Tom Clancy´s Ghost Recon: Advanced Warfighter

Kirjoittanut: Livegamers

29.03.2006

Taas on aika jolloin Tom Clancyn seuraavan sukupolven haamujengi on päästettävä irti ja taistelemaan maailmalle vapaan demokratian puolesta.
Pelastakaa herra presidentti

Vuosi on 2013 ja Yhdysvaltain rajanaapuri Meksiko on sisällissodan partaalla. Korruptoituneen armeijan toimesta on myyty kiellettyjä aseita kolumbialaisille kapinallisille. Yhdysvaltain presidentti on saapunut Meksikoon neuvottelemaan maan hallituksen kanssa yhteistyöstä kapinallisten kukistamiseksi. Mexico City:ssä hallitusta vastustavat joukot pääsevätkin yllättäen kaappaamaan itse presidentin ja tilanne kärjistyy entisestään. Kapteeni Scott Mitchellin johtama Ghost-yksikkö komennetaan pelastamaan presidentti ja eliminoimaan kapinalliset.

Tilanne ei ole kuitenkaan täysin toivoton, sillä tällä kertaa USA:n armeijan ja haamujen apuna toimii Integrated Warfighter System (IWS), joka yhdistää vakoilu- ja satelliittiteknologian yhdeksi laajemmaksi tiedustelu-, viestintä- ja taistelujärjestelmäksi.

Tulevaisuuden pelit ja vehkeet

Ghost Recon Advanced Warfighter pitää sisällään hieman enemmän tulevaisuuteen tähtäävää sotateknologiaa, kuin aiemmat versiot. Edeltävien GR-pelien taktisia piirteitä ei ole kuitenkaan unohdettu. Yksin- ja moninpelin uusia innovaatioita ovat esimerkiksi sotilaan silmikkonäytön Cross Com- ja IWS-järjestelmä, jolla voidaan entistäkin tarkemmin paikantaa vihollinen ja seurata sen liikkeitä. Edellä mainittuun järjestelmään kuuluu uutena ominaisuutena pelaajan hallinnoima Drone-paikannuslennokki, jonka avulla pelaaja saakin laajemman strategiakuvan virtuaalisesta taistelualueesta. Yksinpelin kampanjatehtävissä pelaaja voi komentaa haamuyksikkönsä lisäksi myös muuta USA:n armeijan sotakalustoa, kuten esimerkiksi taisteluhelikoptereita ja panssariajoneuvoja.

Haamut laskeutuvat Mexico Cityyn

Pääpaino on tulevaisuuden kaupunkisodassa ja pelin tarina edelleen sitä tyypillisen toiminnallista ja militaristista Tom Clancyä – tapahtumat sijoittuvat Mexico Cityyn ja sen laitamille. Yksinpeli poikkeaa tietyiltä osin moninpelistä, eivätkä myöskään kartat ole enää näiden kesken samanlaisia. Kampanjan tehtävien luonne ja ympäristöt ovat vaihtelevaa tasoa, vaikka tilanteet idealtaan keskittyvätkin yhteen alueeseen. Varsinaisten tehtävien lisäksi vihollisia tykitellään ajoittain myös helikopterista Gatling-tyylisellä M134 Minigun -konekiväärillä ja ukkoa kaatuu kuin heinää.

Grafiikka on yksinpelissä astetta parempaa tasoa, mutta ruudunpäivitys taas silminnähden melko alhainen. Visuaalisesti GRAW näyttää ja kuulostaa X360:lla kuitenkin varsin hyvältä, siis moninpelissäkin. Kasvillisuus on rehevämpää ja ympäristöt entistäkin yksityiskohtaisempia. Vastaavanlaisia kaupunkikarttoja ja kenttäsuunnittelua jäi kaipaamaan nimenomaan myös moninpelin puolelle, jossa lievästi ottaen olisi voinut olla sisätilojakin, kuten esimerkiksi ensimmäisessä Ghost Reconissa (PC/Xbox).

Hahmoanimaatiot ovat sulavia, tosin kuolinanimaatiot räsynukke-efekteineen turhan liioiteltuja varsinkin moninpelissä – hahmo saattaa hypähtää makuulta jopa metrin ylöspäin, kun saa kuolettavan osuman. Tämän suuntaisen säpsähtämisen pitäisikin koskea vain itse sohvalla löhöilevää pelaajaa.

Audiopuolella kehitystä on tapahtunut erityisesti yksinpelin ääninäyttelyssä, tilannekeskustelut ja radioliikenne eivät ole enää yhtä hengetöntä, kuten aiemmissa versioissa. Tilaäänet ja aseita koskevat ääniefektit, sekä taustalla soiva toimintaa myötäilevä musiikki luovat peliin vielä oman elokuvamaisen tunnelmansa.

Ihmeparantajat

Kontrollit ja tekoäly pelittävät kokonaisuutena tyydyttävästi. Pelaajan Ghost-yksikköön kuuluvia spesialisteja on helppo hallita ja ne osaavat myös ryhmittäytyä pelaajan komentamiin asemiin kutakuinkin oikein. Pelaajan hahmolle suojatulen antaminen on kuitenkin haamuilta ”itsenäisesti” ajoittain hakusessa, varsinkin vaikeimmalla pelitasoilla pelattaessa.

