Ridge Racer Unbounded

Kirjoittanut: Livegamers

08.04.2012

Pitkäikäinen Ridge Racer -ajopelisarja on poikinut vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana yhden jos toisenkin pelin. Alkuun arcade-halleissa nähty ajopeli kääntyi myöhemmin kotikonsoleille ja on hakenut omaa paikkaa useammankin laitteen julkaisupelinä. Uusin peli kantaa lisänimeä Unbounded ja poiketen edellisistä Ridge Racereistä tämä peli ei ole Namcon oman studion tuotos, vaan suomalaisen Bugbearin. Yhtiö on kokenut tekijä ajopelien saralla, ja ensimmäisen pelin studio julkaisi vuonna 2001. Tuolloin kyseessä oli rallisimulaatio Rally Trophy. Pinnalle Bugbear nousi menestystä niittäneen FlatOut-sarjan myötä, mikä varmasti edesauttoi projektin saamisessa.
Riiiidge Racer!

Alkuperäisistä Ridge Racereistä poiketen Unbounded ei sijoitu tuttuun Ridge Cityyn, vaan täysin uuteen Shatter Bayn kaupunkiin, joka on jaettu pienempiin alueisiin. Valittavana on muutamia eri kisoja per alue – normaalista ajokilpailusta nopeatempoiseen frag-festiin. Radoilta puuttuu oma identiteetti, mikä on peruja rataeditorista.

Kisat tuntuvat standardimutkien opettelulta, eikä radoista jää mieleen mitään omalaatuista. Alueet sentään eroavat toisistaan hieman: uramoodin loppua kohden vuorokaudenaika muuttuu aamupäivästä yöksi, mikä tuo graafista piristystä. Ikävästi ilta- ja yöratojen valaistus ottaa silmiin ja radan muodot katoavat efektimyrskyssä. Tästä on huomattavan paljon haittaa, kun auto paahtaa lähes kolme markkaa lasissa ja vastaan tulee 90 asteen kulma. Sama ongelma nousee esiin myös irtaimiston kanssa – sitä on vain ihan liikaa ja kun sen läpi ajaa, niin pitää arvailla, mitä edellä tapahtuu. Ongelmia aiheuttaa myös se, ettei aina erota, onko objekti rikkoutuva vai ei. Osa seinistä on kuin paperia ja toisaalla samanlaiset seinät ovat betonia, josta ei edes driftauksella ja tuholla kerättävän ”powerin” kanssa päästä läpi.

Autoilua FPS-termeillä

Paikoittain Unboundedista huokuu ”VAU, teinkö mä just tuon” -fiilis, mutta se on todella harvassa. Tähän ei useinkaan päästä kanssakilpailijoiden satunnaisuuden takia. Välillä tuntuu, että tekoälyn ainoa tarkoitus on pilata pelaajan ajo eikä vastustajasta pääse eroon mitenkään. Kun sattuu pääsemään kolmen sekuntia eteen muista kilpailijoista, niin kisa alkaa olla taputeltu, vaikka tekisikin typeriä pikkuvirheitä tai pari vähän isompaa. Tekoäly ei saa kiinni ellei pelaaja oikeasti törttöile jatkuvasti. Vaikka tekoäly tuntuu useimmiten ylivoimaiselta, jossain vaiheessa voitat kuin kytkintä kääntämällä ja tekoälyn luovutusvoitto aiheuttaa enemmän vihaa kuin iloa.

Domination-kisan ideana on vastapuolen autojen ruttaaminen ja oikoreittien availu voimaboostilla. Hieno idea, mutta se on erittäin rikki. Välillä vastustajan lähettämisestä lasarettiin saa powerin täyteen, välillä ei. Välillä liekeissä olevaan autoon törmätessä se pelin termein ”frägääntyy”, välillä ei. Koko domination kisa tuntuu erittäin satunnaiselta kun samat toimet antavat eri lopputuloksen. Shindo-kisat ovatkin pelin hauskinta antia kun tarkoituksena on vain ajaa kisa alusta loppuun ja poweri on vaihdettu tuttuun ja turvalliseen boostiin. Kampanjan muihin kisoihin mahtuu driftauskisaa, autojen tuhoamiseen keskittyvä frägäyskisa ja hieman erilaisempi aika-ajo, jossa tarkoituksena on päästä maaliin mahdollisimman nopeasti. Koko yksinpelikokemus on ennaltamäärättynä kaupungin valloituksessa eikä mitään erinäistä pikapeliä auton, pelimuodon ja radan valinnalla ole.

