NHL 19

Kirjoittanut: Etini

12.10.2018

NHL-pelisarja on ollut uusimmalla konsolisukupolvella jotenkin aina askeleen jäljessä. Siinä missä eteenpäin porskuttavaa FIFA-pelisarjaa voi hädin tuskin enää edes erottaa oikeasta futismatsista, tuntuu NHL polkeneen paikallaan heikkouksiensa kanssa vuosia niin graafisesti kuin pelillisestikin

Voin kuitenkin luvata, että EA Sportsin NHL 19 tuo pelisarjaan eniten konkreettisia uudistuksia vuosiin. Se on myös monipuolisin lätkäpeli koskaan ja tarjoaa oikeastaan kaikille sopivasti kaikkea.

Luistelumekaniikka lyöty täysin uusiksi

Mainittakoon, että viimekautisessa versiossa oli jo muutama lupaava uudistus, jotka tekivät pelikokemuksesta reilusti sulavampaa. Puolustuksen Skill Stick toi mukavasti lisävariaatiota puolustustyöskentelyyn ja harhautusten ajoitusmekanismi lisämaustetta hyökkäyspeliin.

NHL 19:ssa on mukana ehkäpä suurin yksittäinen pelillinen uudistus koko nykyisellä konsolisukupolvella. Uusimpaan versioon on lyöty nimittäin täysin uusi luistelumekaniikka. Käytännössä uusi mekaniikka tarkoittaa sitä, että pelaajat liikkuvat kentällä paljon luonnollisempin. Peliä vaivannut laatikkomainen luistelu näyttää tuleen haudatuksi lopullisesti. Erilaiset pelaajaprofiilit luistelevat pelissä myös hyvin eri tavoin – siinä missä ketterät luistelukoneet tikkaavat jalkojaan kuin viimeistä päivää, ottavat raskaammat kovanaamat pitkiä, mutta hitaampia luistelupotkuja.

Fyysinen taklauspeli on saanut myös mukavaa aitoutta. Taklaaminen on tyydyttävää ja kiekosta taisteleminen aitoa. Koukkaamista on myös tasapainotettu ja kiekko ei karkaakaan enää jokaisesta mailan rouhinnasta.

Nämä uudistukset ovat tuoneet peliin täysin uusia elementtejä.

The World of Chel on kokonaan uusi maailma

EA on halunnut tuoda NHL 19 -peliin myös lisää variaatoita moninpeliin. Siitä suurinta osaa näyttelee kokonaan uusi The World of Chel -pelipaikka, jossa pääsee pelaamaan aina kaikkea pipolätkästä EASHL:ään 3vs3-peleihin.

Arcade-henkiset pelit ovat nopeita ja simppeleitä. Ehdoton suosikki on Ones-pelimuoto, jossa kolme satunnaista pelaajaa ottaa mittaa toisistaan yhteen tekoälymaalivahdin vartioimaan maaliin.

Pelaaja palkitaan hyvistä otteista tason nousulla ja lätkäkasseilla, joilla voi ehostaa kiekkoilijan varustusta.

The World of Chelin lisäksi pelissä pääsee pelaamaan myös edellisistä osista tuttuja pelimuotoja kuten Franchisea, Hockey Ultimate Teamia, Be a Pro:ta, Varausmestareita, EASHL:ää tai ihan perinteistä näytösottelua.

Mukavana ekstrana peliin on lyöty mukaan läjäpäin myös NHL-legendoja, jotka varmasti miellyttävät myös veteraanitason NHL-fanittajia. Mainittakoon, että pelistä löytyy muun muassa Wayne Gretzkyn, Teemu Selänteen, Peter Forsbergin ja Mario Lemieuxin kaltaisia supermiehiä.

Oikein maittava vuosikerta

NHL 19 vaikuttaa oikein hyvältä lätkäpeliltä. Ainoat rokottamisen aiheet ovat satunnaiset bugit ja epäselvä valikkosysteemi. Isompi nillitys on kuitenkin turhaa, sillä bugit ovat korjattavissa ja valikkorakenteeseen kyllä tottuu aikanaan.

Jos olet pitänyt taukoa NHL-pelisarjasta, nyt olisi oiva tilaisuus hypätä uudelleen mukaan. Tämänvuotinen peli on nimittäin erittäin maittava.

Lisää kommentti