Yksittäisiäkin viholliskohteita koskien voidaan omille spesialisti- ja ajoneuvojoukoille antaa myös tarkempia hyökkäys- ja tulikomentoja. Pelistä paistaakin läpi hieman samankaltaisia käskytyselementtejä, jotka ovat tuttuja esimerkiksi Full Spectrum Warrior -pelistä. Haamut myös haavoittuvat joskus ja ne on mahdollista vielä pelastaa elvyttämällä. Haamuyksikön sotilaita voidaan tarvittaessa käskyttää myös ensiavun antajiksi, pelaaja voi itse toimia ihmeparantajana tai sekä että, riippuen haavoittuneiden määrästä ja tilanteesta. Haavoittuneet haamut voi menettää tiukkojen konfliktien aikana, jos niitä ei ehdi tai pääse elvyttämään määrätyssä ajassa, täydennysjoukkoja saadaan kuitenkin aina lisää, kun tehtävä on suoritettu.

Vihollisen jalkaväki vuorostaan osaa hakea myös parempaa suojaa sekä viskellä ajoittain haamujengin niskaan kranaattejakin. Raskaampi sotakalusto taas on turhan passiivinen. Vaikeimmalla tasolla vihollisten tekoäly ei kuitenkaan tästä juuri parane, yksinpeli vaikeutuukin lähinnä vain sillä, että vihollinen reagoi nopeammin ja ampuu tarkemmin. Vihollisten tekoäly onkin hieman kehittyneempää moninpelin kampanja- ja co-op-tehtävissä, kuin varsinaisessa yksinpelissä.

Magic Bullets

Cross Comin ja IWS-järjestelmän hyödyntäminen onkin monesti pelaajalle tarpeellista, sillä myös 12.7 mm M107 ja SR AS50 järeäkaliiperisten tarkkuuskivääreiden kohdalla on huomioitu niiden parempi läpäisykyky. Hyvästä piilosta pelaaja voi Cross Comin avulla eliminoida ”merkityt viholliset” useiden erilaisten materiaaliesteiden läpi. Viholliset voivat havaita ja ampua alas myös haamujen Drone-paikannuslennokin, jos sen antaa leijua kovin pitkään vihollisjoukkojen yllä. Objektit, kuten autot, reagoivat tulitukseen ja räjähtävät epäuskottavan elokuvamaisesti, jos niitä kohti täräytellään riittävän pitkään. Mitään laajempaa ympäristön vahinkomallinnusta ei kuitenkaan GRAW:n yksinpelikään pysty tarjoamaan.

Vihdoinkin haamujen kentillä savuaa

Pääasiallisesti asearsenaali on suunnilleen sama, kuin GR2-peleissä, mutta pari uuttakin asemallinnusta on saatu taas mukaan. Nimittäin nyt niitä savukranaattejakin löytyy, savu sopiikin realistisena lisänä moninpeliin ja nimenomaan joukkuepohjaisissa pelimuodoissa niillä on oma taktinen merkityksensä. Pelaajan on silti valittava käyttääkö matsin aikana vain M18 savu-, vai M67-sirpalekranaatteja. Ikävää, ettei molempia voi hyödyntää samaan aikaan, kuten yksinpelissä.

Tiettyjen esteiden läpi ei myöskään samalla tavoin voi ampua, kuten yksinpelin kampanjassa. Tämä on kuitenkin mahdollista moninpelikartoissa mutta vain muutamissa paikoissa. Xbox 360 -versiossa kuvakulma-asetukset ovat myös samanlaisia, kuin edeltävissä versioissa eli yksin- ja moninpeliä voidaan pelata joko ensimmäisen tai kolmannen persoonan kuvakulmasta. Ominaisuus ikävä kyllä kuitenkin jakaa edelleen Live-pelaajien mielipiteet kahtia. Night Vision on saanut myös uuden visuaalisen ilmeen, ilmeisesti tarkoitus on simuloida jonkinlaista pimeänäön ja lämpökameran yhdistelmää. Homma toimii suunnilleen samalla tavoin päiväkentissäkin, eli pelillisesti tätä näkymää voi pitää tavallaan epäonnistuneena.

Konfliktit jatkuvat moninpelissä

Moninpeli on jälleen se osa-alue joka tarjoaa reilusti uudelleenpelaamisarvoa ja kiinnostanee Live-pelaajia pidempään. Tältä sektorilta löytyy samoja ominaisuuksia kuin yksinpelikampanjastakin, mutta tietyiltä osin kuitenkin toteutus on hieman toisenlainen. Esimerkiksi varsinaista yksinpelin kampanjaa ei voi pelata yhdessä kaverin kanssa. Moninpeli onkin tällä kertaa GRAW:ssa täysin erillinen osa-alue.

