Control

Kirjoittanut: Etini

22.09.2019

Kotimainen Remedy on niitä pelistudioita, jotka tuntuvat laittavan joka pelissään taiteellisen riman äärimmäisen korkealle. Remedy tarttuu kiinni niistä naruista, mitkä nykypäivän pelistudioilta jää useimmin huomaamatta.

Musiikki, henkilöhahmot, juoni, rytmitaju sekä tyyli – ovat ominaisuuksia, mitkä tekivät aikoinaan niin Alan Wakesta, Death Rallysta kuin Max Paynestakin mestariteoksia.

Kyseiset ominaisuudet olivat kovaa valuuttaa 90-luvulla niin ikään Hideo Kojimalle, joka kehitti silloin kaikkien aikojen toimintapeliksin tituleeratun Metal Gear Solidin.

Ei ole mikään salaisuus, että Hideo Kojima tykkää Remedystä ja Remedy tykkää Hideo Kojimasta. Tahot ovat tehneet keskenään yhteistyötä jo vuosia.

Remedyn uutuuspeliä kaksi viikkoa pelanneena olen vakuuttunut siitä, että Hideo Kojimalla on ollut varmasti näpit syvällä pelin kehityksessä ja sehän ei ole missään nimessä huono asia.

Jesse ja riivattu virastotalo

Control muuttui konkretiaksi kesällä 2018, kun Remedy esitteli uutuuspelinsä Los Angelesin E3-messuilla. Kyseessä on ensimmäinen suuri tuotanto pitkään aikaan ilman Microsoftin tulitukea. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että Remedyn uutuuspeli on saatavilla nyt Xboxin lisäksi myös Playstationille.

Pelissä päähenkilö Jesse Faden lähtee selvittämään The Oldest House -virastotalon paranormaalia toimintaa. Vaikka rakennuksen outouksissa on jo työtä kerrakseen, haluaa Faden tämän lisäksi selvittää, mitä virastotalon muut ihmiset juonivat sekä mitä hänen kadonneelle veljelleen on oikein tapahtunut.

Mielipuolisella tutkimusmatkallaan Jesse tapaa outoja huoneita, auloja, kahviloita, audiotorioita, videonauhoja, muistilappuja, dokumentteja, vihollisia ja tietenkin henkilöhahmoja – kuten hassun talonmiehen, Ahdin, jonka me suomalaiset tunnemme tuttavammin Suosalon Marttina. Tutkiskelun jälkeen alkaa pikkuhiljaa avautumaan mikä virastotaloa riivaa ja mitä Jessen täytyy tehdä, että riivatun talon pahat voimat saadaan kuriin.

Voisin kutsua tarinaa kokonaisuutena synkän oivaltavaksi, josta löytyy myös pientä huumoria. Täten tv-sarja Twin Peaksia kuin pelisarja Metal Gear Solidia rakastavat ottavat pelin tarinan varmasti helposti omakseen.

Irtaimisto uusiokäyttöön

Joskin Controlin isoimmat paukut onkin laitettu tarinapuoleen, on sillä myös paljon annettavaa toimintapuolessa.

Vaikka pelistudio ei olekaan keksinyt tällä kertaa mitään bullet timen kaltaista mullistavaa fysiikkakeksintöä, on pelin toiminnassa jälleen täysin uusia, äärimmäisen tyydyttäviä elementtejä.

Päähenkilö Faden kantaa mukanaan nimittäin yliluonnollisia voimia, johon kuuluvat telekineettiset kyvyt. Vihollisia pääsee perinteisen ammuskelun ohella heittelemään oikeastaan kaikella konkreettisella irtaimistolla, mitä kentistä löytyy. Tämän lisäksi Faden voi levitoida ja käännyttää vihollisia taistelemaan omalle puolelle.

Remedy on hakenut uudessa tuotoksessaan etenemiseen valinnanvapautta. Mikä onkin esimerkiksi Quantum Breakiin verrattuna etenemiseltään monimutkaisempi. Seuraavaan etappiin päästäkseen täytyykin kaluta lävitse välillä vanhoja maisemia, jotka tulevat pelin läpipeluussa perin tutuiksi.

Valinnanvapaus on toki aina tervetullutta, mutta entuudestaan tuttujen paikkojen yhä uudelleen ja uudelleen koluaminen on toisinaan turhauttavaa.

Controlin PC-version on kehuttu olevan graafisesti todella näyttävä, mutta testaamastani Xbox One -versiosta ei voi sanoa täysin samaa. Kauempana sijaitsevat kohteet tarkentuvat hitaasti ja grafiikka nykii. Ulkoasun puutteita on yritetty korvata motion blurilla, jonka liikakäyttö ei näytä tv-ruudulla hyvältä vuonna 2019.

Vaikka konsoliversio ei mässäilekään grafiikoilla, välittyy pelin omintakeinen tyyli silti erinomaisesti. Hahmojen väliset keskustelut, juonenkäänteet sekä äänimaailma ovat leffatasoa.

Yhteenveto

Remedyn Controlissa on kutkuttava peli, joka on toteutettu tyylikkäästi. Vaikka tästäkin pelistä löytyy puutteita, on se kokonaisuutena ehdottomasti kokemisen arvoinen tapaus.

Controlin tarinassa riittää pelaamista muutamaksi kymmeneksi tunniksi. Easter eggien ja muiden bonussisältöjen metsästäjät kuluttanevat pelin parissa helposti vielä muutaman lisätunnin.

Onneksi meillä on olemassa pelistudioita, jotka uskaltavat keksiä uutta ja kokeilla – se on homman suola!

 

 

 

Lisää kommentti