Colin McRae 2005

Kirjoittanut: Livegamers

18.10.2004

Codemastersin Colin McRae Rally -sarja on lyhyessä ajassa kaahannut seuraavaan, eli viidenteen versioon. Tällä kertaa merkittävimmät uudistukset löytyvät moninpelin puolelta, kun peliin on lisätty täysi Xbox Live -tuki. Lisäksi peliin on tehty pienimuotoista viilausta ja muutoksia muillakin osa-alueilla.
Vanhaa ja vähän uutta

Uusittu uramoodi ei edeltäjiensä tavoin paljoa eroa vanhasta, vaikka tälläkin kertaa kyseiseltä osa-alueelta löytyy tiettyjä parannuksia. Sarjoja ja autoja on asteen verran enemmän, klassikoista uudempiin nelivetoisiin. Uusia auto-tyyppejä ovat muun muassa maasturit. Erikoiskokeita on yhteensä noin 300, tosin kyseessä lähinnä vain vanhojen kierrätystä. Täysin uusia pikataipaleita löytyy lähinnä vain Saksan EK:sta, koska Saksa on CMR5:ssa täysin uusi maa. Autojen virittely on himpun monipuolisempaa sekä myös pelillisesti taktinen piirre. Uralla eteneminen aloitetaan klubiralli-sarjan pohjalta, menestymisen myötä pelaaja palkitaan perinteiseen tapaan uusilla autoilla ja virittelyosilla. 4WD autojen MM-sarja myötäilee edelleen oikean rallin sääntöjä, joissa mm. autojen korjaaminen voidaan suorittaa vain kahden ajetun EK:n jälkeen. Omien aikojen parantamista voidaan tehostaa myös haamuautolla, ei kuitenkaan mikään uusi juttu tämäkään.

Ajomallinnuskaan ei ole kokenut mitään suuria muutoksia, ja lienee tämäkin suunnilleen samoilla urilla CMR4:n kanssa. Ajettavuus tuntuu tälläkin kertaa turvallisen viihdyttävältä kaikkine mutka sladituksineen. Autojen fysiikka- ja vahinkomallinnuksessa on kuitenkin lievästi sanottuna menty takapakkia, paikoin tuntuu siltä kuin autot olisivat kovissa törmäyksissä tankkeja, ja niitä on entistäkin vaikeampi saada katolleen, vaikka tahallaan yrittäisi. Jos vahinkomallinnuksessa unohdetaan visuaalinen puoli, niin autojen ohjattavuus lievässä merkityksessä kuitenkin kärsii (positiivista). Pelillisesti autojen hallittavuus kuitenkin tuntuu menneen himpun enemmän arcademaiseen suuntaan, siitäkin tulee hittiä.

Kosmeettista hienosäätöä

Grafiikkaa on jälleen paranneltu pikku efekteillä, äkkiseltään tsekattuna CMR5 videovisuaalisuus näyttääkin varsin samalta. Erilaisilla tienpinnoilla hiekka pöllyää näyttävästi, ja sora lentää sääolosuhteiden mukaisesti. Sama koskien myös autojen sisänäkymää, esimerkiksi sadepisarat iskeytyvät tuulilasiin ja ilmavirran voimasta matkaavat siitä ylöspäin. Pikataipaleiden jälkeen myös autot ovat likaisemman näköisiä, pölyä ja kuraa ilmestyy autojen pintaan nyt entistäkin enemmän.

Vaikka parin edeltävänkään CMR -sarjan maisematextuurit eivät ole olleet kovin häikäiseviä, niin tietyt efektit ja vaihtelevat sääolosuhteet kuitenkin kaunistavat kummasti visuaalista kokonaisnäkymää, ja luovat omalta osaltaan rallipeliin tiettyä uskottavaa tunnelmaa ja yksityiskohtia. Konepelti-näkymä, joka yllättävästi puuttui CMR4:stä, löytynee kolmosen tapaan CMR5:stä.

Audiovisuaalisuus on lähes täysin samaa kauraa, niin hyvässä kuin pahassa. Autojen äänissä saisi olla jo himpun enemmän munaa, ja kartanlukija Nick Grist voisi pysyä pikataipaleiden aikana uskottavammin nuoteissaan, sekä samalla parantaa tilanteiden mukaisesti myös äänenpainoaan.

Colinaa porukalla

Moninpelin puolella merkittävämpänä ominaisuutena voidaan pitää sitä, että pikataipaleita voidaan ajaa nyt myös Livessä muiden online-pelaajien kanssa (max 8-pelaajaa). Törmäilyistä johtuvat kuumat tunteet jäävät vähemmälle, koska muiden Live-kuskien autot ovat haamuina. Livessä moninpeli-moodeja ovat aika-ajo, Stage ja Rally-mode. Toteutukseltaan online-peli muistuttaa hyvin paljon RalliSport Challenger 2:n live-peliä, eroavaisuudet ovat lähinnä vain pelillisissä ja teknisissä seikoissa. Moninpeli pitää sisällään myös jaetun ruudun pelin (max. 4-pelaajaa).

Liven aikajo- ja Scoreboards -ominaisuuksia ajatellen radikaalinen oikaiseminen tietyissä paikoissa tuntuu olevan ikävä kyllä edelleen mahdollista. Näin ollen oikaiseminen saattaa koskea myös muita mp-moodeja. Useammalla Live-servulla pelaajat kuitenkin tuntuivat ajavan kuten pitääkin, jopa ulkomaalaisilla servuilla jutut ovat rennompia ja aikuisempia, johtuisiko sitten rallipelin luonteesta tai jostain muusta, vaikea sanoa.

Yhteenveto

Kokonaisuudessaan saman kaavan mukaan tehtynä, CMR5 ei ole kokenut mitään merkittäviä ja radikaaleja uudistuksia, mutta tietyt pikku parannukset ja lisäykset, esimerkiksi täysi Live-tuki, tuovat varmasti monelle Colin-sarjan faneille taas lisää mielekästä pelattavaa, ainakin joksikin aikaa. Aika paljon vanhan kierrättämistä kuitenkin tuntuu löytyvän, toisaalta ymmärrettävää, kun ajatellaan, kuinka lyhyt aika edeltävän version julkaisusta on kulunut.

Ajomallinnuksen puolella on paikoin myös helpotuksia, jotka jokainen virtuaali-rallikuski voi itse määritellä hyviksi tai huonoiksi seikoiksi. Realismi mielessä asia on joka tapauksessa toinen. CMR5 ei kuitenkaan ole suoranaisesti mikään ralli-simulaatio, vaikka osittain senkin suuntaisia elementtejä tästä väännöstä löytyy. Luonteeltaan CMR5:n voisi sijoittaa lähinnä RalliSport Challenger 2 ja Richard Burns Rally:n välimaastoon.

HUOM! Jos edeltävistä Colin McRae Rally-peleistä ei ennestään ole juuri kokemuksia, ja aihepiiri kiinnostaisi, niin kaikesta huolimatta CMR5 on laadukas ja monipuolinen paketti, ja eittämättä kuuluu Xboxin rallipelien kärki kastiin.