Destiny 2: Forsaken

Kirjoittanut: MavorsXXX

18.09.2018

Vuoden vanha Destiny 2 on saanut jo muutaman lisäosan, jotka ovat kuitenkin olleet aika keskinkertaisia, jopa surkeita, kuten ensimmäinen niistä jo näytti. Toinen ei ollut juurikaan kummoisempi, mutta kenties kolmas kerta toden sanoo tälläkin kertaa? Tällä viittaan nimenomaan ensimmäiseen Destinyyn, joka kirkastui suureen loistoon vasta Taken King -lisäosan myötä. Destiny 2:n jättilisäri on nimeltään Forsaken ja kyllä, se tekee juuri sen minkä Taken King teki ykkös-Destinylle.

Yhden tarun loppu

Forsaken alkaa munakkaalla alkutehtävällä ja upealla välivideolla, jonka myötä Nolan Northin (koska Nathan Fillonilla oli muuta tekemistä) ääninäyttelemä Cayde-6 kertoo viimeisen vitsinsä. Coolin robottilänkkärin poismenoa ei kuitenkaan jäädä suremaan, vaan Vartijat nappaavat aseet kainaloon, panokset vyölle ja lähtevät suurelle kostotehtävälle, tehtävänään tappaa Uldren Sov, petturi ja uuden vihollistyypin, Scornien, johtaja. Uldrenin luo ei kuitenkaan noin vain kävellä, vaan sitä ennen täytyy hoitaa kaikki Scornien sotaparonit pois päiviltä. Tarinatehtävät ovat hyvin kirjoitettuja ja jopa mielenkiintoisempia ja hienommin toteutettuja kuin pääpelin vastaavat. Niitä ei myöskään ole liikaa, joten ne eivät tunnu millään tavalla venytetyltä, vaan pituutta tehtäviin on saatu juurikin sopiva määrä.

Vaikka pelin lähes kaikkien tehtävien kulku on samanlainen, ovat lisäosan tarinatehtävät silti mielenkiintoisia ja jopa hauskoja, varsinkin kun vastaan asettuu yksi kahdeksasta sotaparoneista. Ne eivät ole pelkästään paikallaan seisovia ja takaisin ampuvia jättiläisiä, vaan jokainen kohtaaminen on erilainen. Yksi esimerkiksi kaahaa liitävällä mopollaan karkuun ympäri pelikarttaa, yksi jekuttelee jättämällä maahan ammuslaatikon tai engramien näköisiä pommeja ja yksi käyttää aseenaan pelkästään valtavaa ketjua, jonka päässä on liekehtivä teräskuula. Paronit eivät ole (varsinkaan usealle pelaajalle) kovinkaan haasteellisia, mutta niitä vastaan taistelee mielellään ja ne tuovat mukavaa vaihtelua pelin perinteisille ja itseääntoistaville pomotaisteluille.

Forsaken tuo mukanaan kaksi uutta pelialuetta, Tangled Shoren sekä Dreaming Cityn. Jälkimmäiseen pääsee kuitenkin vasta, kun lisärin tarinatehtävät ovat läpäisty, mutta se on kuitenkin odotusten arvoinen. Siinä missä Tangled Shore on kylmän sinertävä, karu ja jopa tylsä, Dreaming City on sen vastakohta. Se on myös isoin endgame-pelialue Destinyn historiassa ja pitää sisällään järkyttävän määrän erilaisia salaisuuksia, joiden etsimisessä meneekin tovi. Osa pienistä luolastoista ja hyppytasoista on nimittäin piilotettu niin ovelasti, että ne löytyvät vain vahingossa.

Rakenna oma hahmosi, entistäkin paremmin

Koska paronit ovat kovia tyyppejä, eivätkä kaadu ihan noin vain, tarvitaan lelulaatikosta kasa uusia leluja. Näihin liittyen suurempi ”uutuus” ovat varusteiden satunnaisedut. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka löytäisit kaksi samaa asetta tai varustetta, niissä on silti eroja. Hansikkaissa esimerkiksi saattaa olla mukana kyky, jonka myötä pulssikivääri latautuu nopeammin tai rynnäkkökivääriä käytettäessä hahmon kamera ei tärise niin pahasti, mikäli hän ottaa vahinkoa. Nämä olivat käytössä jo ensimmäisessä Destinyssä, mutta kakkososaa varten niistä luovuttiin ja nyt Forsakenin myötä ne tuotiin takaisin. Satunnaiskyvyt aseissa ja varusteissa ovat erittäin tervetullut lisä, sillä nyt pelaajat voivat käyttää juurikin sellaisia aseita kuin haluavat, eikä heidän tarvitse hylätä vaikkapa tiettyä pistoolia pois siitä syystä, että siinä on jokin huono ominaisuus tai toisessa olisi parempi. Sattuman kautta nyt voikin löytää juuri sellaisen aseen tai kypärän, kuin itse tahtoo ja täten muokata hahmostaan mieleisen vastaamaan omaa pelityyliään.

