Loppuvuoden pelitulva alkaa pikku hiljaa olemaan selätettynä, ja monelle tämä hektinen ajanjakso huipentuikin Dragon Age: Inquisitionin julkaisuun. BioWaren kehittämä eeppinen roolipelisarja nähdään nyt ensimmäistä kertaa uuden sukupolven konsoleilla, ja täten pelin on tietysti lupailtu olevan myös suurin ja kunnianhimoisin. Lupausten täyttämistä on pidetty pelisarjan kolmannen osan kohdalla erityisen tärkeänä, sillä edellisosa oli monelle pettymys. Itse en ollut kuitenkaan aikaisemmin Dragon Agen maailmaan tutustunut, joten lähdin Inquisitionin matkaan niin sanotusti takki auki, ilman mitään kummempia odotuksia – ja huhhuh, mikä matka se olikaan!
Alkuun on hyvä mainita, että pelisarjaan ensimmäistä kertaa tutustuvat joutuvat tekemään aluksi hieman lisätyötä päästäkseen pelimaailmaan sisään. Inquisitionin tarina on nimittäin suoraa jatkumoa Dragon Agen aikaisemmista osista. BioWare tarjoaa kuitenkin uusille pelaajille mahdollisuuden tutustua aikaisempien osien tapahtumiin netissä olevan Dragon Age: Keep-sovelluksen avulla. Tämän interaktiivisen sovelluksen kautta pelaajat voivat myös itse vaikuttaa aikaisempien osien tärkeimpiin päätöksiin ja täten luoda omanlaisensa pohjan Inquisitionin maailmalle. Sovellus on sidoksissa pelaajan EA Origins -tiliin, jonka kautta oma kustomoitu maailmantila ladataan peliin uutta kampanjaa luodessa. Jos Keep-sovelluksen läpikäyminen kuulostaa kuitenkin liian vaivallolliselta, voi pelin kyllä aloittaa myös BioWaren tarjoamaa oletusmaailmantilaa käyttäen.
Andrasten sanansaattaja
Inquisition aloitetaan roolipeleille tyypilliseen tapaan luomalla ensiksi oma hahmo. Tarjolla on kolme eri hahmoluokkaa (Maagi, Soturi ja Rogue) sekä neljä eri rotua (kääpiö, haltia, ihminen ja qunari) – niin, ja tietysti kaksi eri sukupuolta per hahmoluokka-rotu -yhdistelmä. Hahmoluokan valinta vaikuttaa pelihahmon kykyihin, kun taas rodun valinta vaikuttaa siihen, miten pelimaailma suhtautuu sankariin. Näiden valintojen lisäksi pelaajalle tarjotaan tietysti myös erittäin kattavat työkalut sopivan ulkonäön luomiseen.
Varsinainen tarina alkaa puolestaan pamauksella (kirjaimellisesti), kun maagien ja temppeliherrojen rauhanneuvottelut keskeytyvät massiiviseen räjähdykseen. Hirveän tragedian seurauksena eivät vain kuole kummankin osapuolen merkittävimmät johtohahmot, vaan taivaalle ilmestyy myös mystinen repeämä, jonka sisuksista alkaa pursuamaan demoneja sylkeviä portaaleja. Entistä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että kaiken tuhon keskeltä löytyy, kuin ihmeen kaupalla, yksi selviytyjä – kyseessä on tietysti pelaajan luoma hahmo. Muistinsa menettänyt sankari ei osaa selittää mahdottomalta tuntuvaa selviytymistään, eikä myöskään käteensä ilmestynyttä hohtavaa jälkeä. Hyvin nopeasti pelaajalle kuitenkin selviää, että tämä mystinen jälki on ainoa keino taistella demonisia portaaleja vastaan. Tästä syystä sankari värvätäänkin erityiseen inkvisitio-organisaatioon, jonka tehtävänä on selvittää terrorityön syylliset, sulkea taivaalla oleva repeämä ja palauttaa rauha ja järjestys maagien ja temppeliherrojen välisen sisällissodan järkyttämään maahan.