Erilaisia moninpelimuotoja ja niiden variaatioita on tarjolla useita ja ne koostuvat pääasiallisesti kampanja-, co-op-, tiimi- ja soolopelimuodoista. Suosituin kuitenkin lienee edelleen se perinteinen Team vs Team -pohjainen Siege. Pelimuotoja on erikseen mahdollisuus myös kustomoida.

Hahmoluokka ja aselaji voidaan tällä kertaa valita moninpelaajaprofiiliin kiinteäksi, vaihtoehtoja ovat kiväärimies (Rifleman), konekiväärimies (Automatic Rifleman), tarkka-ampuja (Marksman) ja kranaatinheitinmies (Grenadier). Pelaaja voi näppärästi vaihtaa aselajia myös taukotilassa (lobby), tämä nopeuttaa matsin alkaessa halutun aseen valintaa. Tällä pitäisi olla pientä vaikutusta myös siihen mikä aseistus ja hahmoluokka pelaajalla milloinkin on käytössä, toisin sanoen hahmoluokan ja tähän kuuluvan aseen valinnan pitäisi vaikuttaa lievästi ottaen aselajispekseihin ja niiden hallintaan. Live-pelissä ranking-matseja pelaamalla voidaan nostaa valitun hahmoluokan sotilasarvoa ja samalla kehittää sen aselajitaitoja. Kovin suurta merkitystä tällä tuskin Live-pelissä kuitenkaan on. Hahmoluokkien ulkomuotoa voidaan myös editoida, tosin vain pelaajahahmon pään osalta. Ilmeisesti tarkoituksena on ollut luoda kyseisille hahmoille hieman persoonallistakin ulkomuotoa.

Kunnon kaupunkisotaa moninpeliin odotellessa

Ruudunpäivitys on vastaavasti moninpelissä parempaa tasoa ja sujuvan pyörimisen merkeissä lienee monelle Live-pelaajalle se tärkein pointti. Grafiikka on tietysti hieman vaisumpaa kauraa mutta luo kuitenkin riittävän näyttävät puitteet myös moninpelin kentille. Ympäristöt ja kenttäsuunnittelu ovat vaihtelevaa tasoa, kuten on ollut tapana tälle pelisarjalle ennenkin, mutta kuten edellä tulikin jo mainituksi niin yksinpelin kaltaisia kaupunkisotakenttiä olisi odottanut moninpeliinkin. MP-karttoja löytyy yhteensä kymmenen, mutta näitäkin varmasti saadaan vielä jatkossa lisää päivityksien kautta.

Live-pelinä GRAW tuntuisi toimivan ainakin suomalaisten kesken ihan kehuttavasti, mikäli vain hostilla on käytössään siihen riittävän nopea yhteys. Ymmärretysti ongelmia saattaa kuitenkin ilmetä, jos hostin laajakaistayhteys ei ole pelaajmäärän suhteen riittävä (esim. upload alle 1 Mt/s), tällöin pelaajia voi tipahdella vähän väliä servulta ulos. Muutamia pikku bugeja on myös Live-pelissä ilmennyt, esimerkiksi mute-toiminto ei välttämättä vielä kaikkien Live-pelaajien kesken toimi. Edelleen moninpelin kartoista löytyy myös paikkoja joista pelaajahahmo ei pääse etenemään edes muutaman kymmensenttisen korokkeen tai kiven yli. Yleisesti ottaen pientä kehitystä on kuitenkin tälläkin saralla tapahtunut, eli pahemmista esteistä päästään yli siihen tarkoitettua kontrollia käyttäen.

Yhteenveto

Pitkään dotettu GRAW on ensimmäinen Ghost Recon -sarjan peli Xbox 360:lle ja vaikuttaa näillä näkymin kokonaisuudessaan jo yllättävän toimivalta väännöltä. Sama koskee erityisesti myös sen moninpeliä. Asetuksia on tullut kehuttavasti lisää ja niiden hallinta on pienen tutustumisen jälkeen selkeän sujuvaa. Visuaalisuus on ymmärretysti astetta parempaa tasoa ja peli näyttää erityisen hyvältä myös korkeammilla HD-resoluutioilla, tosin yksinpelin ruudunpäivityksessä on vielä toivomisen varaa.

Moninpeli sisältää jonkin verran uusia taktisia ominaisuuksia, mutta ikävä kyllä Livegamersin turnaus-, liiga- ja klaani-scenen puolella näitä kaikkia tuskin tullaan kuitenkaan yleisesti hyödyntämään. Joka tapauksessa pientä taktista ja pelillistä kehitystä on saatu jälleen aikaiseksi.

GRAW on uusista sotateknologia-ominaisuuksistaan huolimatta edelleen uskollinen edeltäville GR-versioille ja asetuksia muokkaamalla voidaan pitkälti vaikuttaa myös moninpelin luonteeseen, mikä miellyttää useimpia Live-pelaajia. GRAW:iin tulee varmasti vielä päivityksiä jotka lisäävät siihen uusia MP-karttoja ja muuta sälää. Pienet korjauspäivityksetkin saattavat olla vielä mahdollisia.

GRAW onkin jälleen pakkohankinta kaikille Tom Clancy -pelien ja GR-sarjan ystäville.