miten homman voi hoitaa. Meritaistelut ovat myös puhjenneet kukkaan. Alusta voi varustaa paremmaksi sekä monenlaisilla tykeillä ja niiden ammuksilla. Aallokossa käyty meritaistelu huipentaa laivan valtaamiseen. Musketit pamahtelevat ja köydellä kiikutaan veitsi hampaissa. Tämän enempää merirosvoksi homma ei voi mennä. Vallatuista laivoista voi rakentaa omaa laivastoa, kehittää omaa alusta tai vaikka pakottaa miehistöä mukaan. ”Ihanan oikeeta!” sanoo piraattifanin mielikuvitus. Nappiin menneitä uudistuksia on koko liuta, mutta nopeat valikot pitää mainita erikseen. Tällä kertaa ei tarvitse turhautua latailuun, vaan kaikki käy sukkelasti. Kaupankäynti on toteutettu paremmin ja arkkujen turha tiirikointi on jätetty pois. Listaa voisi jatkaa pitkästi.
Huraa,huraa,huraa!
Karibianmeri on vuoroin sininen ja vihreä. Laguunit ovat paratiisimaisen kauniita ja muinaiset temppelit kelpaisivat vaikka lierihattuiselle arkeologille. Peli näyttää nykykonsolilla siltä, että alaspäin on jouduttu skaalaamaan, mutta se on tehty taiten. Kasvusto on tiheää mutta ruutu rullaa varsin mallikkaasti. Maalla on kivaa, mutta merellä on mahtavaa. Itse meren koodi on kirjoitettu uudestaan, mikä näyttäytyy pelaajalle isona aallokkona. Pitkästä aikaa sai pitää itseään leuasta kiinni ettei se tipahtaisi. Meri on todella elävä, iso luonnonvoima. Myrkyssä voi melkein tuntea pärskeet naamalla, kun yrittää pitää laivan oikeasssa kurssissa. Myös sopivalta etäisyydeltä seuratut meritaistelut ovat elokuvamainen kokemus. Omalla kipolla haluaa pysyä vähän kauempana kun Man ’O War jyräyttää täysilaidallisen.
Vaikka engelska taittuisi hyvin, on mukava lueskella taiten käännettyä tekstitystä. Lokalisointi on hoidettu huolella eikä ontuvia ilmauksia juurikaan ole. 3D-tuki, joka antoi Bostonin kaduille uutta syvyyttä, on tällä kierroksella jäänyt pois. Ken tietää onko syynä laskentateho vai mikä, mutta harmittaa, ettei meren raivoa voi kokea 3D-lasit päässä. Onneksi lohtu löytyy vierestä sohvalla, nimittäin tablettiin sopiva AC: Black Flag sovellus avaa karttoja ja monia muita juttuja kätevästi sormien ulottuviin. Vaikka sovelluksessa on hiukan liian pienet napit, se kuitekin toimii. Kartta on tarkka ja muu info löytyy helposti. Ehdottomasti kannattaa kokeilla jos mahdollista.
Vaikka pelisarja toistaakin itseään, on Black Flagissa tullut mukaan paljon uutta merirosvoteeman mukana. Jos merirosvopelit ovat mieleen, tätä ei kerta kaikkiaan voi jättää hyllyyn. Assassins’ Creed IV on todella loistava peli kaikilla osa-alueilla.