Pohjimmiltaan Inquisition tarjoaa siis melko perinteisen ”pelasta maailma” -tarinan, mutta se, mikä tekee tästä erityisen mukaansatempaavan, on tapa jolla sitä lähdetään purkamaan: pelin alkumetreillä inkvisitio on vain pieni hajanainen ryhmittymä, jota muut vallat eivät ota tosissaan – pikkuhiljaa, tehtäviä tekemällä, inkvisitio alkaa kuitenkin saamaan liittolaisia ja lisää valtaa. Tarinan loppua kohden pelaajan johtama organisaatio onkin kasvanut jo aivan uskomattomiin mittasuhteisiin ja on koko pelimaailman johtava voima – lopullinen liittolaisten määrä riippuu tietysti siitä kuinka paljon sivutehtäviä suorittaa ja minkälaisia päätöksiä pitkän matkan aikana tekee. Käytännössä suurin osa pelaajan ajasta kuluu siis liittolaisten hankkimiseen ja vaikutusvallan kasvattamiseen. Kaikki strategiset päätökset tehdään sotapöydän äärellä, minkä kautta pelaaja pystyy muun muassa aukaisemaan uusia pelattavia alueita. Sotapöydän kautta lähetetään myös tekoälyn ohjastamia joukkoja suorittamaan hieman vähäpätöisempiä tehtäviä, jotka sitten palkitaan joko resursseilla, rahalla tai vaikutusvallalla. Näitä tehtäviä varten pelaajalla on käytössään kolme konsulttia, jotka kukin tarjoavat erilaisen lähestymistavan ongelmien ratkaisuun – käytännössä eri konsulttien käyttäminen näkyy kuitenkin lähinnä vain tehtävien suoritusnopeudessa, sillä kukin apuri hoitaa tietynlaiset tehtävät toisia nopeammin.
Inkvisition valtakunta
Varsinaisena pelimaailmana toimiva Thedas on jaettu useaan pienempään alueeseen, joita saa avattua sotapöydälle ilmestyviä tehtäviä suorittamalla. Kuhunkin alueeseen voi halutessaan matkata valikoista löytyvän kartan kautta, eli toisin sanottuna, Inquisition ei siis sisällä täysin avointa pelimaailmaa. Kukin yksittäinen alue on kuitenkin kooltaan sen verran laaja, että niiden yksityiskohtaiseen koluamiseen saa helposti kulumaan useamman tunnin. Eri alueet poikkeavat toisistaan – niin visuaalisesti, kuin myös vihollisten puolesta – juuri sen verran, että suurimmilta déjà-vu -tunteilta vältytään. Tarjolla on muun muassa vehreitä metsikköjä, sodan turmelemia tundra-alueita, lumisia vuoristoalueita ja näennäisesti tyhjyyttä ammottavia aavikkoja. Tutkittavat alueet ovat tietysti myös pullollaan kaikenmoista tekemistä: lukemattomat sivutehtävät koostuvat perinteisistä keräystehtävistä aina hieman suurempiin ja mielenkiintoisempiin linnoituksien valtaustehtäviin. Inquisition onkin juuri sellainen peli, jota pelatessa itse päätarina jää helposti muiden aktiviteettien jalkoihin. Jossain vaiheessa sivutehtävien monotonisuus alkaa kuitenkin puskemaan läpi, ja pelkkä tutkimusmatkailu alkaa puuduttamaan – tällöin on aina hyvä hakea pientä piristystä tarinatehtävien parista, sillä ne sisältävät enemmän dialogia, maailmantilaan vaikuttavia vaikeita päätöksiä sekä eeppisiä yhteenottoja.