Fordi ei oo auto

Autot on jaettu kuuteen luokkaan joista vain parissa tuntui olevan käytettäviä autoja. Pelin alkupuolella käytetyssä katu-luokassa autoista puuttui vauhti ja vasta-autoilijoihin verraten ei autoilla pysynyt mitenkään perässä, ainakaan rehellisiä keinoja käyttäen. Toisessa ääripäässä on loppupuolen super-luokka, jonka autot olivat nopeita, mutta niistä puuttui pito ja ajettavuus oli kuin kitkarenkailla avojäällä. Testasiko kukaan näitä autoja ennen julkaisua? Onneksi autot sentään pörisevät miehekkäästi. Pelin soundtrack koostuu suhteellisen tuntemattomasta materiaalista mikä yllättävästi sopiikin kisojen taustalle. Listaan mahtuu muutama tunnetumpi nimikin kuten Skrillex.

Pelin mielenkiintoisin ominaisuus on rataeditori. Pelaamalla yksinpelikampanjaa aukeaa käytettäväksi lisää osia eri puolilta kaupunkia, joten radoista saa erittäin monipuolisia. Peruseditori on erittäin helppo käyttää ja systeemin vertaaminen palapeliksi sopii tähän kuin nyrkki silmään. Kun radan pohja on tehty, sitä voi hioa tarkemmalla editorilla, jossa maahan voi lätkiä erilaisia hyppyreitä, esteitä tai vaikka räjähdetynnyreitä. Valmis rata on osa omaa kaupunkia, jonka voi julkaista koko maailman pelattavaksi.

Nettipeli perustuukin juuri näiden ratojen pelaamiseen. Ongelmana netin yli kisaamisessa on vähäinen pelaajamäärä, mikä johtaa tylsistymiseen kun radoilla on liikaa tyhjää tilaa. Tilannetta ei ainakaan auttanut allekirjoittaneen ongelma, jossa peli jäätyi joka toisen kisan alkuun. Muista peleistä tutut dynaamiset haasteet pyörivät pelattavana yötä päivää. Haasteet kestävät minimissään tunnin ja maksimissään päivän. Näistä ei tietenkään jää käteen kuin kerätyt kokemuspisteet. Mitään julkisia palkintoja tai tulostauluja ei löydy, joten moninpelikokemuksen yhteisöllisyys loistaa poissaolollaan.

Suoraan seinään

Ridge Racer Unboundedista huokuu keskinkertaisuus. Se hakee elementtejä nimistä kuten Burnout, FlatOut sekä tietenkin Ridge Racer, mutta toteuttaa varsinkin Burnoutista tuodut elementit huonosti. Liika satunnaisuus vie keskittymistä pois itse ajamisesta, mikä on paikoittain ihan maukasta, mutta painostava tekoäly pilaa kisat joko ottamalla ensimmäisellä sijalla ollessa varmasti kiinni tai unohtamalla, että edellä menee joku.

Ideana ollut nousu viimeisiltä sijoilta ensimmäiseksi tapahtuu useimmiten helposti, mutta johtoaseman pitäminen on tuskaisaa. Kanssakilpailijoiden powerin kerääminen on vähintään kyseenalaista heidän saadessaan sen käyttöön mitä omituisimmissa tilanteissa, kuten hetki turhan powerin käytön jälkeen. Frägäys on iso vitsi ja tuntuu ettei se toimi yhtään kuten logiikka sanoisi. Välillä autot räjähtelevät hipaisuista tai eivät räjähdä kunnon kolarista. Vaikeustaso on selvästi korkeampi kuin muissa ajopeleissä, mutta miksei pelaajan valittavana ole vaikeustasoja kun ne selvästi rataeditorista löytyy.

Hakattuani päätä monta päivää seinään, jätti Ridge Racer Unbounded minut pettyneeksi ja vihaiseksi. Pelistä löytyy hienoja ominaisuuksia, mutta kun peli itsessään on rikki, ei ne hienot ominaisuudet lämmitä mieltä.