Pac-Man and the Ghostly Adventures HD

Kirjoittanut: Livegamers

02.06.2014

Yksi pelihistorian ikonisimmista hahmoista, Pac-Man, on palannut uuden Pac-Man and the Ghostly Adventures -pelin myötä.
Pelin on ilmeisesti tarkoitus perustua piirrettyyn, jossa Pac-Man ja kaverit taistelevat haamuja vastaan. Pelin kantavana juonena (ainoana sellaisena) on kukistaa ilkeä General Betrayus, joka haamujen avustuksella yrittää valloittaa maailman. Betrayusin tihutöiden seurauksena haamut ovat valloittaneet kaupungin ja sankarimme tehtäväksi jää lähteä tuhoamaan ne.

Ready?

Pac-Man and the Ghostly Adventures on hyvin simppeli 3D-platformeri. Se koostuu erillisistä maailmoista, joista jokaisella on oma teemansa. Yksittäiset kentät eivät juurikaan eroa toisistaan, ja ainoa tehtävä onkin oikeastaan suunnistaa kentän uloskäynnille. Pientä vaihtelua muuten kovin itseään toistavaan yhtälöön tuo se, että kentistä löytyy useampia reittejä määränpäähän ja vaihtoehtoisilta reiteiltä voi löytää ylimääräisiä bonuskenttiä. Peruskentät ovat usein sen verran laajoja, että niiden tutkimiseen ja kaikkien reittien löytämiseen saa halutessaan kulutettua reippaastikin aikaa. Kovin haastavaksi ei uloskäynnin löytäminen kuitenkaan missään vaiheessa muuttunut. Peli ei varsinaisesti tarjoa pelaajalle sen erityisempiä syitä tutkia kenttiä täydellisesti, ellei sitten halua metsästää 100 % suoritusta vapauttamalla joka ikisen vihertävään limaan juuttuneen kaverin.

Vaikka Pacin ulkoista olemusta onkin rankalla kädellä pimpattu coolimpaan muotoon – muun muassa käsien ja jalkojen, päheiden tennareiden ja hanskojen lisäyksellä – ihan kaikkea ei kuitenkaan ole muutettu. Päävihollisten eli haamujen pätkiminen nimittäin hoidetaan edelleen vanhan koulukunnan meningillä – eli napsimalla. Käytännössä napsiminen tapahtuu hyökkäysnappia painamalla. Toki haamuista eroon hankkiutumista avittamaan on saatavilla myös valikoima erilaisia erikoisvoimia, kuten esimerkiksi näkymättömyys ja tulipallojen viskely, joita hankitaan syömällä marjoja.

The Ghostly Adventuresin kirkkaimmin tuikkiva valopilkku on ehdottomasti sen moninpeli, joka tarkastelee klassista Pac-Man vastaan haamut -skenaariota ihan uudelta kantilta. Neljän pelaajan jaetulla ruudulla offlinessa pelattava moninpeli antaa jokaiselle pelaajalle ohjattavaksi yhden haamun, ja haamut yrittävät pyydystää erilaisissa sokkeloissa holtittomasti vilistävää Pac-Mania. Vaikka moninpelikin on kuvattu kolmannesta persoonasta, vanhoista ajoista muistuttaa arcade-ajan Pac-Manin tyyliin tehty, keskellä ruutua pönöttävä sokkelokartta.

Insert coin

Valitettavasti keltaisen ystävämme ikä alkaa jo näkyä, eikä tämä peli ainakaan paranna tilannetta – päinvastoin. Meininki on paikoin kun metsään menneen nuorennusleikkauksen jälkeen. Ei hyvä, ei lainkaan hyvä.

Pelattavuus liikkuu jossain tylsän ja laimean välimaastossa. Siinä ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta ei myöskään mitään, mikä pitäisi pelaajan kiinnostusta yllä muutamaa minuuttia kauempaa. Pac liu’uskelee eteenpäin tehden välillä tuplahyppyjä ja napsien haamuja, palluroita ja erikoiskykyjä antavia marjoja. Siinäpä se. Pac-Manin liikkuminen on jotenkin tahmeaa, eikä siihen saa oikein minkäänlaista tuntumaa. Pelissä ei lisäksi ole juurikaan haastetta – siis muuta kuin hereillä pysyminen.

Pelin ympäristöt jatkavat samaa laimeaa linjaa – jopa pelin karkkipaletista tempaistut värit tuntuvat haalistuneen. Ääninäyttely on geneeristä ja suoraan sanottuna melko ärsyttävää. Pac-Manin jatkuvasti letkauttelemat ”hauskat” kommentit eivät hymyilytä edes ensimmäisellä kerralla, puhumattakaan siitä, kun on kuunnellut koko repertuaarin muutaman kymmenen kertaa. Pac-Man olisikin kernaasti voitu jättää ihan puhumattomaksi päähenkilöksi.

Peli on selkeästi suunnattu nuoremmalle pelaajayleisölle, mutta on vaikea kuvitella kenenkään siitä juurikaan innostuvan. Pac-Man and the Ghostly Adventures tuntuukin olevan taas yksi surullisen huono lisenssipeli, joka ei pelkästään aliarvioi yleisöään, vaan langettaa ikävän varjon alkuperäisteoksen ylle. Tämä peli on kuitenkin niin mitäänsanomaton, että sitä unohtanee päivässä parissa koskaan pelanneensakaan.

Game Over

Koko peli haiskahtaa motiiveiltaan hyvin kyseenalaiselta yritykseltä modernisoida Pac-Man ja tehdä siitä halpaa viihdettä digiajan kansalle. Koska hei, onhan Sonicia, Mariota ja Raymaniakin uudistettu! Valitettavasti Pac-Man jää kyseisessä nykyaikaistamiskisassa auttamatta viimeiseksi. Peli ei kuitenkaan ole niin huono, että siitä saisi edes revittyä jonkinlaista huumoria. Ei, Pac-Man and the Ghostly Adventures on tylsä, puuduttava ja kertakaikkisen joutava tuotos, jonka suositteleminen kenellekään tuntuisi aika nololta. Pac-Man olisi totisesti ansainnut paremman paluun.