Ubisoft on selkeästi viime vuosina alkanut vakiinnuttaa asemaansa pelijulkaisijana, jolta putkahtelee vuodessa useampia avoimen maailman hiekkalaatikoita. Ne ovat olleet myös enimmäkseen aikuiseen makuun suunniteltuja eepoksia. Näistä tunnetuin on ehdottomasti Assassin’s Creed -pelisarja, jonka juuret itse avoimen maailman pelinä ovat pitkällä historiassa. On reilua sanoa, että Ubisoft hoitaa tämän kentän vähintäänkin kiitettävästi. Kuitenkin otettavaa riittää edelleen, sillä tyylisuuntia on monenlaisia ja ne puhuttelevat eri kohderyhmiä. Viime vuoden lopulla julkaistu Immortals: Fenyx Rising selkeästi tavoittelee uutta massaa.
Minkälainen peli Immortals: Fenyx Rising sitten on?
Vetovoimainen tarina, hyvät roolitukset – toisaalta Fenyx…
Tarina saa alkunsa, kun Typhon, kreikkalaisjumalien kukistama hirvitys, palaa takaisin kuvioihin kylvämään tuhoa tehden kreikkalaisjumalat voimattomiksi, joista osa joutuu myös vangituksi. Suurin osa selviytyneistä kuolevaisista kokee astetta karumman kohtalon ja heidät muutetaan kiveksi. Epätoivoinen Zeus ei mahda Typhonin mahdille mitään, vaan joutuu nojautumaan Prometheuksen apuun. Vangitun Prometheuksen lupaavat puheet harmittomasta Fenyxistä eivät kuitenkaan vakuuta Zeusta, johon tietty päätyvät herrasmiehet lyömään vetoa. Mikäli Prometheuksen ennustus kävisi toteen, niin vapautuisi hän kahleista.
Tässä vaiheessa Fenyx astuu kuvioihin. Hädin tuskin meren raivosta selvinneenä herää hän yksinään rannalla eikä mene kauaakaan, kun ikävä todellisuus iskee päin naamaa. Hän on ainut selviytyjä ja laivueen miehistö on joutunut kivettymisen uhreiksi. Sitä seuraa tahtotila löytää veli-kulta, joka ei paljastu kivettyneiden joukosta. Seikkailu on siis valmis alkamaan. Ennen pitkää Fenyxille alkaa selviämään, että hänellä onkin paljon isommat kengät täytettävänään.
Taustatarina antaa ihan hyvät lähtökohdat pelaajalle lähteä tekemään matkaa. Rytmitys on kunnossa ja erityisesti alkuun kädestä pidetään kiinni, jotta tarpeelliset tuutoroinnit saadaan vietyä maaliin. Tarinointia väritetään pehmoisella huumorilla, joka sopii teemaan. Pariin otteeseen jopa myhäilin jumalille, mutta varsinaisia naurun hetkiä ei Fenyx Risingin parissa koettu. Huumori on vaikea laji.
Toivomisen varaa jättää kuitenkin pelin hahmo, Fenyx. Persoonallisuuden osalta pelihahmo on liian ennalta-arvattava ja geneerinen. Epäkiinnostava.
Paljon tekemistä, paljon tutkittavaa, paljon vaihtelua
Myönnän, jäin aika pahasti koukkuun. Pelasin pelin kirjaimellisesti läpi ja pelikellokin raksutti jossakin 80 tunnin paremmalla puolella. Maailma on reilun kokoinen, ja tarinan lisäksi tekemistä riittää muun muassa haasteiden muodossa. Välillä juostaan kilpaa ajan kanssa, kun seuraavaksi riennetään kokoamaan palapeliä oikeaan muottiinsa. Joskus riittää, että pistetään vihollisjoukoille turpaan, mutta sitä ennen saavutaankin jousihaasteen äärelle, jossa sihtiä mitataan oikein urakalla, vaikka sitten luonnonlakeja rikkomalla. Eipä unohdeta erillisiä pulmahuoneita, joita on noin puolen tusinan verran erityyppisiä, ja joiden ratkaiseminen ajoittain vaatii jopa jonkin verran pähkäilyä. Tässä oli nyt muutama mainittuna. Kirjo on todella laaja.
Lähestulkoon kaikista pulmahuoneista on noukittavissa Zeuksen jättämiä ukkosvoimia, joilla parannellaan kuntomittaria. Maailmaan on lisäksi ripoteltu sinne tänne jumalten nektariinia, jota keräämällä nostetaan energiatasoja parempaan uskoon.
Välillä tutkaan ilmestyy aarrearkkuja, jotka kannattaa käydä kääntämässä auki. Ne tarjoavat tasaisesti uutta varustusta Fenyxin käyttöönottoa varten. Niitäkin on useampaa sorttia, joista parasta sisältöä tarjoavat legendaariseksi tituleeratut. Kannattanee kuitenkin varautua vastarintaan.