Tutkimusmatkoja ei tietystikään tarvitse lähteä yksin suorittamaan, vaan pelaaja voi ottaa seikkailuihinsa mukaan jopa kolme apuria. Tarinan edetessä sankarin seurueeseen liittyy yhteensä yhdeksän erilaista apuria, joista pelaaja voi koostaa mieluisimman kokoonpanon aina matkoille lähtiessään. Inkvisition remmiin liittyvissä apureissa on edustettuna kaikki hahmoluokat, mikä on hieno asia erityisesti sen takia, että pelaaja voi halutessaan ottaa apureita omaan ohjaukseensa – näin pelaaja pääsee siis yhden läpipeluukerran aikana testaamaan kaikkia mahdollisia hahmoluokkia. Tämä on hieno ratkaisu myös siksi, että omaan hahmoluokkaan tyytymättömät pelaajat (kröhöm!) voivat läpäistä pelin lähinnä apureita ohjaten, eikä täten koko peliä tarvitse aloittaa alusta oman harkitsemattomuuden takia.
Kun on aika siirtyä sanoista tekoihin…
Kaikkihan tietävät, että demonista maailmanloppua ei estetä kukkasilla ja kauniilla eleillä, vaan tulta vastaan täytyy taistella tulella. Inquisitionissa pelaajalle tarjotaankin erittäin kattavat työkalut vihollisten kurittamiseen. Perinteisten aseiden – miekkojen, tikarien, kirveiden, jousipyssyjen ja taikasauvojen – lisäksi jokaiselle hahmoluokalle on tarjolla useita erikoistumishaaroja, jotka sisältävät kokemuspisteiden avulla opittavia erikoiskykyjä; maagi voi siis esimerkiksi halutessaan erikoistua tuli-, sähkö- tai jääloitsuihin. Järjestelmän hienous piilee kuitenkin siinä, että hahmot eivät ole sidoksissa vain yhteen erikoistumishaaraan, vaan esimerkiksi edellä mainittu maagi voisi ”opetella” taikoja kustakin kategoriasta vuoronperään. Päähahmon lisäksi pelaaja voi myös itse päättää minkälaisilla erikoiskyvyillä kunkin apurinsa päivittää, tai vaihtoehtoisesti jättää kyseisen vastuun tekoälylle.
Erikoiskykyjen päivittelyn ohella pelaajalle tarjotaan tietysti myös mahdollisuus perinteisempien aseiden ja varusteiden päivittelyyn ja rakenteluun. Uusia tavaroita luodakseen pelaajan täytyy ensiksi löytää työhön vaadittava pohjapiirustus, jonka jälkeen voidaan puolestaan lähteä metsästämään tarvittavia raakamateriaaleja – prosessi on kaiken kaikkiaan hyvin suoraviivainen ja tuttu muista saman genren peleistä. Oman pikku lisänsä Inquisition tuo aseiden rakenteluun siten, että käytetyt raakamateriaalit eivät vain vaikuta varusteiden ominaisuuksiin, vaan ne myös muuttavat niiden ulkonäköä.
Varsinaiset taistelut Inquisitionissa käydään joko reaaliajassa tai ajan pysäyttävää strategiatilaa käyttäen. Reaaliajassa tapahtuva mäiskiminen on hyvin suoraviivaista: pidetään perushyökkäysnappia pohjassa ja välillä heitetään väliin uudelleen latautuvia erikoishyökkäyksiä. Strategiatilassa pelaaja voi puolestaan antaa yksittäisiä käskyjä seurueelleen, katsoa niiden suorituksen ja taas toistaa saman operaation. Normaalilla vaikeustasolla strategiatilan käytölle ei kuitenkaan juurikaan ollut tarvetta, joten sen hyödyllisyys jäi minulle hieman mysteeriksi. Toisaalta, osaan kyllä kuvitella, miten kyseisestä ominaisuudesta voisi muodostua oleellinen osa taisteluita, kun pelaajan tulee pystyä hallitsemaan koko seurueen erikoiskykyjä samanaikaisesti. Normaalilla vaikeusasteella tekoälyn ohjastamat apurit ovat sen verran tehokkaita, että pelaaja voi pääasiassa keskittyä vainoman hahmonsa ohjaamiseen. Suoraviivainen taistelumekaniikka voi helposti ruveta maistumaan puulta pitkien pelisessioiden aikana, mutta näiden hetkien pelastukseksi osoittautuukin pelaajan kyky vaihtaa ohjattavaa hahmoa lennosta – vihollisten mäiskiminen alkaa taas yllättäen tuntumaan hauskalta, kun ohjattava hahmo vaihtuu lähitaistelijasta pitkänmatkan taistelijaan.