Aseluokkia mukaan on tuotu yksi, ja se on juurikin se, joka nykyään nähtävästi täytyy löytyä jokaisesta räiskintäpelistä; jousipyssy. Ase on tietystikin hidas, mutta tekee valtavaa vahinkoa osuessaan kriittisen osuman. Samalla ase on myös yksi hauskimmista käyttää, varsinkin Crucible-matseissa. Täyteen voimaan vedettynä ase on lähes kertalaakista tappava, mutta lähietäisyydeltä se ei tietystikään ole se kaikista fiksuin vaihtoehto. Kaukaa ammuttuna se tuo samanlaista fiilistä kuin Overwatchissa Hanzolla pelaavat.

Uusien exotic-aseiden ja jousipyssyn lisäksi avuksi Forsakenin myötä saapuu myös uudet supervoimat. Jokaiselle hahmolle on kolme voimaa kolmeen alaluokkaan. Ensimmäisen supervoiman saa kerättyä itselleen helposti tehtävien myötä, mutta kaksi muuta vaativat vähän enemmän työtä. Uudet Superit ovat kuitenkin nimenomaan uusia ja esimerkiksi Warlockin Novapommin tilalle saa nyt eräänlaisen paineaallon ja teleporttauksen, jolla on helppo tyhjentää vaikka koko huone ärsyttävistä ja pienistä pahiksista. Hunterille saa kasan palavia heittoveitsiä ja Titanille räjähtävän ja lentävän ohjusiskun. Tässä kuitenkin vain muutama uusista kyvyistä, sillä kaikkien yhdeksän keräämiseen meneekin hetki aikaa. Osa uutuuksista soveltuu selvästikin paremmin tekoälyä vastaan käytettäväksi, kun taas osa on tarkoitettu Crucible-matseihin toisia pelaajia vastaan.

Entistä enemmän tiimityötä

Pelaajat vastaan pelaajat -puolelle suurin muutos tulee Gambitin myötä. Se on kokonaan uusi pelimuoto, jossa sekoitetaan ihmiset ja tekoälyhahmot vastakkain. Peli koostuu kahdesta joukkueesta, jotka molemmat ovat omalla pelialueellaan ja tappavat vihollisia kerätäkseen valosirpaleita. Kun sirpaleita on riittävästi, ne tulee toimittaa pankkiin, joka sitten kutsuu pelialueelle suuren eliittivihollisen. Kumpi joukkueista tappaakaan ensimmäisenä oman eliittivihollisensa, voittaa. Hommassa on kuitenkin jujuna se, että pelaajat voivat tunkeutua yksitellen toistensa peliin pistämään kapuloita vihollistiimin rattaisiin ja estääkseen etenemisen. En ajatellut pelimuodon kestävän paria kokeilua enempää, mutta kymmenisen kokeilua myöhemmin täytyi todeta, että kyseessä on erittäin viihdyttävä ja tiimihenkinen pelimuoto.

Kaiken ylläolevan lisäksi mukana on tietysti uusi raidi, nimeltään Last Wish. Sen koommin en osaa raidia kommentoida kun en siihen todennäköisesti tule ikinä ajan ja peliseuraan puutteen vuoksi pääsemään, mutta erilaisia lähteitä, Youtube-videoita ja Twitch-striimejä katsottuani kyseessä taitaa olla tähän asti ehkä yksin hankalimmista raid-tehtävistä. Varmasti palkinnotkin ovat sen mukaiset, vaikka raidien suurin palkinto onkin se mahtava tunne, kun sen ensimmäisen kerran läpäisee.

Kokonaisuudessaan Forsaken on juuri se paketti, jota Destiny 2 on kaivannut. Edeltävät, jopa rahastuksen makuiset, lisäosat ovat olleet pelkkiä satunnaisia Strike-tehtäviä ilman kummempia palkintoja, mutta Forsakenin myötä Destiny 2 ansaitsee erinomaisen arvosanan itselleen. Arvostelussamme peli sai pisteitä 85, mutta nykyisessä muodossa Forsakenin kanssa ensimmäisen numeron saa melkeinpä korottaa yhtä numeroa suuremmaksi. Forsakenin huonoin puoli onkin oikeastaan vain sen hinta niin rahassa, kuin ajassakin. Lisäosa kun maksaa sen 40 euroa ja onkin kirjoitushetkellä pääpeliä kalliimpi. Se kuitenkin tarjoaa erinomaisen kokemuksen ja valtavan määrän paranneltua puuhaa jo nyt erittäin hyvään räiskintäpeliin. Koska Destiny 2 kuuluu vielä kuluvan kuun PlayStation Plus -peleihin, on Forsaken erinomainen ostos jo ilmaiseksi saatuun pääpeliin.

Lisää kommentti