Kunkin haasteen yhteydessä palkitaan pelaajaa joko kykypisteillä, materiaaleilla tai valuutan muodossa. Kykypisteillä valjastetaan käyttöön lisää uusia liikevariaatioita tai elämänlaatua parantavia kykyjä, joilla voi tehostaa vaikkapa lentotaitoja tai nostaa voimatasoja, jotka entisestään sujuvoittavat kaikkea tekemistä. Materiaaleilla parannellaan varustusta. Mikä parasta, kukin parannus nostaa kaikkien aseiden tai haarniskojen tasoja ja avaa uusia etuja kokoonpanoille. Valuutta luonnollisesti soveltuu kaupan käyntiin.
Se missä Fenyx Rising onnistuu erityisen hyvin on vaihtelevuus. Grindaamista kyllä pelissä harrastetaan ja välillä aika paljon, mutta aina on mahdollista vaihdella askareita. En missään vaiheessa kokenut, että pelaaminen olisi ollut puuduttavaa.
Visuaalisesti päräyttävä ja sutjakka kokemus
Fenyx Rising on visuaalisesti upean näköinen PS5-konsolilla. Voimakkailla kontrasteilla on eroteltu kukin pelin lääneistä. On helppo tunnistaa, koska on siirrytty alueelta toiselle. Moni nopealla silmäyksellä saattaisi todeta, että lopputulos on karkkimainen ja simppeli, mutta yksityiskohtia ruudulla kyllä riittää. Piirtoetäisyys on sekin onnistuttu venyttämään ennätysmittoihin, mitä olen tottunut näkemään avoimen maailman peleissä. Fenyx Rising on hyvä suunnannäyttäjä sille, mitä voimme tulevaisuudessa odottaa uusilta konsoleilta.
Pelaajalle tarjotaan mahdollisuus valita kahden vaihtoehdon väliltä – suosia resoluutiota tai ruudunpäivitystä. Oma ehdoton suositukseni on valita jälkimmäinen, sillä sutjakka 60 framen ruudunpäivitys palvelee Fenyx Risingia paremmin. Se vain tuntuu tällöin enemmän uuden sukupolven peliltä, koska pelin assetit näyttävät pienemmälläkin resoluutiolla jo erittäin passeleilta.
Sanottakoon, että latausajat ovat nekin kutistuneet melko pieniksi, vaikka ihan Sonyn omien titteleiden vauhtiin ei päästäkään. Enää ei kahvinhakureissuja ajoiteta lataustaukojen väliin.
Mitäpä olisi tämä kaikki ilman kunnollisia kontrolleja ja Fenyx Risingin tapauksessa kokonaisuus on hiottu huippuunsa. Mättäminen on toteutettu niin että se on yksinkertaista ja samaan aikaan riittävän monipuolista, jotta puhtaalta ”button smashingilta” vältytään. Helppo oppia, haastava hallita. Ennen pitkää erikoisliikkeitä ja kombovariaatioita on sen verran monta takataskussa, että sitä huomaa hakevansa pienintäkin syytä hakeutua kahinoihin mittaamaan taitojansa. Tekoäly ei ole mikään järjen jättiläinen, mutta tarpeeksi suuressa laumassa voi äkkikuolema osua myös taitavammalle miekan heiluttajalle. Kovimmat konkarit voivat kokeilla onneaan neljän myyttisen hirviön kanssa, jotka ovat suunniteltu kohdattavan pelin loppupäässä.
Liikkuminen on jouhevaa ja niin kauan kuin staminat riittävät on myös mikä tahansa vuori tai kallio valloitettavissa. Jos ei kiiveten onnistu, niin viimeistään liitäen. Tuplahypyt ovat nekin mahdollisia ja jo varhaisessa vaiheessa peliä. Ainoastaan kartan ulkopuolelle ei ole asiaa.
Ihan moitteetta eivät mekaniikat palvele. Valitettavasti pelillä on satunnaisesti tapana jättää sprintissä ajoittain hyppy rekisteröimättä, joka voi puzzleissa osoittautua turhauttavaksi.
Potentiaalia uudeksi pelisarjaksi on olemassa
Omalla kohdallani Immortals: Fenyx Rising osoittautui erittäin positiiviseksi yllätykseksi. Vaikka olenkin pyrkinyt vähän tarkoituksella välttämään pitkiä avoimen maailman pelejä, niin en ollut yhtään harmissani tätä pelaillessa. Ainakin omalla kohdallani yhä useampi iso hiekkalaatikko tuntuu helposti jäävän kesken kaiken ja sitten myöhemmin on vaikea palata takaisin, kun suurin osa pelistä on vain päässyt unohtumaan. Kynnys aloittaa alusta on aina suuri.
Tietty omalta osaltaan tykästymistä on edesauttanut se seikka, että olen suhteellisen kova Zelda-fani, ja Fenyx Rising omaa monta samankaltaista piirrettä niin visuaaleista roolipelielementteihin.
Immortals: Fenyx Risingia on helppo suositella. Ihan varauksetta. Kaikille.