Vasemmalla reaaliaikanäkymä, oikealla strategianäkymä
Massiivinen matka vailla vertaa
Audiovisuaalisesti Inquisitionin tarjonta on hieman kaksijakoista. Visuaalisesti kyseessä on varsin kaunis ja värikäs peli, joka sisältää monipuolisia ja yksityiskohtaisia ympäristöjä tutkittavaksi – korkeaa laatua ei voi kuin ihailla, varsinkin kun ottaa huomioon pelin järjettömän skaalan. Tosin, kauniilla ulosannilla on myös hintansa, sillä läpipeluun aikana tuli useasti vastaan tilanteita, joissa ruudunpäivitys notkahti selvästi alaspäin. Audiopuolen kirkkaimmaksi tähdeksi nousee puolestaan pelin ääniraita, joka sisältää todella mahtipontisia ja fiilistä nostattavia sovituksia. Ääninäyttelyn osalta samanlaisesta laadusta ei voi kuitenkaan puhua, vaan suurin osa suunsa aukaisevista hahmoista saa pelaajan hampaat kiristymään. Toki mukaan mahtuu myös hyviäkin suorituksia, mutta ikävä kyllä nämä ovat juuri niitä ääniä, joita kuulee huomattavasti harvemmin.
Inquisitionin merkittävimmät bugit tuntuivat myös oleskelevan audiovisuaalisten ominaisuuksien seassa. Vastaan tuli muun muassa tilanteita, joissa dialogi-vaihtoehtoja ei ilmestynyt ruutuun ollenkaan ja peli jäi jumittamaan kyseiseen kohtaan. Näistä tilanteista selviää käynnistämällä pelin uudestaan, mikä ei sinällään ole hirveän paha asia, sillä Inquisitionissa on todella tiheästi automaattisia tallennuskohtia. Vastaan tuli tietysti myös satunnaisia visuaalisia bugeja, mutta ei mitään niin vakavaa, että pelinautinto olisi kärsinyt. Tämän luokan pelissä pienet bugit ovat mielestäni täysin hyväksyttäviä.
Inquisition sisältää myös yhteistyöpelimoodin, jossa neljä kaverusta voi yhteisvoimin lähteä lahtaamaan demoneja kolmeen satunnaisesti generoituun minikampanjaan. Kyseessä on siis täysin irrallinen pelimuoto, jota ei pysty pelaamaan itse luodulla hahmolla, eivätkä siinä ansaitut pisteet vaikuta millään lailla itse tarinamoodiin. Tämä pelimoodi tuntuukin lähinnä tarjoavan vain pikku maistiaisen siitä, mitä mahdolliset jatko-osat voisivat tarjota ihan tarinamoodin muodossa. Nykyisellään yhteistyöpelimuoto ei siis riitä pitämään pelaajaa kauaa pois tarinamoodin parista.
Dragon Age: Inquisition on massiivinen peli, joka on ahdettu niin täyteen sisältöä, että heikompaa alkaa pyörryttämään – tämä pitää erityisesti paikkansa, jos pelisarjan aiemmat osat eivät ole tuttuja. Jos pelaaja on kuitenkin valmis uhraamaan hieman ylimääräistä energiaa pelin taustojen ja historian selvittämiseen, palkitaan ahkera ”opiskelu” lopulta uskomattoman yksityiskohtaisella ja tarkkaan harkitulla pelimaailmalla, johon on helppo uppoutua lukemattomiksi tunneiksi. Erilaisten rotu- ja hahmoluokka-yhdistelmien sekä tarinankulkua muuttavien keskusteluvaihtoehtojen ansiosta kyseessä on myös teos, jonka uudelleenpeluuarvo on vailla vertaistansa. Dragon Age: Inquisition on yksi tämän vuoden kovimmista julkaisuista ja ehdottomasti tämän vuoden paras roolipeli!